U17 voitti ensimmäisen välierän

(6.4.2019) U17-joukkueemme voitti lauantaina ensimmäisessä SM-välierässä Tapiolan Hongan. Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Espoossa. Loppuottelupaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

6.4.2019 U17 SM-sarja, 1. välierä: Ura Basket – Tapiolan Honka 85 – 68 (14 – 17, 13 – 14, 21 – 18, 37 – 19)

Ottelun ensimmäisellä puolikkaalla joukkueet vaikuttivat runsalukuisen yleisön edessä hermostuneelta ja jotenkin ylilatautuneelta. Molempien joukkueiden heittopeli takkusi ja pallon liikuttelu oli väkinäistä. Hongan taukojohto oli neljä pistettä.

Heti kolmannen jakson alussa oma joukkueemme oli huolimaton, ja espoolaiset rankaisivat välittömästi kahdella korilla. Ero oli hetkessä jo kahdeksan pistettä. Sitkeästi meikäläiset lähtivät kuitenkin kuromaan eroa umpeen, etenkin Edvard Gullichsenin (21/11/4s) erinomaisten esitysten ansiosta. Edin teholukema (28) oli lopulta kentän korkein.

Edi viimeistelee.

Päätösneljänneksen alussa joukkueemme haparoi, ja vieraat tekaisivat kahdella nopealla korilla eron jälleen viiteen pisteeseen. Nyt puolustuspeliimme löytyi kotiyleisön hurjasti kannustaessa vielä yksi lisävaihde. Honka hukkasi toistuvasti palloja, ja meikäläiset saivat hengen päälle.

Lenni Lönnqvist (16/3/2s) siirsi kolmen pisteen korillaan joukkueemme ptkästä aikaa johtoon, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä seitsemän minuuttia. Lenni puolusti kaiken aikaa mahtavasti ja hänen +/-lukemansa (26) olikin joukkueemme paras.

Tiukassa vartioinnissa ollut Lauri Hänninen (24/9) löysi lopulta heittotilaa ja kokosi viimeisellä kympillä plakkariinsa peräti 17 pinnaa!

Jon Jalamo (10/11) taisteli hyvin puolustuspäässä ja upotti tarkasti vaparinsa. Niilo Rautavirta (6/6/3s) oli jälleen terrierimäinen puolustaja.

Hongan paras korintekijä oli Markus Hyytiäinen (28/5).

Mäkitalon kommentit

”Molemmat joukkueet olivat alussa selvästi ylilatatutuneita. Helpoistakin paikoista kumpikin suti palloja korin ohi”, joukkueemme valmentaja Petri Mäkitalo myönsi.

”Puoliajalla tuli annettua pukopissa vähän kovempaa palautetta, ja puolustuspelimme alkoi parantua. Saimme painetta pallolliseen pelaajaan ja teimme pallon liikuttamisen vastustajalle vaikeaksi. Hyvä puolustuspeli toi itseluottamusta myös hyökkäyspään ratkaisuihin.”

”Honka tulee huomisessa kotiottelussaan kovaa päälle, ja tekee tuohon matsiin varmasti myös joitakin kokoonpanomuutoksia”, Mäkitalo ennakoi.

Toinen välieräottelu pelataan huomenna sunnuntaina kello 17.00 Espoon Honkahallissa.

Kuvat: Marko Hänninen