Ville Kaunistolle toinen miesten Suomen mestaruus

(12.5.2016) Ura Basketin kasvatti Ville Kaunisto, 34, on nyt kaksinkertainen miesten Suomen mestari. Hän toimi joukkueensa kapteenina, kun Kouvolan Kouvot kukisti keskiviikkoiltana viidennessä finaaliottelussa Tampereen Pyrinnön ratkaisevasti neljännen kerran. Villen edellinen mestaruus on keväältä 2004.

Kultaiset muistot jo juniorivuosilta

Ville vietti juniorivuotensa Ura Basketissa. Junnuvuodet huipentuivat A-poikien Suomen mestaruuteen keväällä 2000. Loppuottelussa kukistui Torpan Pojat, ja täpötäyteen pakattu Littoisten monitoimitalo oli revetä liitoksistaan.

Päädyin aikanaan Ura Basketiin koska Turussa ei ollut minun ikäisilleni kunnollista joukkuetoimintaa. Tein koripallourani rohkeimman liikkeen ja siirryin 12-vuotiaana täysin tuntemattomien kavereiden keskelle uuteen joukkueeseen. Tulin täysin hajanaisesta seurasta Ura Basketiin, joka muodostuikin enemmän kuin vain korisjoukkueeksi. Siitä tuli toinen perhe, niin minulle kuin vanhemmillenikin”, Ville muistelee.

”Lauri Pensamo ja Jani Rokala vetivät joukkuettani oikeastaan koko junioriurani ajan, ja ilman heidän intohimoaan, iloaan ja pyyteetöntä jaksamistaan olisi minun pelaajaurani päättynyt jo juniorivuosiin.”

”Muistoja junnuvuosilta riittää. Ne sadat pelireissut ja turnaukset, jotka vedettiin upeasti kaveriporukan ja kannustavien vanhempien kanssa isossa ryhmässä. Ja tietenkin koko junioriuran kruununa A-poikien Suomen mestaruus Littoisten monitoimitalon upeassa tunnelmassa.”

Upea ura jatkuu

Ville pelasi pitkään Euroopan kentillä. Vuonna 2014 hän palasi Suomeen ja Kouvolaan. Viime kaudet Ville on kuulunut Susijengin vakiokalustoon.

”Koriskipinä pysyy yllä yksinkertaisesti sillä, että tykkää kilpailusta ja koripallosta. Oman loppu-uran tavoitteena on pysyä niin pitkään omalla huipullaan kuin mahdollista ja siirtyä sitten tyytyväisenä muihin hommiin”, Ville kaavailee.

”Lapsia ja nuoria haluan muistuttaa unelmien tärkeydestä. Vanhempien tehtävänä on tukea ja kannustaa nuorta ja ennen kaikkea antaa nuoren unelmoida omat unelmansa.”

“Ja muuten: kai Pantteri-patsas saa tulla Kaarinaan vierailulle tänä kesänä?” Ville velmuilee lopuksi.

“Tervetuloa!” vastaa koko Ura-perheemme.

Ura Basket ylpeänä onnittelee Villeä tuoreimmasta mestaruudesta sekä toivottaa menestyksellistä jatkoa tuleville vuosille!

Lisätietoa

Kaunisto

Yhteistyökumppanit