Boys tappioputkessa

Raivosen vaikuttaessa Hollannissa, Sileniuksen Italiassa, Lahden ollessa nuhan takia kotona, A-junnujen pelatessa omaa sarjapeliä ja edustuksenkin ollessa Kouvostoliitossa oli Boysin kokoonpano lauantaina Saloon lähdettäessä aika surullista luettavaa – vain kuusi miestä saatiin kokoonpanoon.

Salon Urheilutalon mukavan viileässä arviolta +10 asteisessa sisäilmassa molempien joukkueiden juostessa alkulämpöä, oli #MeidänKakkosjoukkueen pelaajilla jo pieni pelko persuksissa, että tänään saattaa tulla tukkaan.
Salon Toverit joka on totuttu näkemään sarjassa kestomenestyjänä on sen lisäksi että ovat pelanneet kauden aikana äärimmäisen hyvin, myös vahvistuneet kauden mittaan.
Joukkueesta löytyy divari ja tarkistamattoman tiedon mukaan jopa liiga kokemusta ja joukkueen runko on pysynyt jo monen vuoden ajan samana – 2. divarin yhden parhaista pelaajista Niitvälin toimiessa orkesterin johtajana.

Boysin vahva alku vain hetken hurmaa

Salolaisen tuomarikaksikon laitettua pallon peliin, oli Boys heti alusta terävämpänä liikkeellä ja korisukka heilui ensimmäisten minuuttien aikana vain salolaisten päädyssä, pelin ollessa kuitenkin vielä tunnustelevaa.
Ei kuitenkaan aikaakaan kun Boysin 0-7 johto oli muuttunut SaTo:n 15-7 johdoksi ja tästä kylmä kyyti vain jatkui, kun erä päättyi hurjin lukemin 28-14.

U-käännös ja toiseen erään

Ensimmäisen erän selkäsaunan jälkeen Boysit yhteistuumin totesivat, että kun kerran ollaan saatu joukkueen kummipelaaja Riku Laine katsomoon ja penkin päähän istumaan Boysin kunniajäsen / ex-pelaaja Oskari Virolainen (joka muuten aikanaan otti Boysin 5. divari matsissa ohi menneen heiton kolmoselta silmät kiinni eikä joutunut vaihtoon) niin kai tässä voisi alkaa vähän pelaamaankin.

Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen.
Erälle alkutahdit löi hyökkäyspäässä veljekset Ahonen Tuominen ja puolustuspäässä nähtiin sitä tuttua ja turvallista betoniseinän varmaa Ura Boys puolustusta.

Niin kelkka saatiin kuin saatiinkin käännettyä ja erä kaarinalaisille 13-19 – paikalle tulleiden kolmen fanin suorastaan mylviessä katsomossa.

Toinen puoliaika ja lisää klapeja pönttöön

Puoliaika pidettiin täysimittaisena johtuen toimitsijoiden nikotiini puutteesta, sekä puutteellisista taidoista pysäyttää puoliaika kello. Onneksi pelaajat olivat näin helmikuisena talvipäivänä varustautuneet asianmukaisesti ja lämmintä vaatetta saatiin päälle Siperian itätuulen edelleen viilentäessä urheilutaloa pakkasrajan tietämille.

Kylmyys ei siis toden totta #MeidänKakkosjoukkueen urheita taistelijoita päässyt yllättämään, sillä vauhti oli heti kolmannen erän alkaessa vastaavaa kuin Virtasen uudella Seat Leon FR:llä ajaessa Turku-Helsinki motaria – ainoana erona, että silloin ahdin määrää tahdin, kun nyt tahdin määräsi Coach Suomi.

Heittopeliä ei valitettavasti erän aikana saatu toimimaan, mutta korin alta ja vaparilta ruudin ollessa kuivaa oli eräluvut jälleen Boysille positiiviset 15-16.

Neljäs erä ja kynsin hampain kiinni voitossa

Viimeiseen erään lähdettäessä taululla jäpitti 7 pisteen edessä oleva takaa-ajo matka.
Tälle matkalle lähdettäessä huolia ja murheita tuotti joukkueen aavistuksen verran epämiellyttävä virhetilanne, mutta pelaamalla omaa peliä voitto olisi täysin otettavissa.

Boysin tehotrio SuomiHautaviitaSavonvirta alkoivatkin painamaan hommia kentällä oikein olan takaa ja pelikellossa ollessa aikaa noin 5 minuuttia mentiinkin johtoon.

Taistelun ollessa tasaista vielä viimeisillä minuuteilla, alkoi kuitenkin tapahtumaan vähintäänkin erikoisia asioita.
Ensin Suomi lensi penkille kuin leppäkeihäs viidennestä virheestä ja eron ollessa 4 pistettä ja koko homman ollessa edelleen auki, päätti erotuomari Pekka (yksityisyyden suojaamiseksi emme julkaise hänen sukunimeä) ottaa homman omiin käsiin ettei ainakaan mennä jatkoajalle ja vihelsi myös Ahoselle viidennen virheen jopa hieman koomisin perustein.

Näiden tapahtumien jälkeen eron ollessa 5 pistettä ja Boysilla ollessa kentällä enää neljä pelaajaa, olisi maailman huonoin pitkävedon pelaaja Teemu Ritanotkokin veikannut voittajan oikein ja päätössummeri soikin loppulukujen 72-67 möllöttäessä taululla.

Kaiken kaikkiaan Boysilta olosuhteet huomioon ottaen kuitenkin hyvä peli ensimmäisen erän tragedian jälkeen.

Pisteet: Virtanen 2, Ahonen 7, Tuominen 19, Hautaviita 9, Suomi 14, Savonvirta 16

Kani hatusta -palkinto raadin yksimielisellä päätöksellä: Virtanen – otti toisessa erässä riiston lay upissa olleelta vastustajalta ja sen jälkeen kuljettaessaan toiseen päähän oli menettää pallon arvioiden mukaan kolme kertaa, mutta laittoi mm. Harlem Globetrotters tyylisesti pallon kerran vastustajan jalkojen välistä ja selvisi tilanteesta kaikkien yllätykseksi puhtain paperein.

Voittavaa koripalloa nähdään Ura Boysin toimesta seuraavan kerran sunnuntaina 18.2. klo. 14:00, kun Littoisten Monitoimitalolle matkustaa minibussillinen porilaisia.

Instagram | #urabasket

Yhteistyökumppanit

 mehilainenjatke         k-suppari-katariinatalonet   helkama   baden