Kausi päättyi Liigakarsinnan voittoon

Alla murskaava voitto Liigakarsinnan ensimmäisessä ottelussa. Vastassa sisuuntunut Bisons kotikentällään. Aineksia vaikeaan otteluun oli olemassa. Yksi huolta herättänyt aihe oli kotiyleisö, mutta vierailijoiden suureksi yllätykseksi suurin osa loimaalaisesta koripalloyleisöstä oli päättänyt aloittaa kesänvieton jo divarifinaaleista. Sen sijaan Kaarinasta oli saatu mukaan hyvä määrä kannattajia ja näin kilpahuuto Bisons-fanien kanssa meni melko tasoihin.

Ottelun alku oli tasainen. Kaukoheittopelimme oli normalisoitunut edellisen ottelun hurjasta tahdista. Toisessa päässä isäntä-Bisons oli myös paremmalla asenteella mukana ja saikin pari helpottavaa kolkkia sisään kapteeninsa Esko Salosen johdolla. Ensimmäinen neljännes eteni tasaisena aina kahdeksannelle minuutille. Neljänneksen loppuun puolustus terävöityi ja biisonit eivät saaneet enää koreja. Hyökkäyspäässä muutama onnistuminen ja johto tauolle kahdeksaan. Mikael Sandberg tässä kohtaa jo 12 pistettä.

Toisella neljänneksellä ero jatkoi kasvamistaan ja ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen ero oli jo 16 pisteessä. Aikalisien kautta Arttu Mannelinin luotsaama biisonilauma sai itseään taas hieman peliin mukaan, mutta meiltä taas hyvä jakson lopetus ja puoliajalle helpottavassa 30-49-tilanteessa.

Aleksi Akpaso (19 pistettä) nautiskeli karsintapeleissä

Kolmannella jaksolla ero pysytteli 20 tietämillä alusta loppuun asti. Bisons sai kovien yksilösuoritusten kautta koreja, mutta toisessa päässä #MeidänJoukkue teki rutinoituneesti tasatahtiin koreja. Kohti viimeistä neljännestä tilanteesta 50-71.

Viimeinen neljännes alkoi meidän 6-0 runilla ja peli oli sitä myöten ratkaistu. Meidän joukkue ei enää lähtenyt ihmeellisyyksiä tekemään vaan hyökkäsi pitkiä hyökkäyksiä ja rankaisi isäntien heikosta puolustuksesta tarvittaessa. Biisoneista viimeisellä jaksolla erityisesti jenkkikaksikko Marcus White (25/8/6s) ja Alex Foster (23/10) keskittyivät omien tilastojensa korjailuun ja saivatkin eroa kavennettua lopulta aina kymmeneen pisteeseen. Lopputulos 80-90 antaa pelistä tasaisemman kuvan mitä se oikeasti oli. Liigakarsinta Ura Basketille 2-0 ja Korisliiga-paikka lopulta ansaittu myös ensi kaudelle.

Ässän tossut naulaan

Kauden mittaan arvoa joukkueelle kasvattanut Mikael ”Ässä” Sandberg pelasi lauantaina ammattilaisuransa viimeisen ottelun, ja millä tavalla! Kauppatieteen maisteri heitti pelitilanneheitot 9/9 tehden yhteensä 22 pistettä ja siihen kylkeen vielä poimi 12 levypalloa. Ainoana kaikki 42 virallista ottelua kaudella Ura Basketin paidassa pelannut Ässä siirtyy kauden jälkeen uusiin koripallokentän ulkopuolisiin haasteisiin Helsinkiin. Ura-perhe kiittää Ässää tästä kaudesta ja toivottaa onnea ja menestystä uudelle uralle!

Kiitos Ässä! Hienon kauden pelannut Mikael Sandberg hyvästeli Korisliiga-parketit tyylillä

Lehdistötilaisuudessa kapteenin ja coachin kiitokset

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kapteeni Eero Sahlberg summasi kautta näin:

”Tämä on ollut tosi vaikea kausi kokonaisuudessaan. Hypättiin yhden divarikauden jälkeen Korisliiga-ympäristöön ja se on tuonut omat haasteensa niin pelillisesti kuin myös kaikkeen muuhun tekemiseen. Sitä ei ole helpottanut se että ollaan kauden aikana kärsitty pelaajavaihdosten ja loukkaantumisten kanssa. Lopulta tämä pitää ottaa valtavana oppimiskokemuksena. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt meillä on oikeus Korisliiga-paikkaan ensi kaudeksi eikä tarvitse sitä voivotella.”

”Yksi asia mikä on pysynyt vakiona, oikeestaa jo viime kaudesta, mutta myös kaiken tän mitä tällä kaudella on sattunut. Me ollaan välillä oltu 10 ottelun tappioputkessa ja kotiyleisönkin edessä ollaan pelattu puutteellisesti, eikä parhaalla mahdollisella tavalla, minkä tää meidän taustaporukka, kannattajat ja ihmiset jotka tekee talkootyötä ja mahdollistaa meidän ottelutapahtumat ansaitsisi. He olisi monesti monesti ansainneet tällä kaudella parempaa. Mutta silti he olivat täälläkin tänään meidän tukena. Siitä aivan järkyttävän suuri kiitos!”

Kapteeni Sahlberg jakoi kiitoksia faneille ja taustavoimille

Päävalmentaja Kristian Palotie jatkoi samalla teemalla:

”Valtavasti asioita, mitkä on yksinkertaisesti jatkossa tehtävä paremmin. Se lähtee tietenkin minusta. Se lähtee siitä että minä asetan riittävät standardit pelaajistolle. Epäonnea on ollut joo, mutta se haluttomuus joka on kentällä näkynyt, se ei saa jatkossa toistua. Nyt on vaan asiat tehtävä paremmin.

Me tultiin isolla ryminällä hienon divarikauden jälkeen Korisliigaan. Koska me jouduttiin näihin peleihin (Liigakarsinta) ja peliesitykset ei ollut riittäviä, niin meillä on iso haaste kesällä. Me halutaan olla parempia ja osoitetaan että ollaan parempia. Iso kesä edessä niin rekrytointien kuin muunkin infrastruktuurin ja pelillisten asioiden kehittämisen kanssa. Meidän kannattajat ja seurajohto on sitä tasoa, että se on kilpailukykyinen minkä tahansa muun Korisliiga-joukkueen kanssa ja uskallan sanoa, että olen mielummin näiden kanssa tekemisessä kuin minkään muun Korisliiga-organisaation kanssa. Nyt, että me pystytään osoittamaan että me kuulutaan Korisliigan ylemmälle tasolle eikä näille sijoille, niin siinä mielessä on paljon hommaa edessä ja mä oon tyytyväinen että moni ihminen on valmis siihen valmis ryhtymään.

”Meillä on sopimukset Joonan (Airenne) ja Villen (Hänninen) kanssa ja ollaan pari muutakin sopimusta joista uutisoidaan lähiaikoina. Kyllä tossa on rosterissa palasia, jotka halutaan pitää mukana.”

Trey Niemi puhkesi kukkaan loppukaudesta. Toivottavasti Trey nähdään myös ensi kaudella Ura-paidassa!

Pitkä kausi on nyt saatu pakettiin. Edustusjoukkueemme kaudesta tulossa myöhemmin myös syväluotaava analyysi nettisivuille.

#MeidänJoukkue haluaa kiittää kaikkia mukana olleita historiallisesta ensimmäisestä Korisliiga-kaudesta! Ensi kaudella isommin ja kovempana!

Yhteistyössä