Kauniston juhlaottelu Kouvoille

(16.10.2020) Perjantaina yksi mahtava koripalloura sai hienon sinetin, kun Ura-kasvatti Ville Kauniston paita nostettiin Kouvolassa Mansikka-ahon, nykyisin tunnetaan myös Jatke Areenana, kattoon. Oli kunnia olla paikalla nykyisen kansanedustajan illassa. Itse ottelu tarjosi Meidän Joukkueen kannattajille tunteita laidasta laitaan. Kaiken taistelun jälkeen jälleen tuloksena oli ikävä 6 pisteen tappio.

Kouvot – Ura Basket 85-79 (22-19, 25-24, 23-14, 15-22)

Tällä kertaa saimme otteluun huomattavasti helpomman lähdön kuin kauden avausottelussa. Ensimmäisen minuutin jälkeen oli kaksi kolkkia jo laitettu pussin pohjalle, muutenkin otteet olivat rennompia kuin keskiviikkona. Avausjakso sujui suurimmilta osin meidän johtoasemassa, mutta jakson kahteen viimeiseen minuuttiin ei pisteitä isäntien korisukasta haettu ja näin Kouvot pääsivät edelle jakson loppuun.

Toisella neljänneksellä taas edettiin pitkään tasatahtiin. Erityiesti Trey Niemi (8 pistettä) esiintyi vakuuttavasti antaen painetta vastustajan takamiehille ja tutun treymäisillä ajoilla hyökkäyspäässä. Valitettavasti jälleen Kouvot vetivät pienen runin puoliajan loppuun ja pieni henkinen yliote oli taas annettu isäntäjoukkueelle.

Kevin Bracy-Davis taiteili jälleen joka asennosta palloa pussiin

Kolmas neljännes oli Meidän Joukkueelle vaikea. Suurimman osan neljänneksestä hyökkäys oli hakusessa ja omassa päässä Kouvot pääsivät aivan liian usein yrittämään useampaan kertaan korintekoa. Onneksi Ville Hänninen (6/3) osui muutaman hienosti pelatun hyökkäyksen jälkeen kolmen pisteen viivan takaa ja näin Kouvot ei saanut repäistyä eroa aivan hirveäksi. 13 pisteen takamatkalta viimeiselle kympille.

Viimeiselle neljännekselle oltiin taas saatu ryhmä samalle sivulle ja eroa lähdettiin kuromaan pallonhallinta pallonhallinnalta. Omassa päässä ei Kouvot päässeet enää niin helposti viimeistelemään pisteitä ja hyökkäyspäässä erityisesti Kevin Bracy-Davis (22/6) ja Kevaughn Allen (11/5) ottivat roolia ja eroa saatiin kavennettua aina neljään pisteeseen asti viimeisellä minuutilla. 17 sekuntia ennen loppua Kevaughn pääsi yrittämään kavennusta, mutta heitto kolahti rautohin ja levypalloissa ei ollut kuin mustapaitoja ja näin Kouvot pääsivät juhlimaan kauden avausvoittoa Ville Kauniston juhlaottelussa. Ottelun parhaina palkittiin meiltä Matti Nuutinen (12/4/4r) ja Kouvoilta Tuomas Hirvonen (12/9s), joka jälleen kerran oli vaikea pala meille.

Loppulukemat 85-79 olivat varmasti pelitilanteisiin nähden reilut. Meidän projekti on vielä alkutekijöissä ja tämä peli antoi taas uskoa siihen, että tulevaisuudessa tullaan näkemään hienoa Ura-korista.

Ottelutilastot

Seuraavan kerran Meidän Joukkue on parketilla keskiviikkona 21. päivä, kun matkustamme Tampereelle Pyrinnön vieraaksi.

Kotona Meidän Joukkuetta pääsee ihailemaan 28.10. Vastutajana silloin Helsinki Seagulls. Tervetuloa mukaan!

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyössä