Arttu Mannelin vahvistamaan Ura Basketin valmennusta

(7.7.2020) Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon suorittanut Arttu Mannelin aloittaa valmennuspäällikkönä Ura Basketissa. Kolme viimeisintä kautta Loimaan Bisonsien päävalmentajan tonttia hoitanut Mannelin liittyy Uraan elokuussa.

Pesti Kaarinassa on lahtelaislähtöiselle Mannelinille mieluisa haaste. Kasvattajaseurana profiloitunut Ura Basket saa Artulta pelkkää kiitosta osakseen. 

– Olen innoissani! Ura on ollut pitkään junioripuolella Suomen kärkiseuroja. Seuralla on toimintaa lähestulkoon joka sektorilla kerhoista ja junioreista aikuisiin, Unifiedista ja harrastetoiminnasta kilpakorikseen asti, kehuu Mannelin. Potentiaalia on silti kasvaa ja kehittyä vieläkin paremmaksi.

Toistakymmentä vuotta ammattivalmentajana työskennellyt Mannelin tuo mukanaan kokemusta useista eri seuroista ja sarjatasoista. Ennen siirtymistään Loimaalle Mannelin toimi muun muassa päävalmentajana ja valmennuspäällikkönä Namika Lahti Junioreissa, ja myöhemmin vastaavissa rooleissa Lahti Basketballissa. Lahti Basketballin kanssa hän saavutti keväällä 2016 Divari B:n voiton, ja keväällä 2017 LaBa ylsi Divari A:n runkosarjan voittoon ja finaalipaikkaan asti. Loimaalla hän luotsasi Bisonit Divari B:n voittoon heti ensimmäisellä valmentajakaudellaan. Seuraavana keväänä Loimaa ylsi finaaliin asti, ja kun korona keskeytti kauden 2019-2020 oli Mannelinin valmentama joukkue runkosarjan kakkosia.

– Olemme erittäin iloisia, että olemme saaneet Artun kaltaisen, kokeneen valmentajan toimintaamme mukaan, sanoo Ura Basket ry:n puheenjohtaja Sanna Viipuri. Seuran strategiaan nähden tämä on selvä seuraava askel. Hänen laajaa kokemustaan haluamme hyödyntää läpi koko palettimme, ja tehtäväkokonaisuus tulee varmasti tulevina vuosina muotoutumaan sen mukaan, kun toimintatapamme tulevat tutuiksi. 

Yhteistyötä yli joukkuerajojen

Seuraväki ja joukkueet tulevat tutuiksi kauden aikana ja pelikauden jälkeen järjestettävien leirien ja klinikkatoiminnan kautta. Ensimmäisellä kaudella Ura Basketissa painopiste tulee olemaan vanhemmissa junioreissa. Arttu ottaa 19-vuotiaiden poikien SM-sarjapaikkaa tavoittelevan A-poikien kilpajoukkueen vastuulleen kaudeksi 2020-2021. Lisäksi yhteistyö divarin ja edustusjoukkueen kanssa tiivistetään niin, että pelaajapolkua ja pelaajan kehittymistä voidaan tukea yli siirtymisen junnuista aikuisten sarjoihin.  

– Edustusjoukkueilla on valtava merkitys seurojen kokonaisuudessa ja junnujen kehityksessä, sanoo Arttu. Esimerkiksi Lahdessa saattoi hyvin huomata, kuinka positiivinen vaikutus junnujen kausikorteilla ja aktiivisella osallistumisella peleihin oli koko toimintaan. Koriksesta tuli isompi juttu. Esikuvien ja yhteisöllisyyden lisäksi pelaajapolkunsa ensimmäisiä askelia ottava nuori saa käsityksen siitä, mitä korkeimman sarjatason saavuttaminen vaatii yksittäiseltä pelaajalta. 

Tervetuloa mukaan Ura-perheeseen, Arttu!

Arttu Mannelin

  • Syntynyt 1982
  • Kasvattajaseura: Lahden NMKY
  • Valmentajakoulutus: HKVT (Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinto) ja VAT (valmentajan ammattitutkinto)
  • Lahti Basketballin kanssa keväällä 2016 Divari B:n voitto, keväällä 2017 Divari A:n runkosarjan voitto ja finaalipaikka. Loimaan Bisonsien kanssa Divari B:n voitto keväällä 2018.
  • Valmentajana SM-kultaa 22-vuotiaiden, A-poikien ja B-poikien SM-sarjoissa. 
  • Pelaajana Korisliigaa Namika Lahden paidassa 2003-05, SM-hopeaa 2004.
  • Viisi vuotta nuorten maajoukkuevalmentajana.

Kuva: Suomen Koripalloliitto

Tagged under

Yhteistyössä