Nyt jos koskaan pitää tunnustaa väriä!!

Kun aloitin Ura Basketin toiminnanjohtajana, minua haastateltiin paikallislehteen. Siinä haastattelussa sanoin, että jos jotain toivoisin suomalaiseen urheilukulttuuriin juurtuvan oikein toden teolla, niin sen, että omaa seuraa ja joukkuetta kannustettaisiin, oli tilanne mikä tahansa.

Tämä korostuu nyt enemmän kuin koskaan. Korona pitää meidät etäällä toisistamme, jolloin voi päästä unohtumaan, kuinka mukavaa siellä hallilla onkaan. Kannustaa suosikkijoukkuettaan. Nähdä tuttuja nuoria kentällä. Tavata kavereiksi, jopa ystäviksi tulleita vanhempia kentän laidalla…

Kaikesta huolimatta meillä on meneillään hyvä koriskausi. Edustusjoukkue pelaa Suomen korkeimmalla tasolla. Se on saanut riveihinsä maajoukkueen kantavan voiman, seuran oman kasvatin. Ne, jotka ovat nähneet nuoren Matin nostavan aikoinaan Ura Basketin maakuntasarjasta ykkösdivariin, voivat nyt ihastella hänen otteitaan monen ulkomaanvuoden karaisemana ammattilaisena. Sarjataulukko ei kerro niistä elämyksistä, joita korisliigapeli katsojalleen tarjoaa. #meidänjoukkue pystyy haastamaan kaikki tuossa sarjassa ja hyvänä päivänä ottamaan päänahan keneltä tahansa.

Paria sarjaporrasta alempana M1B divarijoukkue tekee arvokasta työtä nuorten pelaajien mahdollisuutena kasvaa aikuisten sarjoihin. Jokainen divaripeli on täynnä tunnetta, vauhtia ja näyttäviä suorituksia.

Eikä hienous lopu siihen. Meidän junnujoukkeemme pelaavat myös maan korkeimmilla sarjatasoilla. Niissä peleissä on mahdollista nähdä tulevaisuuden “mattinuutiset” ja “emirsulejmanovicit” jo ennen kuin kukaan muu oli heistä kuullut mitään. U19-joukkue on kiinni SM-sarjan play offs -paikassa. U15 jatkaa omaa SM-taivaltaan Robert Petersen cupissa ja myös U14 aloittaa oman SM-sarjansa talvella. Eikä unohtaa sovi U16 tyttöjä ja poikia, jotka jatkavat taistelua valtakunnallisissa 1 divareissa.

Jos olisi TV-shopissa töissä, sanoisin että; “eikä tässä vielä kaikki!”. Nimittäin laadukas, ammattimaisten aikuisten valmentajien pyörittämä junioritoiminta kauttaaltaan on syy tunnustaa väriä. Todellisia koriselämyksiä koetaan kaikissa joukkueissa, pienimmistä pikkususista alkaen. Vaikka pelit ovat koriksessa se suola, myös treenit kavereiden kanssa ovat tärkeitä, varsinkin nuoremmissa ikäluokissa.

Eikä unohdeta aikuisten harrastekorista, joka antaa syyn liikkua ja pitää itsestään huolta niillekin pelureille, joita ns. kirkkaat valot eivät kutsuneet. Tai Unified-joukkuetta, joka tekee arvokasta työtä sen hyväksi, että liikunta ja nimenomaan koris, olisi kaikkien saavutettavissa.

Kaikkea tätä olisi kiva kutsua juuri sinut katsomaan ja kannustamaan livenä, mutta viranomainen sen suurimmaksi osaksi kieltää. Siksi toivon meille sinnikkyyttä ja jokaiselle omaa tapaa pitää seurasydän sykkimässä. Samalla esitän vienon toiveen, että vuosi 2021 olisi edes hieman vähemmillä kompastuskivillä varustettu, mitä seuratoimintaan tulee…

Kaikille Uraperheen jäsenille ja sellaiseksi vasta aikoville, riemukasta mutta turvallista vuoden vaihdetta!

Timo Virkkula – Ura Basket ry:n toiminnanjohtaja.

Yhteistyökumppanit