
(29.10.2016) Edustusjoukkueemme voitti lauantain kotipelissään Namika Lappeenrannan helpohkosti. Joukkueemme lepsuilu ottelun jälkimmäisellä puoliskolla säästi vieraat rökäletappiolta.
29.10.2016 Miesten I-div. Ura Basket – Namika Lappeenranta 86 – 69 (32 – 20, 26 – 14, 15 – 21, 13 – 14)
Kaksi ensimmäistä pelijaksoa olivat meikäläisten selvää hallintaa. Heiveröiset vastustajat jäivät pahasti jyrän alle. Pitkällä tauolla eroa oli hyväksemme jo komeat 24 pistettä.
Lappeenrannan päävalmentaja Pasi Riihelä sai kuitenkin taukopuhuttelussaan joukkueensa rivit tiivistettyä, ja pahimmillaan vieraat kirivät jo kymmenen pisteen päähän. Lopulta Ura Basketin päävalmentajan Jukka Valpolan oli pakko heittää kentälle ykkösnyrkkimme, joka sitten pitikin johdon turvallisesti hallussamme.
Sean säväytti
Uran tuore amerikkalaisvahvistus Sean Harris (20/15/6s/3r/2bl) ihastutti energisyydellään. Miehen teholukema, 41, oli komea ainoastaan 20 peliminuutissa. Mies on pelissä sisällä niin kentällä kuin penkilläkin tavalla, josta meikäläisten pitää ottaa mallia ja siten nostaa omaa tasoaan.
Samu Kaaresvirta (8/7/6s) kuntoutuu kovaa vauhtia. Jalat toimivat kaiken aikaa paremmin, ja mies alkaa voittaa 1 vastaan 1-tilanteita myös puolustuspäässä. Samun juonikkaat syötöt tarjosivat lauantaina joukkuetovereille maukkaita korintekopaikkoja.
Ville Hänninen (18/4/3s) heitti ottelun alkupuoliskolla upeasti ja johti joukkueemme peliä kaiken aikaa mallikkaasti.
Santeri Latvala (12/5/8s) ja Joona Forsström (7/6) kukitettiin ennen ottelua pelattuaan sata ottelua #MeidänJoukkueen puolesta. Ura Basket kiittää ja kumartaa!
Tilastojen kertomaa
Uralla oli ottelussa mukavat 100 pallonhallintaa.
Pisteet per pallonhallinta oli kuitenkin ainoastaan 0,86, kun tavoitteena on lukema > 1,0.
Menetyksiä meillä oli 19 kpl, joista peräti 8 kolmannella neljänneksellä.
Kakkosten prosentti oli hienosti 63.
Levyrit voitettiin 54 – 32 ja koriin johtaneet syötöt 27 – 14.
Jukan kommentit
”Peli alkoi meiltä hyvin ja toteutimme hyvin pelisuunnitelmaamme. Tämä on kuitenkin jo kolmas kerta kuluvalla kaudella, kun johdamme tauolla selvästi ja päästämme silti vastustajan takaisin peliin mukaan. Jotenkin vaan passivoidumme. Tähän pitää nopeasti keksiä jokin parannuskeino”, Jukka Valpola tuskaili ottelun jälkeen.
”Sean Harris on nopea oppimaan uutta ja hän ymmärtää peliä tosi hyvin – erittäin hyvä joukkuepelaaja!” Jukka kehuu.
#MeidänJoukkueen kotiottelut jatkuvat heti huomenna sunnuntaina kello 17.00, kun Monitoimitalolla vastaamme asettuu KaU Koris Karkkilasta. Tervetuloa!