#MeidänJoukkue kaatoi toistamiseen Seagullsin

Ottelun alku oli hapuilevaa #MeidänJoukkueelle. Liekö jännitys vai mikä vaivannut, mutta ratkaisut menivät seinille ja Seagulls pääsi muutaman korin edelle. Uran 7 ensimmäistä pistettä tulivat Malik Dimen kautta, joka oli saapunut taas pelin alusta saakka pelaamaan. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen palloiluhallin taululla tilanne 10-14 vierailijan eduksi. Sitten tapahtui jotain! Vaihdosta otettiin hapuilevasti aloittaneen viisikon pelaajien tilalle uutta virtaa, kun kentälle tuotiin mm. Mikael Sandberg ja Trey Niemi. Erityisesti Trey oli pirteällä pelipäällä ja haastoi sekä heitti ennakkoluulottomasti palloa kaaren takaa. Hieno taisteluilme tarttui myös muihin pelaajiin ja Ura veikin loppujakson tyrmäävästi 17-2. Jakson alussa joukkuetta kannatellut Malik vakuuttavasti 11 pistettä ja 5 levypalloa ekaan kymppiin.

Toisella jaksolla edari jatkoi hyvällä energialla molemmissa päissä kenttää ja ero kasvoi koko jakson ajan. Viimeisenä lukkona edelleen Malik jonka blokkiuhka sai Seagulls-pelaajat monesti epäröimään ja tyytymään hyppyheittoihin, jotka meidän onneksi eivät hyvällä prosentilla uponneet. Puoliajalle turvallisen tuntuisessa 51-32 johdossa.

Virtaa penkiltä toi erityisesti loistavasti pelannut Trey Niemi

Kuten lauantaina niin myös tiistaina vaikutti hetken siltä, että kaikki kääntyy päälaelleen kolmannella jaksolla. Hyökkäyspäässä aloitettiin taas seisoskelu ja palloa menetettiin. Puolustuksen paluu oli välillä järkyttävää katseltavaa ja vierailijat saivatkin monta todella helppoa koria. Ensimmäinen 5 minuuttia kolmannelta jaksolta tyrmäävästi 5-20. Kauhun hetkiä vastustajan koritalkoiden lisäksi antoi Malik Dime tällä kertaa vääntäen nilkkaansa. Kahden huoltajan taluttamana mies suoraan koppiin. Onneksi hetken kuluttua mies käveli raikkaan näköisesti takaisin penkille ja sanoi coach Palotielle, että valmiina pelaamaan. Jakson loppuun mm. Avery Woodson ja Ville Hänninen naulasivat kovia kolkkeja koriin ja eroa saatiin vähän lisää kurottua. Viimeiselle jaksolle 9 pisteen erolla 69-60.

Neljännen jakson alkuun molemmat hakivat jälleen itseään. Ensimmäiset kolme minuuttia jaksosta 1-3. Huonoja heittoja ja menetyksiä seurasi ihan hyvää puolustusta ja vierasjengi alkoi selvästi jo väsyä. Kun peli piti ratkaista, oli Avery Woodsonin vuoro astua esiin. Meidän 17 viimeisestä pisteestä Avery teki peräti 13. Samalla hyppysiin tarttui tärkeitä levypalloja, jotka söivät helsinkiläisten kiriä. Kuin kruununa viimeisestä hyökkäyksestä Avery naulaa kolmosen pohjaan ja 30 pistettä täyteen. Loppulukemat iloisesti Meidän joukkueelle 89-74.

Man of the match: Avery Woodson.

Averyn (30/9/5, tehokkuus 32) ja Malik (16/18/5blk, tehokkuus 34) lisäksi Ville Hänninen (16 pistettä hyvillä prosenteilla) pelasi erinomaisen ottelun. Hyökkäyspään pomminvarman tekemisen lisäksi puolustuksessä ”Hänä” oli jatkuvasti taskuraketti Juwan Statenin (20/5/2s) kimpussa ja teki hänen hyökkäämisestään todella vaikeaa. Nuoriso-osastolta Trey Niemen (10/2s/2r/0m) panos on myös nostettava esiin. Treyn ollessa kentällä joukkue voitti 24 pistettä ja nämä pinnat tulivat nimenomaan Treyn tekemisen kautta. Hän meni jokaiseen irtopalloon ja teki täysillä töitä puolustuksessa.

Ville Hänninen jatkaa varmaa työskentelyä takakentällä.

Tilastojen kertomaa

                                Ura                           Seagulls

FG                            32/65 =49,2%           28/88 =31,8%

3FG                         13/32 =40,6%           6/23 =26,1%

FT                            12/25 =48%              12/17 =70,6%

Syötöt                      18                              6

Menetykset               12                             7

Blokit                         7                              1

Pisteet nopeista         6                              18

Pallonhallinnat            89                            103 .

Coach Palotie sai vyölleen toisen voiton kotikaupunkinsa ylpeydestä.

Lehdistössä kuultua

Avery Woodson: Kovan taistelun kautta saatiin voitto kaivettua. Seagullsilla oli muutoksia edellisestä ottelusta, mutta saatiin pidettyä Staten sekä Jackson Jalen kurissa. Pitää kiittää valmentajia ja joukkuekavereita. Heidän ansiosta sain taas pelattua näin hyvän pelin. Coach Kristian antaa minun pelata paljon ja uskoo minuun. Samalla saan mahdollisuuden tehdä tällaisia tilastoja.

Kristian Palotie: Oli vaara taas, että tulisi samanlainen kolmas jakso kuin viime pelissä. Etenkin kun Malik putos kolmannella jaksolla ni siinä koeteltiin, ja nyt täytyy nostaa hattuu jätkille. Nyt sitä johtajuutta löytyi. Fakta on se, että otetaan Malikin tekeminen itsestään selvyytenä. 18 levyriä ja 5 blokkia on valtavan tärkeä asia meille. Me heitettiin vaparit 12/25 ja annettiin vastustajal 22 hyökkäyslevyä. Must se kuvastaa kuinka paljon parempia me voidaan olla. Chris McNealyllä ylitaittui polvi ja lisää osataan sanoa, kun on kuvat otettu siitä. Malikilla nilkka meni vähän. Onneks geneettisesti taipuvat nilkat ni ei menny niin pahasti. ”Ale” varmaan mukana seuraavassa pelissä ja Pyry ja Stephen sit Vilpas-otteluissa.

Kuvat: Ville Vuorinen

Yhteistyössä