Lahden Deonta Stocks #MeidänJoukkueen kompastuskivenä

(31.1.2016) Lahti Basketball oli sunnuntaina odotetun vaikea vastus #MeidänJoukkueelle. Voittonsa myötä lahtelaiset jatkavat tukevasti Divari-B:n kärkinelikossa.

31.1.2016 Miesten I-div. Lahti Basketball – Ura Basket 99 – 75 (23 – 19, 24 – 18, 26 – 17, 26 – 21)

Puoliaikaan asti meikäläiset sitkoilivat kohtuullisesti isäntäjoukkueen kyydissä. Kolmannella jaksolla lahtelaiset sitten entisestään kovensivat puolustuspeliään ja riistivät pallon meiltä lopulta peräti 19 kertaa. Näiden ansiosta kotijoukkue pääsi juoksemaan monta halpaa koria. Ottelun voittaja oli siten selvillä jo hyvissä ajoin ennen peliajan umpeutumista, vaikka meikäläiset kiitettävästi taistelivatkin loppuun saakka.

Ottelun suurin mielenkiinto kohdistui kotijoukkueen tuoreeseen amerikkalaisvahvistukseen. Lahden Suurhalliin oli kerääntynyt runsaasti yleisöä seuraamaan Deonta Stocksin (35/5/4s/8r) debyyttiottelua. Vikkeläkinttuinen takamies osoittautuikin oivaksi pelimieheksi. Mies tuntuu viihtyvän erityisesti heittävän takamiehen tontilla ja hakevan hanakasti puolustuspäässä pallonriistoja.

Tilastojen kertomaa

Uran vaparitarkkuus (25/44) oli vaatimaton

Pisteet per pallonhallinta olivat Lahden eduksi 0.95 vs. 0.74

Uran menetysprosentti oli 24,8. Voittavaan korikseen vaadittava lukema on yleensä < 16 %

Tapan kommentit

”Deonta Stocks tulee olemaan sarjan parhaita ulkomaalaisvahvistuksia, ainakin omalla pelipaikallaan. Tänäänkin hän teki pinnansa oikeastaan vähän puolihuolimattomasti. Uskon, että hän tulee jatkossa edelleen parantamaan otteitaan”, Ura Basketin päävalmentaja Tapio Nieminen uumoili.

”Lahdella on varmasti sarjan kovin puolustus, ja se vaan pakotti meidät pallonmenetyksiin. Omassa puolustuspäässä me yksinkertaisesti hävisimme liikaa 1 vastaan 1-tilanteita.”

Teemu Ritanotko (17/17) pelasi parhaan pelinsä tämän vuoden puolella. Myös Joona Forsströmillä (15/4) on hyvä trendi, hän parantaa jatkuvasti esityksiään. Santeri Latvala (19/3) oli tietysti vastustajan papereissa merkattu mies, mutta piti silti suoritustasonsa tänäänkin korkealla”, Tapa kiitteli.

”Tämä matsi oli meille hyvää sparrausta torstain Perniö-peliin. Toivon mukaan saamme siihen matsiin toipilaistamme Kraidon Woodsin ja Jussi Kukkosen mukaan.”

Tilastot

Ottelu PeU-Basket – Ura Basket alkaa Perniön liikuntahallilla torstaina 4. helmikuuta kello 18.30.

#MeidänJoukkue esiintyy kotikentällä taas sunnuntaina 7. helmikuuta kello 17.00. Silloin Littoisiin saapuu vieraaksi KaU Koris Karkkilasta. Tervetuloa!

ESC_5848

Yhteistyökumppanit