Derby no. 1 Ura Basketin juhlaa

(8.2.2018) Kauden ensimmäinen paikallisottelu Kupittaan uudessa palloiluhallissa oli Ura Basketin juhlaa niin kentällä kuin katsomossakin. Ottelun katsojamäärä 1698 on komea seuraennätyksemme sekä samalla koko divarin ennätys tilastoituna ajanjaksona.

8.2.2018 Miesten Div. A: Ura Basket – Kristika 78 – 66 (19 – 25, 14 – 11, 26 – 19, 19 – 11)

Kauan odotetun ottelun alkua leimasi ilmiselvästi lievä hermostuneisuus. Kristika sai meitä nopeammin kipsinsä karistettua ja karkasi avausjakson päätteeksi kuuden pisteen johtoon. Oma joukkueemme sortui totuttua useammin halpoihin pallonmenetyksiin, ja hyökkäysten päättäminen takkuili toistuvasti hyvistäkin tekopaikoista.

Toisella neljänneksellä saimme hurjalla puolustuspelaamisella turkulaisten korinteon kuriin, mutta oma heittopeli tökki edelleen. Pelitilanneheittojen onnistumisprosentti oli ottelun puolivälissä ainoastaan 32, ja pallonmenetyksiäkin oli jo kertynyt jo kymmenen kappaletta. Kristika johti tauolla kolmella pisteellä.

Puoliajalla Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie teki pieniä viilauksia puolustukseemme, ja tulosta alkoi tulla nopeasti. Nyt alkoi Kristika vuorostaan hukata palloja, ja meikäläisten nopeat vastahyökkäykset vyöryivät kerta toisensa jälkeen tuloksellisesti turkulaisten korille. Kolmannen jakson jälkeen olimme siirtyneet johtoon neljällä pisteellä.

Päätösneljänneksellä isommalla rotaatiolla operoinut joukkueemme puristi viimeisetkin mehut vastustajastaan ja juoksi ennätysyleisönsä iloksi vastustamattomasti voittoon.

Mikael Laihonen (14/15) oli Kristikan paras pelaaja. Sen sijaan Mikael Sandberg (7/15/7s) ja Aubrey Conerly (17/3/3s) joutuivat tyytymään kovassa puristuksessa normaalia kehnompaan osumatarkkuuteen.

Pyry Rainamaa (4/10/8s) ja Aleksi Akpaso (16/2) olivat ratkaisuhetkillä isossa roolissa. Pyry puolusti, noukki levyrit ja työnsi palloa eteenpäin hurjalla intensiteetillä. Aleksi puolestaan hyökkäsi rajusti korille ja viimeisteli tarkasti kaikilta etäisyyksiltä. Brian Moultrie (24/18) vei pitkine käsineen seitsemän hyökkäyslevypalloa ja nosteli tauon jälkeen korin tuntumasta 17 pistettä.

Tilastojen kertomaa

Ura voitti pisteet nopeista hyökkäyksistä 15 – 3

Ura voitti koriin johtaneet syötöt 22 -14

Ura heitti pelitilanneheitot tarkemmin 42 % vs. 32 %

Tilastot

Upea ottelutapahtuma

Ahkera seuraväkemme näytti jälleen osaamisensa ja ansaitsee täyden kympin onnistuneista ottelujärjestelyistä. Taitavasti markkinoitu, johdettu sekä toteutettu tilaisuus toi lajille ja seurallemme paljon uusia ystäviä.

Krisun kommentit

”Meidän materiaalimme laajuus on vahvuus, mitä pitää pystyä ja uskaltaa käyttää hyväksi. Puoliajan jälkeen me olimme kollektiivisempia, saimme koko porukan juoksemaan ja pallonmenetykset kuriin.”

”Pyry Rainamaa teki Ässä Sandbergin kanssa koko matsin aivan jäätävää duunia. Kyllä Pyry oli selkeästi ottelun arvokkain pelaaja”, coach Palotie kiitteli.

#MeidänJoukkueen ottelutahti jatkuu hurjana. Seuraava ottelu on jo lauantaina Kouvolassa Korikouvoja vastaan ja seuraava derby heti keskiviikkona 14. helmikuuta kello 18.30 Kupittaan palloiluhallissa – nyt Krisitikan isännöimänä. Tervetuloa jälleen sankoin joukoin joukkueemme tueksi!

Yhteistyössä