Penya odottaa innolla Ura Basketin kesäleirejä

(12.5.2024) Joventut Badalonan eli tuttavallisemmin Penyan korisleirit Kaarinassa täyttyvät vauhdilla. Espanjalaisten huippuvalmentajien johtamille kesäkuun leireille on enää joitakin paikkoja vapaana.

Kuuluisa pelaajahautomo

Joventut Badalona on Espanjan ja samalla koko Euroopan tasolla johtava kasvattajaseura, ja samalla pitkäaikainen aikuisten pääsarjaseura. Penyan kuuluisa pelaajahautomo on kasvattanut yli 40 pelaajaa Espanjan kivikovaan pääliigaan ja aina NBA:han asti. Ricky Rubio ja Rudy Fernández ovat kuuluisimpia Joventut-kasvatteja.

Joventutin juniorijoukkueet ovat vuodesta toiseen Espanjan ja maanosamme parhaiden joukossa, ja Espanjan juniorimaajoukkueissa on tietysti säännöllisesti useita Joventutin pelaajia.

Laaja leiritoiminta

Joventutilla on omien kesäleirien ohella sekä Espanjassa että muuallakin Euroopassa yhteistyöseuroja, joiden kanssa operoidaan leiritoimintaa ja tehdään samalla tunnetuksi Penyan arvostettua valmennusosaamista sekä seuraa yleisemminkin.

Pitkä yhteistyö

Ura Basket ja Joventut solmivat keväällä 2023 yhteistyösopimuksen, joka on voimassa aina vuoteen 2026 asti. Näin yli 15 vuotta jatkunut seurojemme välinen yhteistyö sinetöitiin ihan virallisestikin, pitkälti valmentaja Jari Suomen kontaktien ansiosta.

Kesäleirit ovat osa Penyan meille tarjoamaa pelaajakoulutusta, ja samalla apuohjaajina toimiville omille valmentajillemme erinomaista valmentajakoulutusta.

Tutut laatuvalmentajat

Leirien vetäjät Hector Sànchez ja Ignasi Batalla ovat kaarinalaisille tuttuja ja pidettyjä laatuvalmentajia jo edellisiltä vuosilta. Heidän apunaan toimii tukku Ura Basketin juniorivalmentajia.

Hector Sànchez

”Odotamme jo innolla kesää ja Kaarinan leirejä sekä Ura-perheen tapaamista jälleeen”, Hector ja Ignasi hihkuvat.

Ignasi Batalla

Aitorin terveiset

Aitor Lòpez on puolestaan Penyan juniorivalmennuspäällikkö, joka vastaa muun muassa seuran laajasta leiritoiminnasta. Ura Basketin seuraväki on valmistelut näitä Kaarinan kesäleirejä yhdessä hänen kanssaan tiiviisti jo syksystä alkaen.

Aitor Lòpez

”Kaarinan leirit ovat saaneet hyvän vastaanoton, nehän alkavat olla pian täynnä!” Aitor myhäilee ja lähettää terveisiä leiriläisille:

”Kesäleireillä on aina hauskaa ja jokainen pääsee nauttimaan koriksesta. Saat mahdollisuuden oppia koripalloa seuramme luomien eurooppalaisten huippumenetelmien avulla. Olen varma, että opit jotain uutta.”

“Leirillä painotetaan aina yksilötaitojen sekä teknistaktisten valintojen opettamista. Tietysti leireillä aina myös pelataan ja pidetään kilpailuja. Haluamme näin antaa jokaiselle mahdollisuuden testata oppimiaan asioita peli- ja kilpailutilanteissa.”

”Tärkein ohje etukäteen jokaiselle osallistujalle kiteytyy oikeastaan: Keskity, kuuntele, kehity.”

”Olisipa hienoa, jos jonakin päivänä joku pelaaja näiltä Kaarinan kesäleireiltä selvittäisi tiensä aina Penyan Akatemiapelaajaksi asti!” Aitor tuumaa lopuksi.

Bienvenido, Penya!

MiniBasket Camp 17.-20.6.2024
Training Camp 24.-27.6.2024

Yhteistyössä