Minitytöt pelaavat kahdessa sarjassa

(31.1. 2017) Ura Basketin tyttökoristoiminta on saatu muutaman vuoden aikana hyvään vauhtiin, sillä Minitytöt osallistuvat kevätkauden sarjoihin peräti kahdella joukkueella.

Minitytöt 06 aloittivat jo 1. divisioonan sarjakautensa viime viikonloppuna Pirkkalassa. Minitytöt 05 pelaavat puolestaan ensimmäisen 2. divisioonan sarjaturnauksensa tulevana lauantaina 4.2. kotiparketilla Piispanlähteen yläkoululla.

“Ensimmäistä kertaa saadaan sarjoihin kaksi tyttöjoukkuetta ja se on huippujuttu. Näin saamme kaikille mukavasti peliaikaa” , toteaa valmennuksesta vastaava Mikko Granström.

Molemmissa joukkueissa on uusia pelaajia, jotka aloittavat sarjauransa vasta tänä keväänä. Granströmin mukaan kehittyneimmät 06-joukkueen tytöistä pelaavat myös 05-joukkueen peleissä, mikä kehittää heitä entisestään.

“Odotukset ovat maltilliset, mutta kyllä molemmista sarjoista odotetaan myös voittoja. Kevään päätavoite on JBT-turnaus, jossa molemmissa sarjoissa tavoitteena on päästä alkulohkosta jatkoon.”

Vaikka Uran Minitytöt pelaavat kahtena joukkueena kahdessa eri sarjassa, tytöt harjoittelevat edelleen yhdessä kaksi kertaa viikossa. Hyvästä yhteishengestä pidetään tiukasti kiinni myös jatkossa. Tunnelmia ja pelituloksia voi kauden aikana seurata uudelta Ura Basket Minitytöt -tililtä Instagramissa.

 

Yhteistyökumppanit