Kauhajoen kautta jouluun

(21.12.2019) Loistavasti Korismaanantai-voitolla alkanut viikko on kääntynyt loppuun ja vuorossa on lauantain vierasottelu Etelä-Pohjanmaalla. Vastus ei paljon pahemmaksi voi mennä, sillä Meidän Ura Basket eGameStarsia isännöi kaksinkertainen hallitseva mestari Karhubasket.

Isäntä Karhubasket

Kaksi edellistä Suomen mestaruutta Jussi Laakson johdolla ottanut Karhubasket aloitti kautensa viime kauden tavoin haparoiden. Erityisesti kotona joukkue hävisi yllättäen kolme ensimmäistä otteluaan. Sittemmin joukkue on alkanut pelaamaan totutulla tavalla voittaen edellisestä 13 ottelusta peräti 11. Täksi kaudeksi päävastuun joukkueesta ottanut Janne Koskimies on saanut joukkueensa hyvään lentoon syyskauden lopulla.

Meidän tavoin myös Kauhajoella on muutoksia tapahtunut, kun mainion alkukauden pelannut Evan Yates siirtyi Japanin liigan rahaparketeille. Vielä kauhajokiset eivät ole paikkaajaa miehelle löytäneet, joten 5. jenkin roolia hoitamaan tullut Juan Davis jr. (7,6p/6,1l) on päässyt pelaamaan reipppaasti viime otteluissa. Vahvistusosastolta Cameron Jones (15p/4,9s) on yksi sarjan parhaista takamiehistä, Samuel Givens (16,8p/5,4l) puolestaan on hoitanut joukkueen pistetehtailua ja Alexander Thompson (12,6p/5,7l) hoitaa oman tonttinsa sen suurempaa huomiota herättämättä. Loistavien vahvistuksien lisäksi tarkkana saa olla myös kokeneen Bojan Sarcevicin (8p/4,5s) ja Okko Järven (12,6p) kanssa. Raisiolaislähtöinen Mikael Laihonen on viime peleissä ollut Karhun avausviisikossa ja onkin kehittynyt huimasti aivan viime kuukausina.

Marius van Andringalta vaaditaan taas onnistumisia että voitosta voidaan taistella

Meidän Ura Basket eGameStars

Maanantaina loistavan voiton ottanut #MeidänJoukkue on saanut viikolla treenata kunnolla ja valmistautua rauhassa viimeiseen otteluun ennen lyhyttä joulutaukoa. Aivan täydessä iskussa joukkue ei pääse lauantaina liikkeelle, sillä Dustin Thomas sekä Jaytornah Wisseh ovat ilmoitettu GTD50%-merkinnällä mikä tarkoittaa että pelikunto ratkeaa vasta aivan ottelun alla.

Muuten joukkue on saanut olla ilman vammoja ja kaikki 12 miestä ovat lähdössä kohti Kauhajokea. Edellisessä kuudessa ottelussa 27 kertaa kaaren takaa osunut Marius van Andringa on ottanut hänelle sovitettua roolia ja onkin hienosti omalla esimerkillään nostanut koko joukkuetta vaikean pätkän yli.

Reilut kaksi viikkoa maassa ollut Darious Moten on osoittanut olevansa fysiikaltaan aivan Korisliigan huippuja ja hänen otteitaan on äärimmäisen mukava seurata. Mies puolustaa hyvin, blokkaa korkealta ja hyökkäyspäässä viimeistelee hyvin joka etäisyydeltä.

Toivottavasti myös epävarmat miehet ovat pelikunnossa lauantaina, jotta voidaan mitata tämän hetken todellinen taso hallitsevaa mestaria vastaan!

Kokoonpano: Trey Niemi, Dustin Thomas, Ville Hänninen, Jay Wisseh, Marius van Andringa, Miikka Luosmaa, Edvard Gullichsen, Darious Moten, Lauri Hänninen, Eero Sahlberg, Atte Perttu, Joona Airenne

Korisliigaa lauantaina 21.12. Kauhajoelta, Karhubasket-Ura Basket eGameStars klo 17:00. Ottelu tutusti Elisa Viihde Sportilta.

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyökumppanit