Avery Woodson ja Kouvot vierailulle

(22.1.2020) Taistelu playoff-paikasta kiihtyy entisestään, kun keskiviikkona Kupittaalla iskee yhteen sarjassa kahdeksantena oleva Kouvolan Kouvot ja kaksi pistettä Kouvojen takana oleva Meidän Ura Basket eGameStars. Valmiiksi jo herkullista matsia lisävärittää Uran viime kauden paras pistemies Avery Woodson, joka saapui Kouvolaan paikkaamaan loukkaantunutta Silas Melsonia.

Ura Basket eGameStars isännöi

Kotonaan vahvasti esiintynyt Ura Basket eGameStars otti tärkeät kaksi voittoa viime viikolla ja hengittääkin aivan viimeisellä pudotuspelipaikalla olevan Kouvojen niskaan. Marraskuun lopulla pelattu joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella oli melkoinen Kouvojen heittoshow. Vaparit 100%, kakkoset 71% ja kolkitkin 46%. Sittemmin Meidän Joukkueen puolustuspeli on tiivistynyt merkittävästi. Onkin syytä odottaa että Kouvojen heittopeli ei aivan yhtä kovaa ole keskiviikkona Kupittaalla.

Sunnuntaina pelatun Kobrat-ottelun avauspuoliaika oli kenties parasta palloa mitä eGameStars-aikana on esitetty ja toivoa sopii että siitä ammennetaan oppia myös tänään. Kobria vastaan peräti kuusi pelaajaa rikkoi 10 pisteen rajapyykin.

Sunnuntaina nähtiin tuttua Trey Niemeä vaikean jakson jälkeen

Vierailija Kouvot

Vahvasti kauden avannut Kouvot on viime aikoina kärsinyt kokoonpanon vajauksesta, kun Silas Melson ja Teemu Knihtinen ovat loukkaantuneiden kirjoissa ja Duke Shelton vapautettiin tehtävistä. Tällä viikolla Kouvot uutisoivat Pyrinnöstä tutun sentterin Kevin Johnson jr. hankkimisesta. Johnson luultavasti pelaa keskiviikkona. Tammikuun alussa Kouvolaan saapui Ura-perheen rakastama Avery Woodson. Avery on peli peliltä parantanut ja upotti viime ottelussa Korihaita vastaan peräti 8 kolmen pisteen heittoa. Averyn pelaaminen on Kouvojen mukaan epävarmaa, mutta toivotaan että herra pelikamoissa nähdään!

Muita pelaajia joita seurata:

  • David Gonzalvez (11,2p/1,9l/3,7s), kokenut pelimies, joka erinomainen heittäjä keskimatkan ja kolmen pisteen heitoissa.
  • Derrick Barden (17,8p/8,1l), monipuolinen laituri, joka heittää Gonzalvezin tapaan tarkasti myös kauempaa korista
  • Severi Kaukiainen (7,7p/2,0l/4,0s), Kouvojen uusi ykköstakamies Tuomas Hirvosen poistuttua. Mennyt hienosti eteenpäin vuosi vuodelta ja nyt kantaa ison vastuun Korisliigassa.

Korisliigaa keskiviikkona 22.1.2020 klo 18:30, Ura Basket eGameStars vs Kouvolan Kouvot, Kupittaan palloiluhallilla.

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyökumppanit