B-pojat väänsivät trillerivoiton MuKista

(30.10.2017) B-poikien SM-taival jatkui sunnuntaina, kun karavaani kulki kohti Helsinkiä ja Munkkiniemeä. Vastassa olivat paikalliset Kisapojat, tuttavallisemmin MuKi. Joukkueessa on useita tuttuja ja kovia nimiä kauden tilastoista ja edellisistä kohtaamisisista sekä maajoukkuetoiminnasta. Yksi nimi nousee kuitenkin yli muiden MuKin rosterissa: Elmo Eräkangas. Meidän joukkue tiedostikin hyvin Elmon vaarallisuuden.

– Ennen peliä sovittiin, että Elmo saa tehdä 30 pistettä. Sen kanssa me pystyttäisiin elämään, kun vain muut saataisiin pidettyä pimennossa. Taktiikka ei ihan pitänyt, sillä hän pääsi lopulta nakuttamaan 39 pistettä ja pystyi pitämään pelin tasaisena, toteaa päävalmentajamme Petri Mäkitalo.

Isolle tauolle lähdettäessä MuKi johti kahdella pinnalla, ja kolmannen jakson alku oli meikäläisille surullinen. Otettiin nopeita heittoja, eikä hyökätty kuten oli sovittu. Erän alku hävittiin 11-2, ja seurasi aikalisä jo kahden peliminuutin jälkeen.

– Välillä nuorten valmennuksessa on haasteellista saada sovittuja asioita pysymään mielessä viittä sekuntia kauempaa. Aikalisällä pieni äänenkorotus auttoi asiaa ja saatiin 11 pisteen ero ajettua kiinni, valottaa Mäkkäri mietteitään ja hetkessä annettua palautteen laatua.

Peli eteni viisi minuuttia tasaisesti tilanteeseen 69–70. Pienellä yllätyksellä saatiin tilanne muutettua 70–75, kun aikaa oli jäljellä 2,5 min. Kahdeksan sekuntia ennen loppua Eräkangas tasoitti pelin kolmen pisteen heitolla 81–81. Kotijoukkueella olisi ollut mahdollisuus hyökätä erän loppuun, mutta he antoivat vieraille vielä yhden mahdollisuuden. Molemmilla joukkueilla oli tässä vaiheessa virhetili täynnä.

– Otin Elmon tasoituksen jälkeen aikalisän, ja sovittiin että Alec Moborg, sen hetken joukkueen kuumin pelaaja, juoksee kahden pallottoman skriinin kautta ja saa pallon josta ajaa suoraa korille. Homma toimi muuten, mutta heitto torjuttiin ja torjunnasta pallo meni Rasmus Elamolle. Rasse nosti alta helpon kupin, ja aikaa jäi kelloon vaivaiset 0,6 sekuntia. Seurasi MuKin aikalisä. Osattiin aavistaa, että heidän kuvionsa oli saada pallo Eräkankaalle. Päästiin sen verran häiritsemään tippausta, että hän ohjasi sen ohi korin.

– Tämä oli meille ehdottomasti taisteluvoitto. Meiltä kannattaa edellä mainittujen lisäksi nostaa esiin Justus Kaasinen, joka tekee paljon oikeita asioita. Puolustukseen kun saadaan liikettä parannettua, niin hänestä tulee oiva pelaaja. MuKi-pelissä hän tehtaili 12 pistettä 19 minuutissa, kehuu Mäkkäri.

Tilastoista poimittua

  • heittoprosentit: 2p Muki 47 – Ura 55, 3p 29 – 0 (0/15), vaparit 60 – 65
  • levypallot hävittiin 51 – 45
  • pallon menetykset: meillä vähemmän 24 – 16
  • koriin johtaneita syöttöjä 17 – 26
  • PPP oli meillä 0,79

Sunnuntaina 5.11. homma jatkuu, kun Monnarin hornankattilaan saapuu vieraaksi coach Palotien mentoroima Sykki. Mäkkärin mukaan siinä pelissä pelataan enemmästä kuin voitosta. Ole siis paikalla todistamassa titaanien taistelun ja kannusta meidän poikia voittoon! Ottelu alkaa heti kirkonmenojen jälkeen klo 11.

Yhteistyökumppanit