(9.10.2023) Ura Basketin 17-vuotiaiden poikien vastuuvalmentaja Antti Saarinen raportoi kauden ensimmäisen EYBL-turnauksen käänteistä. Turnauksesta otettiin kaksi voittoa, ja paluumatkalla saatiin syysmyrskyn pakottamana yllätysyöpyminen Tallinnassa.
Hienoa päästä jo heti alkukaudesta pelaamaan kovia kansainvälisiä otteluita kivikovassa EYBL-sarjassa. Täksi kaudeksi sarja yhdistettiin Pohjois- ja Etelä-Euroopan osalta suureksi yhteiseksi sarjaksi. Joukkueita on yhteensä U17 sarjassa 54 kappaletta 22 eri maasta. Sarjan ensimmäinen stage pelattiin Virossa pienessä Vinnin kylässä missä puitteet ovat hyvät. Hallilta löytyy korissali, jumppasali, painisali, uima-allasosasto, punttisali, majoitustilat, terveyskeskus, mailapeliareena sekä ravintola. Ei paljon muuta enää voisi toivoa.
Perjantaina vastassa Latvia ja Riga DSN
Reissuun lähdettiin torstai-iltana ja ensimmäinen peli perjantaina aamupäivällä. Vastaan tuli Latvian 2008 syntyneiden maajoukkue. Peli oli tasainen vastustajan hienoisessa hallinnassa. Olimme koko ajan iskuetäisyydellä, mutta valitettavasti emme olleet vielä valmiita kääntämään ottelua voitoksi. Loppuluvut 78–69. Perjantaina toinen peli oli illalla tuttua kovaa Riga DSN:ää vastaan. Peli lähti tasaisissa merkeissä ja ensimmäinen erä oli hyvää korista molemmilta joukkueilta. Luki heilutti korisukkaa kaaren takaa erehtymättömästi 5/5. Toisella jaksolla peliimme synkkä kahdeksanminuuttinen, missä hyökkäyksemme puuroutui ja huonojen ratkaisujen takia vastustaja pääsi rankaisemaan helppoja koreja. Samoin 1vs1-puolustuksessa jäimme jälkeen. Jakso vastustajalle rumin luvuin 32–9. Toisella puoliajalla pääsimme takaisin omalle tasolle, mutta vastustaja pystyi pitämään eron pelin loppuun. Loppuluvut 98–75.
Lauantaina kohdattiin Start Lublin ja Rakvere
Lauantaina aikainen herätys ja hallille kello 9 alkavaan peliin. Vastassa puolalainen Start Lublin. Joukkue oli kuulemma saatu tähän sarjaan, kun Puolan koripalloliiton presidentti oli näin suositellut pääorganisaatiolle. No puolalaiset olivat kaikkia muita turnaus jengejä valitettavasti taitotasolla paljon perässä. Taoimme taululle tylyt 111–61 lukemat. Anttu paineli pelin komeimman tilastorivin 27p/10l/5s/5r ja pääsi EYBLin insta-kanavan viralliseen haastatteluun.
Turnauksen viimeinen ottelu oli kovaa Rakveren joukkuetta vastaan. Ottelu lähti todella tasaisissa merkeissä. Molemmat jengit pelasivat viihdyttävää koripalloa. Muutama minuutti ennen puoliaikaa hyökkäyspäässä onnistumiset jäivät minimiin ja Rakvere pääsi pienoiselle etumatkalle. Kolmannella jaksolla olimme alussa 15 pinnaa tappiolla. Tästä lähtikin kovan puolustuksen kautta melkoinen kiri ja hivuttauduimme kori korilta lähemmäs. Neljännellä jaksolla olimme pitkään pisteen päässä, mutta emme päässeet kääntämään peliä hallintaamme. Pari minuuttia ennen loppua vastustaja karkasi 4 pisteen johtoon, mutta taistelimme itsemme nopeasti jälleen pinnan päähän. 44 sekuntia ennen loppua Lukin onnistunut lay-up vei meidät ensimmäistä kertaa johtoon ja tästä emme enää luopuneet. Vastustaja pääsi yrittämään voittoa vielä pari kertaa, mutta fiksu ja vahva puolustus pääsi häiritsemään yrityksiä. Upea taistelu päättyi meille luvuin 73–71.
Saldo ekasta turnauksesta 2 voittoa ja 2 tappiota
Hyvää tekemistä varsinkin, kun viime kaudesta on lähtenyt muualle 5 kovaa pelimiestä. Reino Saivosalmi 2008 syntyneiden ikäluokasta on nostettu meidän rosteriin, hän on ottanut viime kauteen ison harppauksen. Muut mukana olleet saavuttivat heille asetetut odotukset. Oli hienoa nähdä, että pojat uskalsivat vastata ajoittain todella hyvin vastustajan pelaamiseen. Hyvää tekemistä!
Paluu ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Vikan pelin jälkeen myrsky oli katkaissut veden tulon, mutta neuvokkaat jätkät päättivät suihkuttaa juomavesipulloilla toisensa puhtaaksi staffin kylpyammeessa. Tallinnaan saavuttua oli selvää, että laivaan ei todellakaan olla menossa. Lopulta päädyttiin joukkuejohdon nopealla reagoinnilla Viru hotellille. Paluumatkalle lähdettiin aamulaivalla. Tosin myrsky jatkuu edelleen tätä kirjoittaessa.