
Korisliiga-kausi on jo aivan nurkan takana. Lahti Basketballin nousun myötä sarjassa on 12 joukkuetta ja näin nelinkertaisella sarjalla jokaiselle joukkueelle tulee pelattavaksi peräti 44 ottelua runkosarjassa. Melkoinen urakka on siis edessä.
Tässä Meidän 12 urheaa pelimiestä:
#1 Stephaun Branch (196cm, synt. 1995, takamies)
Alkavalla kaudella Uran ykköspaitaa kantaa urheilullinen Steph Branch. Preseasonilla kotiyleisön hurmannut Steph tulee varmasti pyörimään highlight-pätkissä pitkin kautta, sillä mieheltä on lupa odottaa kovia donkkeja sekä lennokkaita blokkeja. Kolmessa harjoitusottelussa Kaliforniassa syntynyt Branch tilastoi keskimäärin 21 pistettä, 11,3 levypalloa, 5,3 syöttöä, 4,7 riistoa ja 2,3 blokkia. Kyseessä on siis monipuolinen pelaaja, jonka olo kentällä todellakin tullaan huomaamaan.
#2 Trey Niemi (185cm, synt. 1998, takamies)
Viime kauden vuoden tulokkaana palkittu Trey Niemi on valmiina ottamaan seuraavan askeleen Korisliiga-pelaajana. Kesällä erityisesti punttisalin puolella tehty työ tuottaa tulosta ja Trey onkin preseasonilla napannut itselleen paikan aloitusviisikosta. Hyökkäyspäässä ennakkoluuloton ja ennalta-arvaamaton nuori lupaus tulee varmasti aiheuttamaan kylmää hikeä vastustajien valmentajissa. Preseasonin yli 25min peliä kohden rekisteröinyt Trey viimeisteli pisteitä keskimäärin 16,3 ja syöttöjä kertyi yli 3, +/- -tehot joka ottelussa plussalla.
#3 Tyrell Green (201cm, synt. 1995, laituri)
Yliopistouransa University of Nevadassa päättänyt Tyrell Green on todellinen joukkuepelaaja. Greenin fyysinen preesens saattaa hämätä, sillä hiukan kömpelöltä vaikuttava meno purkautuu tarpeen tullen tehokkaasti tuloksen tuottamiseen. Tyrellilla on jo hyvä kokemus Eurooppalaisesta koripallosta ja se myös näkyy. Mies on omaksunut toidellisen joukkuepelaajan roolin eikä palloa itselleen vaadi, vaan odottaa vesi kielellä, että muu joukkue luo edun, josta hän pääsee rankaisemaan. Harjoitusotteluissa Tyrell osui kolmosensa 13/25 (52%) ja 2 pisteen heitot myös yli 50%, joten osumatarkkuudessa ei valitettavaa. Torontossa syntyneellä Tyrellilla on kaikki ominaisuudet olla erinomainen pelaaja Korisliigaan, mutta tässä ryhmässä häneltä vaaditaan myös oma-aloitteisuutta enemmän kuin aiempina vuosinaan.
#6 Dustin Thomas (203cm, synt. 1995, sentteri)
Toista ammattilaiskautta Euroopassa aloittava Dustin Thomas on sopiva palanen Coach Palotien hyökkäyspalettiin. Mielellään kenttää levittävänä sentterinä Dustin luo tilaa ajoille ja leikkauksille kohti koria ja ulos pallon saadessaan ei DT pelkää ottaa omaa heittoa. Pehmeiden käsien ansiosta Dustin on pallon kanssa myös taitava, tästä kertoo mm. 4 syöttöä per/peli preseasonilla. Erityisen hyvä herra tuntuu olevan hyökkäyslevypalloissa. Tästä kertoo uran aikaisemmat tilastot sekä 3 harjoitusottelussa napatut 11 hyökkäysribaa.
#8 Ville Hänninen (193cm, synt. 1995, takamies)
Turkulaisyleisön oma suosikki Ville Hänninen ei esittelyjä kaipaa. NaKon kautta Namikaan ja Uraan juniorina liikkunut Ville aloittaa nyt neljännen kauden putkeen Kaarinassa ja on myös alkavalla kaudella iso palanen #MeidänJoukkueen takalinjoilla. Viime kauden lopulla tullut vamma on häirinnyt ”Hänän” kesäharjoittelua, mutta pelikunto alkaa pikkuhiljaa olla kasassa ja luultavasti avausotteluiden jälkeen myös Ville saadaan pelaavaan kokoonpanoon.
#10 Marius van Andringa (189cm, synt. 1994, takamies)
Viime kauden Korisliigan 3. paras kotimainen pistemies, joukkueensa kapteenina vain 24-vuotiaana. Mariuksesta saamme kaivattua korintekovoimaa sekä johtajuutta kentälle. Viime joulukuussa suomalais-ranskalainen Marius kuritti Kupittaalla meitä heittäen 26p (3p 7/12). Kysyttäessä päävalmentajalta Mariuksesta nousee heti ensimmäisenä esiin kilpailuvietti ja kuinka miehellä on jatkuva palo kentälle. Ensimmäisessä harjoitusottelussa tullut, todella ikävän näköinen päävamma, on pian muisto vain ja toivottavasti jo sarja-avauksessa mies on kokoonpanossa. Ura Basketin seuraennätys on 6 kolkkia yhdessä pelissä (V. Hänninen ja Avery Woodson). Missä vaiheessa kautta Marius tämän rikkoo?
#12 Miikka Luosmaa (204cm, synt. 1994, sentteri)
Viime kaudella jo Uraan siirtynyt Miikka Luosmaa pääsee alkavalla kaudella todelliseen näytönpaikkaan. Kaksi vuotta Kouvolassa ja lähes kaksi Salossa pienessä roolissa pelannut Miikka pääsee tällä kaudella todella näyttämään mistä mies on tehty. Koko kesän hyvin harjoitellut iso mies tuo tarvittua fyysisyyttä korien läheisyyteen ja onkin paljon vartijana monien vastustajan senttereiden kanssa. Miikka ei ole 4 vuotta kestäneellä Korisliiga-urallaan ottanut vielä yhtään kolmen pisteen heittoa, mutta JBA:ta vastaan nähdyssä harjoitusottelussa niitä nähtiin peräti kolme. Ensimmäinen meni vielä ohi. Mutta toinen meni sukan pohjalle ja kolmannessa vastustaja joutui jo rikkomaan. Nähdäänkö Miikalta onnistunut kolmen pisteen suoritus heti avausottelussa Helsingissä?
#13 Edvard Gullichsen (185sm, synt. 2002, takamies)
Edarin nuoriso-osaston jäsen, joka viime kaudella pakon sanelemana pääsi jo haistelemaan Korisliiga-ilmapiiriä. Valtava palo tehdä koreja ja se näkyy tekemisessä. Enimmäkseen vastuuta tiedossa kehitysjoukkueessa 1B-divarissa, mutta saa varmasti myös näytönpaikkansa kauden aikana Korisliigassa.
#20 Lauri Hänninen (189cm, synt. 2002, laituri)
Nuoriso-osaston toinen jäsen. Pääsi myös viime kaudella tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa. Synnynnäinen korintekijä, josta kertoo mm. viime kauden U17SM-sarjan korikuninkuus yli 32 pisteen keskiarvolla. Edarissa kentälle päästessään on väläytellyt osaamistaan. Takuuvarma yleisön suosikki yhdessä ”Edin” kanssa.
#21 Eero Sahlberg (188cm, synt. 1990, laituri)
Eero ”The Captain” Sahlberg toimii myös alkavalla kaudella #MeidänJoukkueen kapteenina ja omalla esimerkillään johtaa joukkoja kohti menestystä. Kesällä on tehty töitä ja sen näkee otteista kentällä. Ei välttämättä se nopein mies, mutta korjaa paljon peliälyllään ja tarkalla heittotyöskentelyllään. Harjoitusotteluissa kerrytetyt keskiarvot 9,3 pistettä ja 3,3 syöttöä erittäin hyviä vaihtopenkiltä tulevalle pelaajalle.
#22 Atte Perttu (202cm, synt. 1990, sentteri)
Joukkueen ikäpresidentti, ”peräti” 29-vuotias, Atte Perttu tuo omalta osaltaan kaukoheittovoimaa edariin. Vaivoista kärsinyt Atte on parhaimmillaan äärimmäisen kova heittäjä, josta kertoo suorastaan järkyttävän kova ennätys, 10 kolmen pisteen onnistumista yhdessä ottelussa. Tällä hän on kaikkien aikojen listalla sijalla 10 ja vuoden 2012 sääntömuutoksen jälkeen ensimmäinen pelaaja kahdesta, jotka ovat 10 kolkkia laittaneet sisään yhdessä pelissä. Toivotaan että Atte saa paikkansa kuntoon ja pelaa parhaan kautensa Korisliigassa!
#30 Joona Airenne (200cm, synt. 1998, laituri)
Ura-kasvatti Joona Airenne on saanut viettää kesää valtion palveluksessa ja näin kesäharjoittelu ei ole ollut parhaalla tolalla, mutta pian koittaa siviili ja Joona pääsee harjoittelemaan ja pelaamaan taas täydellä teholla. Viime kaudella BC Nokiaa vastaan Joona teki ennätyksekseen 15 pistettä. Vastuuta olisi tällä kaudella tarjolla ja mahdollisuus lyödä läpi liigassa ikätoverinsa Treyn tavoin.

Valmennus ja muu staff
Päävalmentaja Kristian Palotie
Valmentaja Andrew Johnston
Fysiikkavalmentaja Tiina Laitala-Lehtinen
Jojo Samu Silenius
Huoltaja Kasperi Kaukonen
Huoltaja Vili Lintervo
Lääkäri Petri Kallio
Operatiivinen johtaja Kalle Partanen
GM Petri Mäkitalo
PJ Mikko Granström
Kuvat: Pekka Tenhonen ellei kuvan yhteydessä mainita muuta