24/10, 27/10, 30/10, 2/11, 4/11, 6/11 ja 8/11. Kuulostaa ok tilastoriveiltä, mutta niistä ei tässä ole kyse. Tuossa on pelipäivät 16 päivän ajanjaksolla. Tahti joka NBA:n 82 ottelun runkosarjassakin olisi kova, saati sitten loukkaantumisista kärsivälle Korisliigan sarjanousijalle. Onneksi putki on yhtä vajaa valmis!
#MeidänJoukkue kotiparketille vielä kerran
Runkosarjan ensimmäinen neljännes saadaan kasaan torstaina (10/40) ja vuorossa on Ura Basketin kauden 5. kotipeli. Juurihan se sarja alkoi.. No joukkue ei tällaisia asioita mieti. Eteenpäin mennään ottelu kerrallaan ja valmennusjohto hoitaa, että joukkue on mahdollisimman valmis aina seuraavaan koitokseen.
Seuraava koitos tässä tapauksessa on pääkaupungin, tai itseasiassa koko Uudenmaan, ylpeys Helsinki Seagulls. Valmennusjohdolla on edellisen matsin jälkeen taas alla lyhyet yöunet, kun seuraavaa vastustajaa pitää ehtiä scouttaamaan. Uran miehistö alustavasti näyttää samalta kuin tiistaina. Lisäksi Avery Woodsonin tilanne selviää luultavasti vasta torstai-iltapäivällä.
Helsinki Seagulls
Helsinkiläiset ovat viime vuosina kuuluneet sarjan ehdottomaan kärkeen, kun kolmen edellistä kautta on päättynyt pronssipeliin, kahtena viimeisenä vieläpä voitettuun sellaiseen.
Tämä kausi onkin käynnistynyt myös Stadin päässä erittäin vaikeasti. Seagulls on tähän mennessä pelannut vasta 5 peliä voittaen vain ensimmäisenä pelatun KTP-pelin. Aloitusta ei ole helpottanut se että, neljästä ulkomaalaisvahvistuksesta vain kaksi on pelannut kaikissa peleissä. Ensimmäisessä ottelussa 35 pistettä heittänyt Wayne Blackshear on varmuudella pois myös torstaina. Lisäksi sentteriosastolle kuuluvan Chistopher Ortizin pelaaminen ratkeaa vasta ottelun alla. Jos joku on varmaa niin se että Korisliigan historian eniten otteluita pelannut Timo Heinonen on kokoonpanossa. Peräti 787 ottelua pääsarjatasolla pelannut konkari saa tuekseen toisen Suomi-koriksen legendan, eniten Susijengi-otteluita pelanneen Tuukka Kotin. Ilahduttavaa on Seagullsin alkukaudessa on ollut se miten nuoret pelaajat kuten Ricky Waxlax ja Sakari Laakso ovat saaneet vastuuta. Joukkueen pistekuningas on alkukaudesta ollut Andre Spight joka on tehnyt pisteitä liigan tehoikkaimmalla tahdilla, 23,6 pistettä.
Päävalmentajan sana
Kristian Palotie ennakoi ottelua seuraavasti: ”Molemilla joukkueilla vaikeat startit, mutta molemmilla potentiaalia todella paljon korkeammalle. Tuskin kaksi näin pahasta loukkaantumistilanteesta kärsivää joukkuetta on ennen kohdannu Korisliigassa?
Silti, tämmönen jakso kun käydään läpi, niin siitä on otettava oppia ja kokemusta mukaan. Jos tähän pystytään, tulee tämä olemaan valtava voimavara loppukautta ajatellen.
Joukkue tarvitsee nyt myös fanien tukea enemmän kuin koskaan! ”Emme lupaa mitään, mutta annamme kaikkemme!”
Kuten Coach Palotie tuossa sanoi. Fanien tukea tarvitaan enemmän kuin koskaan! Toivomme että jokainen kynnelle kykenevä saapuu Kupittaalle osoittamaan tukensa Meidän kaikkien Joukkueelle torstaina!
Ura Basket – Helsinki Seagulls klo 19:00
Kuvat: Ville Vuorinen