B-junnuilla vaihteleva syyskausi

(23.12.2015) B-junioreittemme syksy on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Seuraavassa B-poikiemme vastuuvalmentaja Antti Saarinen summaa kulunutta syyskautta.

Kausi on nyt liki puolessa välissä, ja B-junnujen pelit ovat sujuneet valtakunnan divarin osalta hieman heikommin kuin oli suunniteltu. Matkan varrella pari avainpelaajaamme on valitettavasti joutunut loukkaantumisten johdosta pitkäksi ajaksi sivuun, mutta keväällä näemme varmasti heidät taas mukana joukkueen vahvuudessa. Muu joukkue on sitten ilahduttavasti nostanut tasoaan, ja olemme pystyneet haastamaan ihan kohtuullisesti vastustajia. Paljon on kuitenkin vielä hommia tehtävänä, jotta voimme haaveilla kevään Final Four-paikasta”, Antti myöntää.

”I-divari on meidän tasollemme juuri sopiva. SM-sarjapaikka oli kyllä lähellä, mutta näin jälkikäteen ajatellen on ehkä sittenkin mukavampi matkustaa otteluihin, joita on oikeasti mahdollista voittaa. Rosterissamme on kauden aikana pelannut 15 poikaa, joista peliaikaa on kertynyt myös neljälle -02 pojalle. Nämä ovat heille arvokkaita minuutteja tulevaisuuden kannalta. On hienoa, että seuran sisällä yhteistyö toimii pelaajien edun mukaisesti. Isot kiitokset tästä Arellin Oskarille!” Antti kiittää.

”Kaudesta on jäljellä kymmenen kierrosta, joten hyviä pelejä on vielä rutkasti edessä. Tällä hetkellä majailemme sarjataulukossa rekordilla 4/4 sijalla neljä. Tämä kertoo hyvästä ja tasaisesta sarjasta.”

”Aluesarjan osalta joukkueemme lähtee kevätkaudelle voittamattomana. Toivottavasti loppukausi tarjoaa pojille hyviä ja kehittäviä pelejä. Turku ja Loimaa pystyivät jälkimmäisissä kohtaamisissa haastamaan meidät hyvin, mutta muuten pelit ovat kyllä olleet liian helppoja. Syyskauden rekordi oli 12/0. Harjoitukset jatkuvat joulutauolla aamu- ja normaalein iltatreenein, mutta myös lomasta nauttien”, Antti kertoo.

”Valmennus kiittää joukkueemme staffia hyvin sujuneesta syyskaudesta ja toivottaa kaikille onnea ja menestystä kevätkaudella 2016!”

Aikalisä

Yhteistyössä