Seagulls vei avauksen kokemuksella

Korisliiga-kausi avattiin pääkaupungissamme viime kaudesta vahvistunutta Helsinki Seagullsia vastaan. 15 vuoden maailmanvalloituksen jälkeen kotiin palannut Shawn Huff sai ansaitusti suurimmat huomiot ennen peliä ja osoittikin kentällä olevansa edelleen erittäin kova kansallisen tason pelaaja.

Ottelu alkoi Ura Basket eGameStarsin kannalta hienosti kun ensimmäisistä kuudesta kolmeen pisteen heitosta upposi kolme ja päälle vielä kapteeni Eero Sahlbergin taidokas nosto korin alta ja yhtäkkiä oltiin viiden pisteen johdossa kun peli olo vanhentunut neljä ja puoli minuuttia. Kotijoukkueelle kaukopeli avauskympillä oli aivan myrkkyä, kaikki 5 yritystä ohi. Sen sijaan jakson edetessä alkoi Gulls saamaan pisteitä tehtyä korin alta ja ottikin useamman tärkeän hyökkäyslevypallon, josta pääsivät nostamaan aivan liian helppoja pisteitä. Meidän hyökkäspeli sen sijaan alkoi takkuilemaan jakson edettyä ja ensimmäiselle tauolle mentiin kotijoukkueen selvähkössä 24-15 johdossa.

Toisen jakson alkuun Seagulls onnistui venyttämään eroa jo 12 pisteeseen, mutta Ura Basket eGameStars ei suostunut luovuttamaan ja Tyrell Greenin johdolla saimmekin tasoitettua pelin 35-35 erän puolivälin jälkeen. Liekö erinomainen kiri hieman herpaannuttaneen meitä, mutta jakson viimeiset kaksi ja puoli minuuttia isännille 12-2 ja puoliajalle kymmenen pisteen tappioasemassa (47-37).

Stephaun Branch oli merkattu mies myös Helsingissä.

Toinen puoliaika alkoi näyttävästi, kun Seagullsin pelaajat tuntuivat olevan vielä henkisesti kopissa ja Stephaun Branch pääsi lyömään palloa alaspäin ylhäisessä yksinäisyydessään. Tämän jälkeen Seagullsin konkarikaksikko Timo Heinonen-Tuukka Kotti löivät kahteen pekkaan 9-0 ja yhtäkkiä ero oli murskaavan tuntuisesti 17 pistettä. Tämän jälkeen koreja tehtiin lähes tasatahtiin pitkin jaksoa ja taululla lukemat 76-58.

Viimeiselle jaksolle lähdettiin kuromaan eroa pois piste pisteeltä Tyrellin ja Stephin johtaessa korinteko-orkesteria mallikkaasti. Lopulta reilut kaksi minuuttia ennen loppua pääsimme jo 9 pisteen päähän muutaman hyvän peräkkäisen hyökkäyksen ansiosta. Valitettavasti tämän jälkeen oma korinteko tyrehtyi ja isännät pääsivät kaunistelemaan loppulukuja vähän turhankin kanssa. Lopputulos 97-80.

Parhaiten meiltä onnistuivat Tyrell Green (22p/7l) ja Stephaun Branch (22p/12l/3s/3r), joita tukivat Trey Niemi (14p) ja loukkaantumisesta pelikuntoon juuri toipunut Marius van Andringa (13p/6l/5s). Sen sijaan ison pään Dustin Thomas ja Miikka Luosmaa joutuivat enemmän keskittymään painimiseen ja näin pisteidenteko jäi pienempien miesten tehtäväksi.

Tyrell Green väläytteli taas tarkkaa heittokättään

Liigakauden avaus oli lupauksia herättävä. Seagulls on ehdottomia suosikkeja voittamaan koko sarjan ja välillä saimme heidät epämukavuusalueelle. Vielä Ville Hänninen mukaan niin tästä on hyvä jatkaa!

Korisliiga jatkuu meidän osalta tulevana keskiviikkona Kupittaalla, kun Tampereen Pyrintö saapuu vierailulle. Korisliigaa Kupittaan palloiluhallilla keskiviikkona 2.10., Ura Basket eGameStars – Tampereen Pyrintö. Nähdään siellä!

Muista myös fanitapaaminen la 28.9. Skanssissa klo 13-15!

Kuvat preseasonilta: Pekka Tenhonen

Yhteistyökumppanit