(2.2.2020) Lahti vei sarjapisteet nimiinsä sunnuntaina Kupittaalla ja siirtyi samalla sarjataulukossa edellemme.
2.2.2020 Ura Basket eGameStars – Lahti Basketball 73 – 81 (24 – 17, 9 – 21, 19 – 22, 21 – 21)
Alkuhapuilun jälkeen meidän Ura Basket eGameStars juoksi 18 – 0 runin, mutta säästi vierasjoukkueen tyrmäykseltä. Ensimmäinen kymppi meille seitsemällä pisteellä.
Toisella neljänneksellä korintekomme sakkasi pahemman kerran. Osumia emme saaneet oikein edes vapariviivalta. Dustin Thomasin (9/8) kolmas virhe vaikeutti pelaamistamme pahoin. Emme enää löytäneet väylää korille, ja jouduimme turvautumaan toistuvasti pakotettuihin kaukoheittoihin. Lahti siirtyi pitkälle tauolle viiden pisteen johtoasemassa.
Kolmannella jaksolla Darious Moten (12/9) heräsi vihdoin pelaamaan. Kolme komeaa donkkia toi eloa jotenkin aneemiseen joukkoomme. Valitettavasti vain emme saaneet vastaavasti stoppeja toisessa kenttäpäädyssä, ja Lahti pääsi kasvattamaan etumatkaansa kahdeksaan pisteeseen.
Päätöserässä joukkueemme nousi taistelemaan voitosta. Jakson puolivälissä nousimme pariin otteeseen jo tasoihin, mutta lahtelaiset kuittasivat nopeasti vastahyökkäyksillään. Varsinkin Lahden Tuomas Hirvosen (13/2/5s) kaksi peräkkäistä kolkkia tuli meille pahaan paikkaan.
Viimeisen kolmen peliminuutin aikana me onnistuimme tekemään enää kolme pistettä, joten vieraat pystyivät tyylittelemään helpohkosti ansaittuun voittoon.
Lahti pelasi koko ottelun käytännössä seitsemän pelaajan voimin. Koko seitsikko onnistui hyvin. Arttu Saarijärvi (5/7/3s) kokosi kentän parhaan +/-lukeman (20).
Tre’Shaun Fletcher (21/6) ja Ville Hänninen (11/2s) olivat #MeidänJoukkueen parhaat. Muille jäi paljon parantamisen varaa.
Krisun kommentit
”Onnittelut voittajille! Kun täytyy voittaa, kokemus näkyy. Kovia heittoja Vesa Mäkäläiseltä ja Tuomas Hirvoselta, joka ikään kuin ratkaisi ottelun. Tänään, kun oltaisiin laitettu vaparit sisään kohtuuprosentilla, niin oltais lopussa oltu tasoissa ja ei olis tarvinnut rikkoa. Jokaikinen Mariuksen kolmen pisteen heitto oli sellainen, jonka hän voi laittaa sisään, mutta tänään 0/11.”
Ura Basket eGameStars pelaa seuraavan kotiottelunsa lauantaina 8. helmikuuta kello 17.00. Silloin Kupittaalle saapuu vieraaksi Kauhajoki. Tervetuloa!