Lauantaina pelataan jälleen kotona

(13.11.2020) Keskiviikon koritalkoista on toivuttu ja katse siirretty seuraavaan kamppailuun. Poikkeuksellista korista pelaava Pyrintö vaihtuu Joensuun ylpeyteen Kataja Basketiin, joka saapuu Kupittaalle kaksi sarjapistettä mielessään. Meidän Joukkueen tavoitteet eivät ole muuttuneet sitten sarjan alun. Tavoite on edelleen pudotuspeleissä. Luvassa onkin äärimmäisen tärkeät sarjapisteet lauantaina, sillä tämän hetken sarjataulukolla jos edetään aina runkosarjan loppuun, ovat molemmat joukkueista alemmassa loppusarjassa.

Tarkkakätinen Teemu Sulonen on ollut alkukauden pirteimpiä pelaajia

Vierailija Joensuun Kataja

Viime kauden jälkeen Katajan pääkäskijäksi nostettiin apuvalmentajan paikalta Petri Virtanen, joka otti roolin vastaan Juha Steniltä, joka puolestaan siirtyi liiton leipiin HBA-Märskyn valmentajaksi. 10 kautta Katajassa pelannut seuralegenda on nyt ensi kertaa päävalmentajana pääsarjatasolla. Kataja on aloittanut sarjan vaihtelevasti. Edelliset kuusi peliä on mennyt vuoroin voittoa ja tappiota. Viimeisimpänä Joensuussa taipui Kouvot isäntien kovassa toisen puoliajan mankelissa, 94-83 (20-19, 19-27 31-18, 24-19). Kaikki kolme voittoa joensuulaiset ovat ottaneet tähän mennessä kotiparketilta.

Katajan takakentältä löytyy kolmen suomalaisen pallotaiteilijan combo. Pelaajat edustavat kolmea sukupolvea. 1984 syntynyt Jamar Wilson (15p/4l/6s) edustaa kokemusta. Wilson on edellisissä otteluissa huilannut loukkaantumisen takia, mutta todennäköisesti pelaa Kupittaalla. 1994 syntynyt Niko Mattila (8,6p/3,8l/3,6s) puolestaan on pelaajana pääsemässä ns. prime-ikään. Kolmantena takamiehenä on 2002 syntynyt Valtteri Mervola (7,9p/2,7s), joka on yksi suurimmista takamieslupauksista tässä maassa. Onkin erittäin mielenkiintoista seurata tätä kolmikkoa lauantaina ja pitkin kautta.

Ulkomaalaisvahvistuksista tehokkaimmat ovat alkukaudesta olleet laituri Rashard Odomes (19p/5,7l/2,9s) ja sentteri Phil Fayne (19,3p/7,3l). Erityisesti Odomes on todella atleettinen pelaaja, joka tarjoilee pelistä toiseen highlight-suorituksia. Fayne puolestaan ei ole mikään perinteinen selkä kohti koria pelaava sentteri ja aiheuttaa vasenkätisyydellään ongelmia puolustajille. Uusin vahvistus Jordan Semple (15p/10l) debytoi edellisessä ottelussa ja pääseekin jatkuvasti paremmin sisään joukkueen kuvioihin.

Aapeli Alanen (10,8p/3,8l) on myös tällä kaudella kärsinyt vammoista, eikä ole vielä tällä kaudella esittänyt parastaan. Tomi Lommi (4,7p/2,7l) siirtyi täksi kaudeksi Kouvoista Katajaan ja onkin todella tuttu mies niin ikään Kotka-kasvatti Joona Tuomalalle.

Kevaughn Allen alkaa löytämään Korisliigan tahdin

Meidän Joukkue täydellä kokoonpanolla?

Joukkueemme loukkaantumistilanne alkaa vähitellen helpottaa. Edelliset kaksi ottelua poissa ollut Trey Niemi (6,6p) on vielä hieman epävarma. Mutta kaikki keskiviikkona pelanneet ovat mukana myös lauantaina, kun palaamme kakkoskotiin Kupittaan palloiluhallille.

Kevaughn Allen (14,5p/4,5l/2,7s) osoitti viime ottelussa, että mikä hän on miehiään heittäen kakkoset 4/4, kolkit 5/9 ja vaparit 4/5. Ohi heitetty vapaaheitto oli Kevaughnin ensimmäinen huti vapaaheittoviivalta tällä kaudella. Loput 17 ovat uponneet ja tällä hetkellä Kevaughn on sarjan toiseksi tarkin vapaaheittäjä. Joukkueemme paras korintekijä Kevin Bracy-Davis (17,3p/7,1l/2,7s) puolestaan pelasi edellisen ottelun puolikuntoisena ja teki kaikki pisteensä (16) toisella puoliajalla päästyään lämpimäksi.

Teemu Sulonen (9,9p) käyttää peliminuuttinsa tehokkaasti ja on todella vaarallinen kaukoheittäjä vähänkin tilaa saadessaan. Ville Hänninen (6,4p/4,6s) osoitti jälleen loukkaantumisen jälkeen arvonsa joukkueelle. Viidettä kautta putkeen Ura Basketissa pelaava Ville on syöttötilastossa 9. sijalla. Kapteeni Matti Nuutisen (12,6p/6,4l/2,7s/2r) puolustusta on nautinnollista seurata pelistä toiseen. Ison miehen peliasennosta ja taistelutahdosta puolustuksessa sopii jokaisen juniorin ottaa mallia.

Lauantaina joukkuuemme päätavoitteet on oltava 1 vs 1-tilanteiden voittaminen erityisesti puolustuksessa sekä menetyksien hallinta. Joukkueemme on alkukaudesta menettänyt palloa alkukaudesta selvästi enemmän kuin kukaan muu.

Coach Damion Dantzler ennakoi tulevaa kamppailua näin:

”Kataja is a team that has had to deal with a few injuries just like us. It should be another exciting game for our fans and hopefully our hard work and dedication finally pays dividends..”

Kevin Bracy-Davis taistelee ja ottaa osumaa joka ottelussa

Koris on parasta paikan päällä

Luvassa on varmasti kova koripallo-ottelu, josta ei tunnetta puutu. Ota siis lauantaina suunnaksi Kupittaan palloiluhalli ja tule nauttimaan nopeatempoisesta ja viihdyttävästä matsista!

Korisliigaa lauantaina 14.11. klo 17:00 Kupittaan palloiluhallilla, Ura Basket – Kataja Basket

Otteluliput: lippu.fi

Hyvä tietää: Otteluopas

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyössä