Päätösristeilyllä paketoitiin kulunut kausi ja suunniteltiin tulevaa

Lauantaiaamuna 23.5. seuramme väkeä kokoontui piknik-risteilylle päättyneen kauden viimeisessä tapahtumassa. Päivän aikana käytiin läpi joukkueiden toimintakertomukset, vanhempien tyytyväisyyskyselyjen tulokset, ja keskusteltiin seuramme toiminnasta tulevilla kausilla.

Avauspuheessaan hallituksen puheenjohtaja Pekka Kallio kiitti seuraväkeä työstään koripalloharrastajien eteen taas tälläkin kaudella ja tiivisti toimintamme tuttuun lausahdukseen: Laadukas kotiseuramme.

Heti alkuun joukkueet pääsivät kertomaan kuluneen kauden tapahtumista sekä iloista ja haasteista. Ilahduttava teema erityisesti nuorimmissa ikäluokissa oli pelaajamäärien kasvu. Seuraavan kauden toimintasuunnitelmissa oli jo selkeät sävelet toiminnan aloitukseen.

Toiminnanjohtaja Tuukka Kavisto esitteli vanhempien tyytyväisyyskyselyn tuloksia. Vanhemmat antoivat pääosin kiitettävää arvosanaa seuramme toiminnalle, josta täytyy taas kerran kiittää kaikkia valmentajia ja muita toimihenkilöitä! Suurimmat kehityskohteet olivat seurajohdon toiminnassa (mm. viestintä ja näkyvyys), josta hallituksen jäsenet ja toiminnanjohtaja poimivat ideoita omalle työlistalleen.

Päivän aikana keskusteluissa tuli esille kaikkien halu kehittää seuramme toimintaa, jotta jatkossakin voimme tarjota alueen lapsille ja nuorille laadukkaan koripalloharrastuksen. Monivuotinen työ koriksen parissa tulee varmasti jatkumaan yhtä intohimoisena myös tulevaisuudessa!

Ura Basket kiittää koko seuraväkeä kuluneesta kaudesta sekä toivottaa hyvää kesää!

Tagged under

Yhteistyökumppanit