Kurssia kääntämään

(26.11.2019) Edellinen viikko oli #MeidänJoukkueelta erittäin murheellinen. Kaksi kauden kenties heikointa ottelua osuivat neljään päivään. Tiistaina tulee uusi mahdollisuus ilmeen parantamiseen, kun matkustamme Pohjanmaalle Kobrien vieraaksi.

Isäntä Lapua

Tiistai-illan isäntä Lapuan Kobrat aloittivat kauden kahdella voitolla ja saapuivatkin Littoisten monitoimitalolle ennakkosuosikkina joukkueiden ensimmäiseen kohtaamiseen tällä kaudella. Ottelu oli kuitenkin alusta asti kotijoukkueen heiniä ja Ura Basket eGameStars johtikin 5 minuutin pelin jälkeen 21-4, eikä lapualaiset tästä enää noussut. Kyseisestä ottelusta alkoi synkät ajat Kobrille, sillä edellisestä 12 ottelusta joukkue on ainoastaan voittanut kerran. Voitto tosin oli vakuuttava kotivoitto siihen asti puhtaalla pelanneesta Vilppaasta. Kobrat lähtevät tiistain otteluun 7 ottelun tappioputkessa.

Lapualaiset luottavat pelissään vahvasti viisikkoon Antto NikkarinenBrandon BoggsJulien LewisReggie KeelyJordan Capps. Lewisin esiintyminen tiistaina on tosin hyvin epävarmaa. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan hän tuskin pelaa. Penkiltä virtaa ja kokemusta Korisliigasta tuovat Lapuan oma poika Jussi Turja sekä Juho Lehtoranta ja Lauri Toivonen. Jordan Capps on sarjan korintekotilaston ykkönen. Capps ajaa mielellään korille, mutta jos hänelle tilaa antaa niin pussittaa myös kolmoset hyvällä prosentilla. Heikkoutena voisi hänellä pitää vapaaheittoja, jotka uppoavat vaivoin 50% tarkkuudella.

Kobrien peliä pyörittää Antto Nikkarinen, joka johtaa sarjan syöttötilastoa (7,7/peli). Ensimmäisessä keskinäisessä Nikkarinen antoi peräti 13 koriin johtavaa syöttöä. Pisteitä syntyy myös reilut 10 ottelua kohti.

Marius pelasi oivan toisen puoliajan lauantaina. Samalla vaihteella vain eteenpäin!

Meidän Ura Basket eGameStars

Syvissä vesissä viime aikoina ollut #MeidänJoukkue lähtee hakemaan uutta nousua yhdestä sarjan ikävimmistä vierassaleista. Lapualla perinteisesti kotijoukkue heittää hyvin ja olikin viime kaudella keskinäisissä kohtaamisissa tyly isäntä. Avaintekijänä tiistaina on puolustuspään tekeminen. Ottelusta toiseen joukkueen ongelmat ovat olleet heikossa puolustuksessa. Usein hyvän puolustuksen kautta saadaan myös hyökkäykseen virtaa. Jos vastustaja joutuu ahtaalle pallon kanssa on tarjolla riistoja ja sitä kautta nopeita hyökkäyksiä, joiden avulla voi saada myös 5 vs 5 hyökkäyksen rullaamaan sujuvammin.

Nyt on aika laittaa haalarit jalkaan ja laittaa pääkoppa taistelumoodille!

Korisliigaa tiistaina 26.11. Lapuan urheilutalolla klo 18:30, Kobrat-Ura Basket eGameStars. Ottelu tutusti Elisa Viihde Sportilta!

Kuvat: Hannu Tuominen

Yhteistyössä