Kolmas kerta toden sanoo

Playoff-vääntö jatkuu puolivälierien vaikeimmalla ottelulla – ottelusarjan katkaisemisella. Edessä on playoffin ensimmäisen vaiheen kolmas ottelu Jyväskylä Basket Academya (JBA) vastaan. JBA on osoittanut monipuolisella pelaamisellaan, että se on paikkansa tiukassa 1A-divariplayoffissa ansainnut. JBA ei tule helposti antautumaan. #MeidänJoukkueella on kuitenkin vakaa aikomus laittaa ottelusarja poikki tutussa kotiluolassa Littoisten Monitoimitalolla hienon kannustavan kotiyleisömme edessä, tuttujen korirautojen äärellä.

Viime viikon vierasottelusta tuli odotetun kova taistelu. Kotijoukkue oli tehnyt peliinsä muutoksia, joilla se sai meidät pois omilta tutuilta vahvuuksilta. Vasta tiukan taistelun jälkeen jatkoaika pelaamalla saatiin voitto tuliaisiksi kaapattua.

Päävalmentajamme Kristian Palotie ei ole missään vaiheessa sortunut aliarvioimaan vastustajaamme ja eikä tee sitä nytkään:

– JBA tulee otteluun nälkäisenä, heillä ei ole mitään hävittävänä – meidän on oltava armoton voiton saadaksemme. He voittivat viime pelin osalta ottelusarjan sisällä tapahtuvan pienten muutosten toteuttamisen ja paransivat peliään ensimmäisestä kohtaamisestamme. Kollektiivisuus on meidän joukkueen tärkein ominaisuus. Pelimme perustuu sen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Tiukan pelin kohdalla kun sankarin viitta on tarjolla voi kuka tahansa joukkueestamme nousta ratkaisijaksi. Viime viikon kohtaamisen osalta sankareita oli monta ja kapteenimme Eero Aaltosen johdolla peli pystyttiin ratkaisemaan, kertaa Palotie.

Kristian Palotie Turun seudun korisderbyssä 8.2.2018. Kuva: Jouni Lappi.

Vaikka ottelusta ei tule helppo on Kristian luottavainen joukkueeseensa.

– Olemme samalla sivulla pelaamisessa, tiedämme mitä pitää tehdä – nyt on vain se kaikki pystyttävä toteuttamaan! Meidän on pystyttävä säilyttämään aggressiivinen joukkuepelitapamme myös miespuolustuksen vaihtamisissa. Onneksi meillä on ottelusarjan katkaisemisessa tukena hieno kotiyleisömme joka saattaa meidät hyvään lopputulokseen!

Turun seudun korisderby 8.2.2018. Kuva: Jouni Lappi.Pelaajistosta on kokenut Aleksi Akpaso myös odottanut playoff-vaiheen alkamista. Aleksilla on kokemusta Korisliigasta noin 200 ottelun verran. Hän on pelannut myös yli 20 nuorten ja haastajien maaotteluja. Playoff-kokemusta häneltä löytyy liigasta peräti neljän eri joukkueen riveistä. Hänen kokemuksensa tiukoista otteluista on arvokasta – runkosarjan ratkaisuotteluissa sekä ensimmäisissä playoff-otteluissa on mies virittäytynyt runkosarjaakin kovempiin tuloksiin. Aleksi on näissä tärkeissä peleissä pelannut kollektiivista joukkuepeliä ammattimiehen tavoin. Tarvittaessa hän on näyttänyt tahtonsa otteluiden voittamiseen. Näin Ale tulevasta pelistä:

– JBA oli muuttanut omaa peliään ja sai muutoksillaan meidät pois omasta pelistämme. JBA pelasi hyvin aggressiivisesti emmekä osanneet toteuttaa omaa puolustustamme totutusti. Näin ollen emme päässet myöskään juoksemaan kenttää. Meille jäi kyllä jotain hampaankoloon tuosta pelistä: tiedämme mitä pitää tehdä, mihin pystymme. Kun jaksamme toteuttaa aktiivista joukkuepelitapaamme molemmissa päissä kenttää, omaa identiteettiämme, hyviä asioita kannaltamme tulee tapahtumaan, miettii Akpaso.

Paljon eri koripallo-otteluita monessa eri saleissa tai halleissa pelanneena osaa Aleksi myös arvostaa kotiyleisön tukea.

– Monnarilla on hieno pelata! Tiukassa väännössä, kun jalat painaa ja tuntuu ettei jaksa, antaa kotiyleisön kannatus ikään kuin lisävoimia, extra boostin. Sen avulla saa lisää voimia ja joka pitää luottamuksen omaan tekemiseen kunnossa. Toivottavasti nytkin koko tulevan playoff-vaiheen saamme nauttia omien kannattajiemme vahvasta tuesta kaikissa peleissämme!

Kuten on aikaisemminkin todettu, ei playoff-vaiheessa enää tilastot paljonkaan paina. Pelikohtaisilla toteuttamisilla ja sankariviittojen jaolla löytyy se pleijariottelujen kiehtova maailma, joka saa pelaajat odottamaan tätä tiivistä tapahtumasarjaa koko valmistavan runkosarjan ajan. Jos kuitenkin silmäilee JBA otteluiden toteutumia löytyy luvuista juuri ne asiat, joita Kristian ja Aleksi yllä toivat esiin: levypalloissa olimme vahvoja, mutta koriin johtavien syöttöjen määrä romahti toisessa pelissä 26 -> 11. Kun samalla ei pelitapamme toiminut tipahti kolmosprosenttimme totutuista luvuista alle puoleen. Sankarin viittaa Jyväskylässä oltiin jo sovittelemassa JBA:n Valtteri Leppäsen (26p) harteille, mutta Jyväskylän aggressiivinen pelitapa kostautui viime minuuteilla suihkukomennuksen myötä. JBA pelasi lopussa niillä viidellä pelaajalla, jotka penkiltä löytyivät neljän ratkaisupelaajan ollessa jo suihkussa. Meiltäkin osui suihkukomennus kolmelle pelaajalle. Tämäkin on yksi ilmentymä mukaansatempaavasta, kiinnostavasta playoff-taistelusta.

Tervetuloa Littoisten Monitoimitalolle
tiistaina 13.3.2018 klo 18.30
kannustamaan oma joukkueemme puolivälierävaiheen voittoon!

Otteluisäntänä Kaarinan kaupunki – paras paikka asua!

Osta lippusi ennakkoon ZUPticket-palvelusta

Instagram | #urabasket

Yhteistyökumppanit

 mehilainenjatke talonet   helkama   baden