Kataja liian kova vastus B-pojille

B-pojat vaihtoivat farkkunsa verkkarihousuihin ja kävivät sunnuntaina itärajan tuntumassa haastamassa sarjan kärkipaikalla viihtyvää Joensuun Katajaa. Matkassa mukana oli tällä kertaa coach Kimmo Lauri, päävalmentajamme skoutatessa Koposen Petteriä Barcelonassa. Alla seuraa Kimmon raportti viikonlopun pelistä.

– Ensimmäinen jakso oli todella hyvää puolustamista. Vastustaja teki ensimmäisen pelitilannekorinsa käytännössä jakson viimeisillä sekunneilla, ja tuplasi sillä pistesaldonsa kuuteen. Toisessa jaksossa meille tuli muutama menetys perä perään, joista vastustaja kiitti, kumarsi ja kuittasi. Harmilliset takaiskut aiheuttivat meille henkisen lukon, jonka avaamiseen ei keinoja tahtonut löytyä, kertoo Kimmo.

Lisäksi jo ensimmäisessä jaksossa alkaneet virhevaikeudet sotkivat meikäläisten suunnitelmia koko loppupelin ajaksi: aloitusviisikosta kaksi pelaaja saivat neljännet virheensä kolmannen jakson alkuun mennessä.

Puoliajalla yritettiin luoda uudestaan hyvää tsemppiä tekemiseen, mutta toisin kävi. Vastustaja pystyi edelleen hyvällä puolustamisella pakottamaan meitä huonoihin valintoihin, ja se näkyi pian tilastojen heittoprosenttisarakkeessa. Vastustaja pääsi juoksemaan nopeita, helppoja koreja. Kolmannen jakson tulos oli meidän näkökulmasta surkeasti 30–14, ja peli oli käytännössä taputeltu. Neljäs jakso pelattiinkin sitten kori korista, ja loppulukemaksi kirjattiin 84–60. Kataja jatkaa siis edelleen puhtaalla pelillä sarjan kärjessä.

– Vapaaheittoprosenttimme oli karmaisevat 32. Tällaisella tarkkuudella ei voi peliä voittaa. Loppujen lopuksi tappioon vaikutti kuitenkin moni pieni tekijä ja yksityiskohta. Tällä kertaa emme onnistuneet lyömään risuja Katajan rattaisiin, vaikka tosin jäivät monessa tilastossa keskiarvonsa alle, Coach K toteaa.

Tuliaisina arvokasta reissukokemusta ja monta hörönaurua

Kokonaisuudessaan matka toi pojille arvokasta kokemusta valtakunnallisten sarjojen reissaaimisesta. Testattiin miltä tuntuu istua liki 20 tuntia autossa puolentoista vuorokauden sisällä, ja hiottiin kohdilleen ruokailun ja levon rytmitystä osana hieman pitempää pelireissua. Ja päästiinpä vielä hitsaamaan joukkuetta yhteen kaikenkarvaisin noloin harjoituksin merirosvokapteenin komennuksessa. Pojilla ja huoltojoukoilla oli ainakin hauskaa, ja toivon mukaan myös ostoskeskus Iso Myyn myyjät osasivat arvostaa meikäläisten joukkuehengen nostattamisharjoituksia. Sanovat, että what happens in Joensuu stays in Joensuu, joten ei siitä sen enempää ainakaan tässä foorumissa.

Joulukuun 4. päivänä B-pojat kohtaavat kotikentällään Tapiolan Hongan. Tervetuloa Monnarille kannustamaan meidän poikia voittoon!

Tagged under

Yhteistyössä