Jukka Lindberg seuraan töihin

”Mitä?!? Eikö Jukka ole aina ollut töissä Ura Basketissa?!?”Tämä on varmaan kysymys, joka otsikosta herää monelle. Siksi monessa mies on ollut tähänkin mennessä mukana. Valmennusta, valmentajien kouluttamista, hallitustyötä, jne. jne.

Mutta päivätyönsä hän on viime kevääseen saakka tehnyt luokanopettajana Ruskolla. Nyt, jäätyään tuosta työstä eläkkeelle saimme Jukasta todellisen vahvistuksen seuran työntekijäkaartiin.

Jukan titteli on minikorisvastaava ja työnkuva näissä seuran nuorimmissa ikäluokissa. Pikkususista nuorimpiin mikroikäluokkiin ohjaajana ja valmentajana. Lisäksi koko minikoriksen valmennuskokonaisuudesta huolehtiminen ja kehittäminen yhdessä valmennuspäällikkö Artun kanssa.

Jukalla on yli neljänkymmenen vuoden valmennuskokemus, miesten edustusjuokkueista, nuorten maajoukkueista ja lukuisista eri tason juniorijoukkueista. Lisäksi luokanopettajana hänellä on mahtava ote juuri näihin nuorimpiin, koriksen ensiaskeleita ottaviin lapsiin.

Selkeät ohjeet ovat hyvän valmentamisen perusta

Seuran toiminnanjohtajana en voisi olla iloisempi tästä rekrytoinnista. Jukka persoonana ja hänen tekemänsä työ on ollut Ura Basketille aivan ensiarvoisen tärkeää koko seuran historian ajan. Tämä avaa meidän tulevaisuuden näkymiimme positiivista pohjavirettä, kun junioritoiminnan tärkeä kivijalka saa tekijän, joka on asialleen todella omistautunut.

Jukan saa valmennusasioissa kiinni seuran sähköpostiosoitteesta jukka.lindberg(at)urabasket.fi

Jutun kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyössä