Kärkiottelu kääntyi kotijoukkueelle

(12.1.2018) #Meidänjoukkueemme vankisti asemiaan yhtenä sarjan kärkijoukkueena kevätkauden hienolla voitolla Lahti Basketballista. Taistelu oli playoff-tyyppinen tiukka vääntö, jossa molemmat joukkueet osoittivat miksi pelistä ennustettiin kärkijoukkueiden kohtaaminen.

12.1.2018  Miesten Div. A:  Ura Basket – Lahti Basketball 79-77 (27-22, 12-18, 26-23, 14-14)

Kevät käynnistyi ennakko-odotusten mukaisesti divarin kahden kärkijoukkueen kiihkeällä kamppailulla, johon lisämausteen toi Lahden vähälukuinen, mutta äänekäs rumpuryhmä.  Ottelu alkoi osaltamme hieman kankeasti. Ensimmäisissä hyökkäyksissämme syksyllä hyvään vireeseen päässyt koneisto ei ollut sentään ruosteessa, mutta joulutauko näkyi helppoina menetyksinä ja harhasyöttöinä. Lahti pääsi hieman karkuun Henry Pwonon (27/12) ja Devin Martinin (14/13) hääriessä korillamme tehokkaasti yhteensä 16 pisteen edestä. Jakson puolivälissä alkoi #Meidänjoukkueen heitot upota. Jakson lopussa päästiin johtoon, ja jakso lopulta 27-22 kotijoukkueelle.  Tämän jälkeen koko loppupeli pelattiin molemmin puolin panostaen vahvaan fyysiseen puolustukseen, joka johti myös virhetilien nopeaan kasvuun. Molemmat joukkueet saivatkin sarjan keskimääräistä virhemäärää enemmän virheitä. Pelissä puhallettiin yhteensä 50 virhettä. Lahti kookkaampana joukkueena hallitsi levypallotilastoja ensimmäistä jaksoa lukuun ottamatta.

Puoliajalle mentäessä tilanne oli tasainen 39-40.  Ensimmäisen jakson jälkeen kumpikaan ei päässyt kuin korkeintaan neljän pisteen johtoon. Johtoasema vaihtuikin pelissä 13 kertaa. Pelikellon kulkiessa kohti tiukkaa loppua voi vain todeta ottelun olleen hyvin playoff-tyyppinen tiukka taistelu, jossa yritettiin kahden ammattivalmentajan johdolla löytää se pieni etu sopivan kentällisen ja toimivan pelikuvion avulla. Voitto oli otettava kovalla työllä.

Viimeisen jakson loppuratkaisut saivat kotiyleisönkin kannustuksen vieläkin kovemmaksi, kun neljännellä jaksolla hankittu neljän pisteen etumatka kuihtui ja muuttui taka-ajoksi Lahden ottaessa 7-0 runin.  Tuona aikana yritimme heittää yhdeksän kertaa, korirenkaan vaan väistellessä heittojamme.  Kun peliaikaa oli jäljellä alle neljä minuuttia, onnistui Ville Hänninen (13/2) layupissa. Voiton varmisteli Riku Laine (22/5/2bl) kahdella peräkkäisellä kolmosella, jotka aukenivat vapaaseen heittopaikkaan joukkueemme toteuttaessa kurinalaisesti valmennuksen määräämää pelikuviota. Lopussa viimeisten 44 sekunnin aikana pääsivät Lahden Amerikanavut vielä koittamaan kolme kertaa voittokoria, mutta joukkuepuolustuksemme pakotti heidät huonoihin heitonvalintoihin.

Peli ei ollut parasta osaamistamme, mutta taistelu oli kovaa ja fyysistä. Joukkuepuolustuksemme onnistui lopulta pysäyttämään Lahden. Suurimmat vastuunkantajat peliajassa olivat jo mainittujen Villen ja Rikun lisäksi Pyry Rainamaa (5/8), jolla ei heitto ollut normaaliuomissaan, Eero Sahlberg (14/1), joka nosti joukkueemme alussa mukaan taisteluun kolmosillaan, ja Brian Moutrie (8/13/3bl), joka myös sai koko kentällä oloaikansa vääntää fyysisten Lahden vahvistusten kanssa.

Pelin osalta pitää myös kiitos osoittaa katsomon suuntaan, joka neljännen jakson kannustuksella himmensi Lahden pelaamista ja myös sammutti Lahden äänekkään rumpupatteriston. Kiitos, ja tervetuloa taas Monnarille !

Ottelun tilastoanalyysi

  • Ura heitti tarkemmin kolmoset (37% – 33%), Lahti kakkoset (43% – 34%).
  • Ura hävisi levyrit 36 – 49
  • Ura hävisi koriin johtaneet syötöt 11 – 15.
  • Ura voitti pisteet penkiltä 23 – 16.
  • Uran pisteet per pallonhallinta ei ollut hyvä 0,81
  • Uran menetysprosentti oli 14,3%  (Lahti 20,3%)

Ura voitti pelin kolmosilla, vaikka hävisi levypallot ja syöttöpelikään ei toiminut totutusti. Onneksi Lahti menetti pallon selkeästi useammin.

Päävalmentajamme Kristian Palotien kommentit

Vastassamme oli yksi sarjan parhaista joukkueista, joka myös osoitti meille selvästi miksi se on syksyisen kohtaamisemme jälkeen kulkenut voitosta voittoon.  Lahdelle oli myös ehkä hyötyä aikaisemmasta kauden avaamisesta viikko sitten.  Peli oli playoff-tyyppistä tiukkaa vääntöä, jossa jokainen pallon menetys tai helposti saatu ”ilmainen” kori voi ratkaista ottelun.  Peli ei ollut meiltä mikään huippupeli, mutta taistelu oli sarjapisteistä hyvää.

Onneksi saimme puoliajalla omaa liikkumistamme ja pallon liikuttamista parannettua ja jaksoimme tehdä töitä puolustuksessa.  Ensi viikolla on vastassa vieraskentällä toinen sarjan kärkijoukkue HBA, johon peliin mennessä pitää pelimme taas löytää se lento, johon pääsimme syksyllä. 

Kuvat: Matti Aalto-Setälä

Yhteistyössä