Boysit sunnuntaiajelulla Tampereella

Ja niin jälleen kerran Ura Boys suuntasi sunnuntaina vähän kukonlaulun jälkeen autojen nokat kohti 9-tietä ja Mansea.

Määränpää olisi mieluummin saanut olla vaikka tuntematon, mutta ei. Se oli todellakin tuo Tampere ja Pyynikin palloiluhalli – paikka joka herättää monessa uralaisessa varmasti paljon tunteita – tosin jokaisella se tunne on luultavasti sama, eli viha.

Viime kaudella käytiin häviämässä Pyrinnön junnuille jatkoajalla, kun varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla Savonvirta päätti laittaa vapaan heittonsa korin alta ohi.

Nyt reissuun siis lähdettiin kosto mielessä.
Valitettavasti mukaan matkaan saatiin vajaamiehinen joukko, kun Hautaviita päätti tässä kohtaa kautta lähteä kaikkien suomalaisten suosimaan Fuengirolaan. Lisäksi Virtasen selkä on kaikkea muuta kuin kunnossa.

Valmistautumisessa ei onnistuttu

Lähes välittömästi ottelun alettua, oli hämmentävää huomata, että emme olleet lainkaan valmiita pelaamaan.

Pyrinnön lahjakkaat juniorit tulivat joka tilanteeseen täysillä joukkueena, kun taas Boyseja kannatteli ensimmäisen erän käytännössä vain muutamat yksilösuoritukset sekä Suomen, Juutin ja Sileniuksen kolmoset. Erä kotijoukkueelle 22-21

Toinen erä oli hyvinkin paljon ensimmäisen kaltainen. Tosin tällä kertaa tukipilarina toimi Raivonen ja varsinkin puolustuspään levareiden osalta onnistuimme vielä vähän huonontamaan. Pitkälle tauolle suunnattiin 6 pisteen takaa-ajossa.

Toisen puoliajan parannus jäi haaveeksi

Jälkimmäisen puolikkaan suunnitelmiin kuului mm. screenien vaihtaminen, hyökkäyspelin rauhoittaminen ja veljesten Sällylän ja Savonvirran levypallopelaamisen parantaminen vähintään puolella.

Missään näistä ei onnistuttu.

Ainoa valonpilkahdus erässä, oli Herralan hetkellinen hyvä lepuutus pelinjohdon moottoreille Raivoselle ja Suomelle. Auttamatta on kuitenkin todettava, että joukkue vielä yhtä puhdasta takamiestä kaipaisi.

Neljännessä erässä saatiin vielä kerran aloitusviisikon voimalla hyvä draivi päälle, mutta tuomareiden vähintäänkin erikoisen (lue: tamperelaisen) vihellyksen jälkeen oli ote taas täysin Pyrinnöllä ja peli pelailtiin loppuun kori korista meiningillä. Ja lopussa taululla lukemat 84 – 75.

Pelaajahaastatteluun emme tavoittaneet ketään, koko joukkueen riennettyä kebabille ottelun jälkeen, mutta tässä muutamia suoria ja epäsuoria lainauksia pelin jälkeisistä keskusteluista:
Tämä oli taso, mitä pääasiassa loppukauden ottelut tulevat olemaan ja valtaosassa peleistä vastustajat ovat kaiken lisäksi aikuisia miehiä, eikä junioreja.
Sarjassa pärjäämisen kannalta on ehdotonta, että peleihin saadaan koko rosterin lisäksi myös mahdollisimman paljon edustusjoukkueesta apuja.
Jos jatkossakin vastustaja ottaa puolet meitä enemmän virheitä, siitä huolimatta, että puolet virheistä jää puhaltamatta, olisi vapareiden sisään laittaminen suotavaa.
Jos ei pärjätä 60 kiloisille junnuille levypalloissa, niin miten käy sitten isoja äijiä vastaan?

 

Pisteet: Sällylä 12, Silenius 12, Suomi 16, Savonvirta 7, Raivonen 19, Virtanen, Herrala 6, Juuti 3

 

Taistelutahtoisempi Ura Boys nähdään Monnarin parketilla perjantaina 21.10. klo. 20:45, kun vastaan asettuu KY-Sport Suomen Turusta.

Yhteistyössä