Ura-55 torppasi ToPon

Ura Basketin seniorijoukkue sai kotisaliinsa Hovirintaan vieraaksi Torpan Poikien M55 joukkueen, jolle vierasottelussa hävittiin kun poissaolojen vuoksi pelattiin vajaalukuisella joukkueella. Kotiotteluun saatiin liki koko porukka mukaan ja tämä tasoittikin peliasetelmat. Mitalijahti edellytti, että kolmantena ollut ToPo kaatuu Kaarinassa. Ottelu eli vaiherikkaasti, Uran oltua pääosan ajasta kuskinpaikalla. Kolmannen jakson alussa hivuttauduttiin parhaillaan jo 9 pisteen johtoon, mutta tuolloin ToPon Järvi, Suomen mestari 80-luvulta, sai heittojyvänsä kohdalleen ja hänet unohdettiin muutamaksi kerraksi vapaaksi, jolloin iltapuhde muuttui selkeästi rankemmaksi. Melkein koko kolmas jakso ja neljäs jakso kokonaan mentiin pienillä muutaman pisteen marginaaleilla.

Heinon Pekka, myös suomenmestari Namikan kultakausilta, pyöritti Uran peliä mallikkaasti, ajoi vääjäämättömästi korille, jossa vastustaja poikkeuksetta joutui rikkomaan. Huonoa onnea oli että Pekan käsivamman takia ansaituista vapaaheitoista ei tulosta tullut. Lehtolan Reijo oli onneksi vahvalla pelipäällä, ajoi ja heitti yhteensä 22 pistettä. Luukkosen Kari oli myös löytänyt kadoksissa olleen heittonsa ja tuki Reijoa 12 pisteellä.

Tiukkojen vaiheiden jälkeen erilaisten puolustusmuotojen kautta Uran puolustus tilkittäytyi tiiviiksi ja se toi tullessaan voiton numeroin 55-52. Pelissä Torppa joutui jatkuvasti rikkomaan ja heillä loppupelissä olikin neljällä pelaajalla 4 virhettä. Peli oli hyvää mainosta ”ikäkausiurheilulle”, pelattiin rehdisti, vaikkakin ToPo joutui rikkomaan, osin jo tahallaankin pallon saadakseen.

Tulos tiesi sitä, että taistelu M55 –sarjan mitaleista jatkuu, seuraavaksi Hovirintaan saapuu Wartti Basket Helsingistä. Ottelu alkaa su 21.2.2016 klo 19.45.

KVN_5407

Yhteistyökumppanit