Marraskuu madness alkaa!

(31.10.2019) Lokakuu on pelien osalta lusittu ja on aika kääntää kalenterista uusi kuukausi esiin. Paljon herkullisempaa kuukautta ei voi olla kotipelien osalta. Ja kyllä, puhumme marraskuusta! Ensimmäisenä vastustajana Kupittaan palloiluhallille saapuu kaksinkertainen Suomen mestari Karhubasket Kauhajoelta.

Ura haastamaan mestaria

Meidän Ura Basket eGameStars on esittänyt kotipeleissä loistavia otteita. Erityisesti kaksi edellistä Littoisissa pelattua ottelua olivat alusta mahtavaa ilotulitusta niin koriraudalla kuin kolmen pisteen viivan takaa. Onkin mukava päästä taas reilun viikon jälkeen kotiyleisön eteen.

Joukkueemme on raskaan Kotkan reissun jälkeen saanut ladata akkuja rauhassa ja peli-intoa on taas riittämiin. Jokaisen mielessä on hallitsevan mestarin päänahka. Erityisen nälkäinen on Tyrell Green, joka oli koko edellisen ottelun hieman sivuraiteilla, eikä päässyt rytmiin missään vaiheessa. Sarjan tarkimpiin heittäjiin kuuluva Tyrell ei ole pelannut kahta huonoa ottelua peräkkäin, eikä pelaa.

Joukkueemme suuremmat ongelmat ovat olleet oman pään tekemisessä, sillä ottelua kohden tehdyt reilut 90 pistettä pitäisi riittää aina voittoon. Vastustaja on alkukaudesta tehnyt meidän päähän keskimäärin lähes 95 pistettä, joka on aivan liikaa. Kuluvalla viikolla on varmasti keskitytty joukkuepuolustuksen hiomiseen ja toivottavasti tuloksista saadaan nauttia sunnuntaina.

Kokoonpano sunnuntaina: Stephaun Branch, Trey Niemi, Tyrell Green, Dustin Thomas, Ville Hänninen, Marius van Andringa, Miikka Luosmaa, Eero Sahlberg, Atte Perttu ja Joona Airenne.

Air Miikka matkalla kohteeseen

Varsinaissuomalaista verta virtaa Karhussa

Kaksi edellistä kevättä on päättynyt mestaruusjuhliin Kauhajoella. Vuosien määrätietoinen työ kantoi lopulta hedelmää Jussi Laakson alaisuudessa. Jo aikaisessa vaiheessa viime kautta oli tiedossa, ettei Laakso jatka päävalmentajana, vaan hänen apunaan toiminut Janne Koskimies ottaa vetovastuun itselleen. 31-vuotias Turun NMKY:n kasvatti on Korisliigan nuorin päävalmentaja. Koskimiehen lisäksi kokoonpanosta löytyy myös toinen Namikan kasvatti, Eero Innamaa, joka pelaa toista kautta Karhubasketin riveissä. Innamaan rooli on alkukaudesta hieman kasvanut, mutta vielä ei läpimurtoa Korisliiga-tasolle ole tullut. Innamaan tavoin myös Mikael Laihonen pelaa Karhubasketissa toista kauttaan. RaiPSin kasvatti on Ura-kannattajille erityisen tuttu Kristika-ajoiltaan.

Viime vuoden joukkueen ratkaisumiehistä Kauhajoella jatkaa tällä kaudella Cameron Jones sekä Okko Järvi. Myös 14. kauden Korisliigassa aloittanut Bojan Sarcevic jatkaa Karhun takakentällä. Bojan Sarcevic on nähty myös Ura Basketin paidassa kaudella 2007-08 kahden ottelun verran. Nuori Bojan osoitti jo tuolloin olevansa oiva pelimies.

Pelissään Karhubasket luottaa Järven, Jonesin ja Sarcevicin rinnalla kolmeen uuteen jenkkivahvistukseen Evan Yatesiin, Alexander Thompsoniin sekä Samuel Givensiin. Tämä kuusikko kuluttaa kenttää 90% ajasta, joten meidän on pidettävä vauhtia yllä ja yritettävä väsyttää avainmiehet.

Ville Hänninen tekee sunnuntaina ensiesiintymisen Kupittaalla tälle kaudelle

Coach Palotien otteluennakko

“Puolustava mestari vastassa. Vähän heillä ehkä takkuillen kausi käyntiin, mutta todella kova tulos Kouvolasta. Joukkueen taso ja pelaajamateriaali tiedetään kyllä. Äärimmäisen kova haaste meille, kun palataan Kupittaalle.”

“Meillä hyvä harjoitusviikko takana ja kysymys kuuluu nyt että miten me saadaan tämä hyvä energia siirrettyä myös otteluun.”

Marraskuu madness @ Kupittaa part 1/4 sunnuntaina 3.11. klo 17:00, Ura Basket eGameStars – Karhubasket, Kauhajoki.

Tervetuloa mukaan nauttimaan suomalaisesta huippukoriksesta. Koris on parasta paikan päällä!

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyökumppanit