Boys takaisin voittojen tielle

Tämän kertaisen otteluraportin ohessa keskitymme pohtimaan muun muassa miten erikoinen tuomarilinja voi olla ja miten huonosti vapaaheittoja voi heittää.

Lähdetään kuitenkin siitä liikkeelle, että 10 porilaista koripalloilijaa ja yksi valmentaja mahtuu yllättävän pieneen minibussiin. Eikä heitä näyttänyt alkulämmittelyn perusteella myöhäinen ottelu ajankohta myöskään haittaavan.

Toisessa päässä kenttää taas juoksi löysiä layupeja jopa poikkeuksellisen väsyneen näköinen 7 miehen nippu #MeidänKakkosjoukkueen sotureita.
Edustusjoukkueesta lainalle saatu Matias Suomi näytti olevan heistä ainoa, joka oli edes hereillä, mutta hänelläkin oli jo harjoitukset alla.
Ulkona kokoonpanosta edelleen Juuti (nilkka) sekä Herrala (ranne) ja nyt lisäksi Hautaviita (Pietarissa valtiovierailulla).

Koripalloa vapaaottelu säännöillä

Normaalisti koripallossa joukkue, jolla on enemmän miehiä kokoonpanossa pyrkii väsyttämään vastustajan heti alkuun juoksemalla. Porilaiset yrittivät tällä kertaa tehdä sen hakkaamalla. Tästä kuitenkin kaikki kunnia tuomareille, jotka mahdollistivat sen.

Tämän kaiken kentällä tapahtuneen oheistoiminnan lomassa, esitettiin myös melko tarkkaa heittopeliä heti ottelun alkuun.
Boys rankaisi ensimmäisessä erässä kaaren takaa kolme kertaa, kun taas Sisun astetta isokokoisemmat pojat tekivät tarvittavan vähän lähempää koria. Erä kotijoukkueelle 20 – 19.

Toisessa erässä sama meno jatkui. Parhaimmillaan Boysin nopeat hyökkäykset pysäytettiin käyttämällä pelkästään käsiä, joista onneksi muutaman kerran edes päästiin myös vaparille.
Toisaalta vapareista on yhtä paljon hyötyä kuin buffetista ilman kahvia, jos niitä ei laita sisään. Boys ei siis laittanut.

Ainoat ottelun toisesta kymmenminuuttisesta merkille pantavat asiat lienee porilaisten 10 pisteessä käynyt ero ja heidän pelaaja numero 22, jonka rooli joukkueessa jäi todella isoksi kysymysmerkiksi kaikille. Tauolle mentiin tilanteessa 34 – 41.

Kolmannen erän väsymys

Puoliajalla coach Nieminen totesi, että ainakaan porilaisille ja ainakaan kotisalissa ei hävitä. Ja aseena tähän on pitää vastustajan heittäjät kurissa.

Tässä onnistuttiin. Ja kun kolmas erä tuntui muutenkin olevan pääosin aika väsynyttä menoa puolin ja toisin, oli jälleen Boysin pelaajien hyvästä kunnosta etua ja eroa saatiin kurottua kolmella pisteellä umpeen. Puolustuspäähän erityiskiitos Savonvirralle ja Virtaselle jotka olivat erityisesti korin läheisyydessä miehiä paikallaan.

Erikoisesta tuomarilinjasta ei kuitenkaan päästy vielä tässäkään vaiheessa ottelua eroon ja erän päätteeksi Nieminen kävikin leppoisasti jutustelemassa tuomareiden kanssa teknisen virheen arvoisesti. Kolmen erän jälkeen tilanne siis 50 – 54.

Neljäs erä ja titaanien taistelu

Viimeiseen erään lähdettäessä neljän pisteen takaa-ajossa, alkoi kotijoukkueesta viimeistään uhkumaan voittamisen tahto.

Edelleen huonosta oikeuden jaosta huolimatta puolustuksessa onnistuttiin hyvin ja hyökkäyksessä alkoi satunnaisesti pallot löytämään koriin muutenkin, kuin vaparilta.

Kun pelikellossa oli aikaa jäljellä noin pari minuuttia, passitettiin vaparille Suomen veljeksistä nuorempi, kun Sisulta jo kolmannella pelaajalla tuli virhetili täyteen.
Ensimmäinen vapari juuri ja juuri sisään ja toinen vapari perinteiseen tapaan varmasti sisään ja Boys johtoon ensi kertaa sitten mies muistiin.
Ajassa 1:30 Raivonen räjäytti poikkeuksellisen flegmaattisen kotiyleisön huutoon heittäessään kolmosen pussiin ja siirtäen Boysit 4 pisteen johtoon.
Sisu tuli kuitenkin pisteen päähän kolmosella, jonka jälkeen loppunumeroiksi 76 – 74 viimeisteli Raivonen vaparilta.
2,7sek kohdalla Sisu heitti vielä kolmosen helana ohi ja tämän jälkeen vapaaksi korin alle päässyt pelaaja tippasi pallon koriin, mutta summerin jo soitua teki tuomaristo oikean ratkaisun hylätessään korin ja näin siis pisteet jäivät Monnarille.

Ottelun jälkeen toimitus tavoitti pelaajahaastatteluun kolme tärkeää kolmosta heittäneen viestimies Ahosen, joka lausui näin: “Mä haluun kotiin nukkumaan.”

Loppuun yhteenvetona voimme todeta, että jokainen pelaaja kotijoukkueesta antoi kentällä kaikkensa. Petrattavaa jäi oikeastaan vain menetysten ja ajoittaisen pallon hautomisen osalta.
Myös yhteistyö edustusjoukkueen kanssa on iloksemme toiminut hyvin, kun tällä sarjatasolla on vain yksinkertaisesti oltava vähintään kaksi pelinrakentajaa joukkueessa.

Lauantaina puolenpäivän aikaan saadun tiedon mukaan, on myös Raivosen kaksinkertaisen kokoiseksi turvonnut nenä kunnossa. Pakara sen sijaan on hieman arka.

 

Pisteet: Ahonen 17, Silenius 8, Markus Suomi 4, Matias Suomi 15, Savonvirta 14, Raivonen 18, Virtanen

 

#MeidänKakkosjoukkueen seuraava kotiottelu on sunnuntaina 4.12. klo. 14:00, kun vastaan asettuu Turun Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys. Silloin taas kaikki mukaan ja yleisössä on myös lupa pitää ääntä jatkossa!

Yhteistyökumppanit