Game 1 #MeidänJoukkueelle

(5.4.2018) Edustusjoukkueemme aloitti torstaina divarin finaalisarjan vierasvoitolla helsinkiläisestä HBA-Märskystä. Toinen loppuottelu pelataan lauantaina Kaarinassa. Divarimestaruuteen tarvitaan kolme voittoa.

5.4.2018 Miesten Div. A 1. loppuottelu: HBA Märsky – Ura Basket 98 – 108 (22 – 27,19 – 18, 28 – 36, 29 – 27)

Torstain ottelu oli vauhdikasta ja viihdyttävää korista. Pienen alkutunnustelun jälkeen oma joukkueemme siirtyi niukasti edelle, ja pitkällä tauolla johtomme oli neljä pistettä.

Kolmannen jakson alkuminuuteilla isännät tulivat rinnalle. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta: Kotijoukkueen valot sammuivat, ja meikäläiset veivät seuraavat viisi peliminuuttia nimiinsä peräti 25-5. Helsinkiläiset pystyivät vielä kaventamaan eroa pahimmillaan yhdeksään pisteeseen, mutta pelättyä loppukiriään he eivät tällä kertaa pystyneet enää kehittämään.

Äänekäs fanijoukkomme toi Mäkelänrinteeseen oikeaa finaalitunnelmaa.

HBA:n joukkue on täynnä talentteja. Torstaina Mikael Jantunen (23/9) esiintyi heistä eniten edukseen. Andre Gustafson (16/2/4s) uurasti isot minuutit ja antoi Ville Tahvanaisen (15/2/4s) kanssa parhaiten tulitukea Jantuselle. Miika Heinonen oli toipilaana poissa pelaavasta kokoonpanosta.

#MeidänJoukkue oli torstaina täynnä voitontahtoa. Joukkueemme on huippukunnossa juuri kauden tärkeimmällä hetkellä.

Brian Moultrie (28/16) oli piste- ja levyrirohmumme.

Ville Hänninen (20/6/3s/3r) kantoi ison roolinsa hienosti. Villen puolustuspelaaminen sekä pallon liikuttaminen on kehittynyt kauden mittaan aimo harppauksen.

Joakim Jousisto (12/1/3s/2r) hämmensi vastustajan pelaamista kummassakin kenttäpäädyssä: takiaismaista puolustuspeliä sekä juonikasta pallonkäsittelyä.

Pyry Rainamaa (15/5/7s/5r) auttoi jälleen kerran joukkuettamme kokonaisvaltaisesti laadukkaalla esityksellään.

Aleksi Akpaso (17/0) teki vastustajan kirihaaveet tyhjiksi tarkalla heittopelillään.

Eero Sahlberg (10/1/4s) väläytteli peliälyään useaan kertaan.

Tilastojen kertomaa

Ura voitti riistot 12 – 3

Uran PPP oli komeasti 1.12

Uran menetysprosentti oli ainoastaan 9.3

Tilastot

Krisun kommentit

”Tämä eka matsi oli aika mentaalinen taistelu siitä, kumpi jaksaa pitää laadun korkealla 40 minuuttia, ja tänään me onnistuimme siinä. Molemmat joukkueet ovat hyviä hyökkäämään ja pitämään yllä liikettä. Kun pallonhallintoja tulee noin paljon, tulee väkisinkin pisteitä”, Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie kommentoi ensimmäistä finaaliottelua.

Toinen loppuottelu pelataan Littoisten monitoimitalolla lauantaina 7. huhtikuuta kello 17.00.

Tule ajoissa varaamaan paikkasi Monarin hornankattilassa!

Yhteistyössä