Ura Boys haki jatkoaikavoiton Raisiosta

(17.3.2016) Ura Boys palasi sunnuntaina jälleen voittokantaan miesten II-divisioonassa. Kolmen peräkkäisen tappion jälkeen voittaminen maistui meikäläisille taas erityisen makealta.

13.3.2016 RaiPS – Ura Boys 78 – 85 ja. (26 – 19, 14 – 19, 18 – 11, 14 – 23, 6 – 13)

Sunnuntain ottelu eteni suurimman osan aikaa vahvasti raisiolaisten komennossa. Jussi Kokkonen (13 p.) ja Jussi Salonen (21 p.) pussittivat kaukaa tarkasti, ja isäntäjoukkue tuntui karkaavan meikäläisiltä tavoittamattomiin. Neljännen erän alkupuolella eroa oli pahimmillaan jo 14 pistettä kotijoukkueen hyväksi.

Vihdoin Boys onnistui kääntämään ottelun kulun. Sytyttäjänä toimi erityisesti Tuomas Jarhio (15 p.), jolle raisiolaiset eivät ratkaisuhetkillä löytäneet pysäyttäjää. Boys tasoitti lukemat ainoastaan 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Tatu Savonvirran (21 p.) toimesta. Eero Myllymäki antoi ratkaisevan syötön.

Jatkoajalla kokeneempi kotijoukkue taisi sitten jo hieman väsähtää, ja meikäläiset pääsivät tyylittelemään helpohkosti voittolukemat.

Edellä mainittujen lisäksi myös Anssi Hautaviita (13 p) ja Leo Raivonen (12 p.) voivat olla kohtalaisen tyytyväisiä peliesitykseensä.

Ura Boys pelaa kauden viimeisen ottelunsa sunnuntaina 20. maaliskuuta kello 14.00 Littoisten monitoimitalolla. Silloin vieraaksi saapuu turkulainen KY-Sport. Ottelun panoksena on sarjan kunniakas kolmas sija.

Kutsumme yleisön tervetulleeksi nuoren kehitysjoukkueemme tueksi!

ESC_7484

Yhteistyössä