
(3.5.2022) Ura Basketin 2007 syntyneet pojat ovat saaneet kunnian järjestää ikäluokkansa European Youth Basketball League EYBL:in Superfinaalitapahtuman, joka tullaan pelaamaan Valkeavuoren uudessa liikuntahallissa 6.–8.5.2022. EYBL on suurin nuorille pelaajille suunnattu koripalloliiga Euroopassa, ja se on ainoa FIBA:n sertifioima junioriliiga.
– Olemme todella iloisia ja ylpeitä, että saimme turnauksen järjestelyoikeudet. Tämä on tietääksemme ensimmäinen kerta, kun EYBL:in Superfinaali missään ikäluokassa pelataan Suomessa, kertoo 07-tiimin joukkueenjohtaja Juuso Virtanen.
Kymmenen vierasjoukkuetta ympäri Eurooppaa saapuu Kaarinaan, ja turnauksen järjestelyt sekä tiivis otteluohjelma takaavat sen, että talkoolaisilla on kädet täynnä. Toistasataa kansainvälistä vierasta tulee liikkumaan Kaarinan keskustan palveluiden ja liikuntahallin maisemissa.
– Juuri tämän kaltaisia tilaisuuksia varten Valkeavuoren uusi halli on onnen omiaan. Näitä tapahtumia saadaan Kaarinaan nyt siksi, että meillä on junnukorikseen erinomaiset olosuhteet, toteaa Ura Basketin toiminnanjohtaja Timo Virkkula.
Odotettavissa kovatasoinen koripalloturnaus
Kaarinan Superfinaaliin on isäntäjoukkueen lisäksi saapumassa yhteensä kymmenen joukkuetta: Audentes, BS Keila ja BS Tartu Virosta, SS Saldus, BS Cesis ja DSN Riiga Latviasta, Taurage BS Liettuasta, Vodno Skopje Partizan Pohjoismakedoniasta, ACS Dan Dacian Romaniasta, sekä Georgian 15-vuotiaiden maajoukkue. Kaarinaan on lisäksi saapunut kuusikko virolaisia tuomareita.
EYBL pelataan kaikissa ikäluokissa kahdessa ryhmässä tai divisioonassa. Superfinaaliin saapuvat joukkueet ovat valikoituneet U15-sarjan ryhmistä sijoituksien perusteella. Lisäksi turnaukseen osallistuu kaksi playoffin kautta tiensä selvittänyttä joukkuetta Keski-Euroopan CE Region -liigasta. Yhdentenätoista tullaan näkemään Georgian 15-vuotiaiden maajoukkue. Poikkeukselliset ajat ovat koko kauden ajan johtaneet ennakoimattomiin muutoksiin turnausohjelmissa, joista viimeisin oli aivan turnauspäivien kynnyksellä tapahtunut peruuntuminen.
Ura Basketin nollaseiskat ovat kauden kolmessa turnauksessa kohdanneet kaikki superfinalistit, pois lukien Latvian Saldus ja Keski-Euroopan joukkueet.
– Etenkin virolaiset pelaajat ovat jääneet mieleen, ja Viron joukkueissa on suurella todennäköisyydellä tulevaisuuden maajoukkuepelaajia, sieltä löytyy aivan käsittämättömin hyviä pelaajia. On kiva nähdä, että omalla kansainvälisellä kokemuksellamme pystymme hienosti pelaamaan kovia jengejä vastaan. Ennakkosuosikkia on kuitenkin täysin mahdoton veikata, tässä voi mennä miten vaan, kertoo Ura Basketin joukkueen vastuuvalmentaja Antti Saarinen.
Saarinen vinkkaa, että kannattaa etenkin seurata nuorta virolaista Oliver Kullamäe’ä, joka edustaa Audentesin urheiluakatemian joukkuetta. Koripalloveri virtaa vahvana nuoressa pelaajassa, sillä Kullamäen isä on ansioitunut pelaaja ja valmentaja Gert Kullamäe, ja isoveli Kristian Kullamäe pelaa tällä hetkellä ammattilaisena Espanjan ACB-liigassa.
Mitä pelaaminen EYBL:issä tuo kasvaville pelaajille?
– Tilannekovuus näissä peleissä on ihan eri. Pilli ei soi niin tiheään, ja siihen onkin ollut pojilla tottumista, kun EYBL:iin ensin lähdettiin. Vastaan tulee fyysisempiä, isokokoisempia pelaajia. Ja koosta riippumatta, kuten esimerkiksi Tauragen pienikokoiset pelaajat, mennään aina täysillä palloon kiinni, kertoo Saarinen.
Tervetuloa paikan päälle seuraamaan mielenkiintoisia otteluita! Turnaus striimataan myös Livekatsomo-palvelussa. Lisätietoa järjestelyistä, otteluohjelmat, sekä linkit striimeihin löytyvät sivulta urabasket.fi/eybl.
EYBL U15 Superfinaali
Valkeavuoren liikuntahalli, Kaarina
6.–8.5.2022
Turnausinfo
Osta striimipaketti täältä (nettilippu.fi)
Tapahtumaan on vapaa pääsy.