Toimivaa yhteistyötä: Neste Oil Kaarina

Kaarinantiellä sijaitseva Neste Oil Kaarina on ollut Ura Basketin yhteistyökumppanina jo neljäntoista vuoden ajan. Perheyrityksenä huoltamo on keskittynyt autojen huoltamisen lisäksi myös ihmisistä huolehtimiseen. Nuorisotyön tukeminen on siis ollut aina lähellä sydäntä. Monelle kaarinalaiselle Neste on tullut tutuksi auton tankkaamisen ja lounasruokailun yhteydessä, mutta tarjolla on myös paljon muitakin palveluja.

””Valmistamme maittavaa kotiruokaa myös tilaukseen. Monipuolisesta tarjonnasta löytyy varmasti jotain jokaisen mieleen””, kertoo huoltamon toimitusjohtaja Kari Ketola. Nesteen keittiön tilausruokia nauttivat mm. Ura Basket Summer Campin leiriläiset ja palaute lasten sekä ohjaajien suusta on ollut pelkkää positiivista. Suosittelemme siis kääntymään Krossin Nesteen puoleen mikäli hyvä ruoka maistuu!

Suomen nykyaikaisin pesukatu?

Huoltamolla on vastikään tehty mittava investointi autojen pesukatuun, jotta autoilijat saavat menopelinsä puhtaiksi.

“”Meillä on varmasti Suomen nykyaikaisin pesukatu, jolla auto kuin auto tulee puhtaaksi. Uuden vedenpuhdistusjärjestelmän myötä pesulan vedenkulutus on tippunut kolmannekseen entisestä. Pitkässä juoksussa se on iso säästö luontoa ajatellen.””, Kari valaisee.

Ura Basket on hyödyntänyt myös pikkubussin ja pakettiauton vuokrauspalvelua. Pelimatkat sujuvat kätevästi isommalla ajoneuvolla ja turnausjärjestelyihin pakettiauto on ollut iso apu tavaramäärien siirtelyssä paikasta toiseen.

Kari lähettää uuden pesukadun edestä terveiset lukijoille:
“”Tervetuloa käymään Krossilla kun nälkä yllättää tai autosi tarvitsee pesua, palvelua on tarjolla aamuvarhaisesta aina iltamyöhään!””

Tagged under

Yhteistyökumppanit