A-pojille kirvelevä tappio

(4.11.2017) A-poikajoukkueemme koki lauantain SM-sarjaottelussaan kirvelevän kotitappion Kouvolan Kouvoille.

4.11.2017 U19 SM-sarja: Ura Basket – Kouvolan Kouvot 85 – 87 (22 – 32, 26 – 13, 12 – 16, 25 – 26)

Ottelun avausjaksolla kotijoukkueemme ei saanut minkäänlaista otetta kouvolalaisiin. Kerta toisensa jälkeen palloa piti kaivaa omasta korista. Toisella neljänneksellä meikäläiset vaihtoivat puolustustaktiikkaansa ja nousivat pahimmillaan 17 pisteen takamatkalta jo kolmen pisteen johtoasemaan.

Loppupeli edettiin oikeastaan kori korista, kunnes viime minuuteilla Kouvolan avainpelaajat onnistuivat ratkaisevasti korinteossaan. Ensin Henri Permanto (30/12/10s) teki kahdeksan pistettä peräperää, ja sitten Benjamin Vanninen (26/10/6s) naulasi vielä yhden kolmosen lisää. Isännät eivät kovasta yrityksestään huolimatta saaneet enää kunnon kavennusmahdollisuutta.

Eero Myllymäki (20/7/4s) oli kotijoukkueen paras. Karri Sällylä (16/7) teki toipilasjaksonsa jälkeen onnistuneen paluun pelikentille. Miika Koivistolla (4/5) oli joukkueemme korkein +/-lukema (11).

Tilastojen kertomaa

Kouvot heitti tarkemmin kakkoset 56 % vs. 46 %

Kouvot heitti tarkemmin kolmoset 28 % vs. 12 %

Ura voitti levypallot 54 – 44

Ura voitti pallonhallinnat 112 vs. 103

Tilastot

Jukan kommentit

”Hienosti pojat heräsivät alun horroksen jälkeen taistelemaan voitosta. Ilahduttavaa on, että ensimmäistä kertaa tällä kaudella voitimme levypallot. Suttasimme kuitenkin tänään liian monta avopaikkaa, ja puolustuspelaamisen kanssa meillä riittää edelleen työmaata niin yksilö- kuin joukkuetasollakin”, Ura Basketin valmentaja Jukka Lindberg sanaili ottelun tauottua.

A-poikiemme seuraava kotiottelu U19 SM-sarjassa on lauantaina 9. joulukuuta kello 17.00. Silloin vieraaksemme saapuu Turun NMKY. Tervetuloa!

Yhteistyökumppanit