Keskiviikko ollaan kaukana

(10.2.2021) Meidän Joukkue on matkalla Joensuuhun. Tänään vierailemme siis Kataja Basketin kotiluolassa LähiTapiola Areenalla. Kataja on kauden edetessä saanut pelin rullaamaan ja taistelee tosissaan paikasta mitalipeleihin tällä kaudella. Loukkaantumiset ovat isäntiä hieman rassanneet eikä täydellä tänäänkään joukkue pääse.

Kataja Basket

Kataja on yksi 2000-luvun suurimmista seuroista. 12 mitalia 20 vuoteen on kovaa näyttöä seuran osaamisesta ja tasosta, jolla Joensuussa operoidaan vuodesta toiseen. Tällä kaudella Joensuussa on ollut omat vaikeutensa alkukaudesta, mutta sarjan edetessä on joukkue osoittanut vaarallisuutensa ja onkin mielenkiintoinen seurattava kun pudotuspelien aika koittaa. Toki vielä Katajan tulisi muutama voitto ottaa että paikka pleijareissa varmistuu.

Joukkueen tunnetuin nimi on ikinuori Jamar Wilson (18,5p/5,5s). Valitettavasti Wilson on poissa tänään ja myös Susijengin EM-karsinnoista. Katajan onneksi takamiehen paikalle on heittää Niko Mattila (7,5p/3,8s) ja Valtteri Mervola (5,7p/2s), jotka ovat kypsyneet Wilsonin opissa jälleen puolikkaan kauden verran.

Aapeli Alasen (13,4p/4,5l/2,9s) tuntevat myös kaikki liigaa seuraavat. Alanen väläyttelee usein, mutta viimeistä askelta liigan huippupelaajaksi vielä odotellaan. Myös Ura Basketista tuttua pelaajaa löytyy Katajalta, kun penkiltä löytyy Valtteri Pihlajamäki, joka kaudella 2012-13 pelasi U16 SM-sarjaa Ura-paidassa. Pihlajamäki teki myös debyyttinsä valmentajana Korisliigassa, kun Vilpasta vastaan päävalmentaja Petri Virtanen lähetettiin ennenaikaisesti pois ottelusta.

Katajan ulkomaalaisnelikko on totutusti äärimmäisen kova. Kirkkaimpana tähtenä loistaa Rashard Odomes (19,1p/5,7l/3,4s), joka on totuttu näkemään jokaisella Korisliigan Top 10-videolla. Korin alta puolestaan löytyy Phil Fayne (17,7p/6,9l), joka vasemmalla kädellään laittaa palloa pehmeästi kuppiin. Kesken kauden Joensuuhun saapunut Jordan Semple (12,1p/7,3l) puolestaan on melkoinen levyrihirmu erityisesti hyökkäyspäässä. Keskiarvo hyökkäyslevypalloissa on miehellä posketon 4,7 kpl/peli. Nelikon täydentää Dantez Walton (11,5p/4,8l), joka ei tilastoillaan tai suorituksillaan häikäise, mutta tekee työnsä kuten ammattimiehen kuuluukin.

Haaste on siis todella kova.

Kevin Bracy-Davis pelasi kaudella 2018-19 Kataja-paidassa

Meidän Joukkue keskiviikkona

Joukkueemme peliesitys oli viimeksi Lahtea vastaan erinomainen ainakin hyökkäyspäässä. Intensiivisesti pelaava Lahti yritti antaa painetta, mutta kaikesta huolimatta joukkueemme teki peräti 111 pistettä. Valitettavasti ongelmakohta on toisessa päässä kenttää. Omiin sataa toistuvasti yli sataa pistettä. Puolustusilmeen ja levypallopelaamisen kautta lähtee Damion Dantzlerin johtama joukkue hakemaan parempaa lopputulosta tänään Joensuusta, viimeisestä pelistä ennen maaottelutaukoa.

Joukkuettamme ovat koko kauden kantaneet Kevin Bracy-Davis (20,9p/6,2l), joka on noussut sarjan 3. parhaaksi pistemieheksi, sekä kapteeni Matti Nuutinen (13,6p/6,1l), joka on viime otteluissa ollut pitelemättömän hyvä. Niin vain se Matti taas lämpenee, kun Susijengin pelit lähenee!

Viime ottelun jälkeen coach DD kehui nuorta osastoa onnistumisista. Trey Niemi (8,5p/4,5s), Joona Airenne (3,4p) ja Joona Tuomala (4,3p) ovat kaikki nostaneet tasoaan vuoden 2021 puolella.

Teemu Sulonen (8,5p/1,9s) on myös osoittanut piristymisen merkkejä hieman vaikeamman jakson jälkeen. Piristymistä kaivataan myös Ville Hänniseltä (4,8p/3,2s), jolla on viime peleissä ollut hieman hankalaa. Ulkomaalaisosastolta KBD lisäksi, aina voidaan luottaa että Emmitt Holt (8,7p/6,1l) yrittää kaikkensa ja tuo kentälle energiaa. Kevaughn Allen (12,3p/3,2l) on loistava korintekijä, mutta ei oikein ole löytänyt rooliaan joukkueessa.

Korisliigaa Joensuusta 10.2.2021 klo 18:30, Kataja Basket-Ura Basket. Ottelua voi tutusti seurata Ruutu plus-palvelun kautta.

Kuvat: Marko Hänninen

Yhteistyössä