
(6.1.2021) Vuosi 2021 saatiin käyntiin Littoisten monitoimitalolla, kun Ura Basket ja KTP-Basket taistelivat sarjapisteistä. Tunnelma salissa oli hämmentävä, kun Korisliiga-joukkueet ottivat toisistaan mittaa, mutta monisatapäinen kotiyleisö puuttui katsomosta. Ilman yleisöäkin saatiin silti jännitysnäytelmä aikaiseksi.
Ura Basket – KTP-Basket 85-90 (29-16, 18-25, 20-25, 18-24)
Ottelu alkoi pienellä hermoilulla meidän osalta, kun taas KTP käytti hyödykseen alun kankeuden ja siirtyi nopeasti 0-4 johtoon ennen kuin tykit alkoivat laulaa. Kapteeni Matti Nuutisen (16p/4l/3s) johdolla joukkue heitti kuusi peräkkäistä kolmen pisteen heittoa pussiin ja kuuden ja puolen minuutin pelin jälkeen tilanne olikin jo 25-14 meille. KTP:n aikalisä sai hieman rytmiä meiltä pois, mutta silti ensimmäinen neljännes hienosti meille 13 pisteellä, 29-16.
Toinen neljännes oli todellista vääntöä, kun KTP pyrki aktiivisesti pelaamaan hyökkäyksissään kahden ison miehensä kautta. Sarjan parhaita pistemiehiä oleva Greg Mangano (35p/11l) alkoi toisella jaksolla löytää parempia heittopaikkoja Matti Nuutisen kovasta puolustuksesta huolimatta. Meiltä Kevin Bracy-Davis (17p/4l) kärsi virhevaikeuksista ensimmäisellä puoliajalla, eikä pelannut kuin 8 minuuttia ennen pitkää taukoa. Toinen kymppi kotkalaisille ja puoliajalla tilanne meille 47-41.

Kolmannen neljänneksen alkuun KTP tuli jo tasoihin, mutta Meidän Joukkue onnistui taas ottamaan hyvän runin ja pian ero oli taas kymmenessä pisteessä. Koko jaksoa leimasi minirunien sarja, kun kumpikin vuorollaan teki muutaman korin putkeen toisen kolistellessa rautoja. Puoliajan jälkeen Kevin ja Kevaughn Allen (17p/4s) pääsivät paremmin rytmiin kiinni ja tekivätkin tärkeitä koreja meille. Viimeiselle tauolle pisteen etumatkalta, 67-66.
Viimeisellä neljänneksellä erityisesti Javan White (9p/7l/2b) väläytteli jälleen parhaita puoliaan. Nopeasta hyökkäyksestä täysin hävytön donkki vasemmalla kädellä sisään ja lähes seuraavasta hyökkäyksestä yksin coast to coast ja Ura 7 pisteen johtoon. Lopussa kun peliä ratkottiin näkyi jälleen kerran valitettavasti joukkueemme kokemuksen puute. Vierailija KTP vyörytti peliä erityisesti kaksinkertaisen mestarin Manganon kautta ja tulosta syntyi, kun taas meidän hyökkäykset usein kaatuivat heikkoihin heitonvalintoihin omasta kuljetuksesta. Lopulta KTP pääsi kuittamaan voiton lukemin 85-90 ja vuoden ensimmäinen voitto jäi meiltä vielä odottamaan itseään.

Lehdistössä kuultua
Matti Nuutinen: ”Tämä oli iso tappio. Kausi ei ole tuloksellisesti mennyt niin kuin olemme halunneet ja minkä eteen olemme tehneet töitä. Olen iloinen ja ylpeä, että tänään taisteltiin ja taisteltiin koko 40 minuuttia. Toki oli pieniä, huonompia jaksoja, mutta ne eivät olleet tänään niin isoja ja pitkiä kun aikaisimmissa peleissä. Me tehtiin jossain vaiheessa vähän virheitä, ja kaveri rokotti varsinkin lopussa. Yritettiin pitää nopea tempo yllä, mutta jossain vaiheessa meni vähän kävelyksi. Ei voi muuta, kun uskoa, että jossain vaiheessa se tulee. Pakko pitää pää ylhäällä. Alkuun sain muutaman hyvän heiton, mutta mieluummin tekee itse nolla pistettä ja joukkue voittaa, kun heittää viisi kolmosta sisään. Joukkueena voitetaan ja hävitään. Eihän kukaan urheilija lajista riippumatta halua pelata ilman yleisöä, yleisö on niin tärkeä tekijä ja tekee ottelusta nimenomaan tapahtuman. Yleisö elää tunteen kanssa pelissä ja se on todella tärkeä juttu. Mutta tilanne on kaikille sama, ja täytyy olla iloinen että saadaan ja pystytään pelata. Toivotaan kuitenkin, että tilanne muuttuu ja että saamme taas ottaa faneja. Se on niin iso osa tätä urheilua.”
”Ei välttämättä oikein osata voittaa pelejä. Huonot heitonvalinnat kuvastavat ehkä sitä, että puuttuu kokemusta ja voittamisen taito. Pitää osata rauhoittaa ja löytää ehkä parempi heittoratkaisu.”
Damion Dantzler: ”They’ve all been tough to be honest with you. Disappointed about how it ended, because the guys have been working hard. I’m proud of the team. Our extra practice time is starting to show. Unfortunately, tonight we let one get away. Inexperience turned it in Kotkas’s favour. And momentum swings. The paly that caused the tech was big for me. That was a huge momentum swing for us and it really played in KTP’s favour. Experience comes with experience. The older you get, the more games you play, the more you end; that’s how you gain experience. We have the talent, but we’re lacking the experience. Practice is good for us, we saw that in the Seagulls game. There’s often a rotten apple, when things are not going well. But not with these guys, they come in and work hard. It will be challenging after this game, to keep pushing them. My job is to try and keep them focused, get guys better. Keep try and change the culture.”
”The goal is to get better. We need to develop the young Finnish players. We all want to think that the playoffs are the goal. But the real goal is to get these guys better. That way, next year these guys come in a lot better and we move forward from there. The young guys are going to take this experience into next year, and they will be better. There are no shortcuts.”

Seuraavana luvassa back-to-back
Viikon päästä joukkueemme matkustaa Pohjanmaalle, kun vierailemme Kobrien vieraana. Seuraava kotiottelu on niin ikään Kobria vastaan ja se mitellään kahden viikon kuluttua 20.1. vielä ilman yleisöä Littoisissa.
Kuvat: Pekka Tenhonen