(12.10.2021) Ura Basketin kasvatti Riku Laine, 24, kävi tiistaina Littoisten monitoimitalolla pokkaamassa seuramme kultaisen ansiomitalin. Kasvattajaseurana Ura halusi näin muistaa Rikua tunnustuksena viime keväänä Salon Vilppaan riveissä saavutetusta Suomen mestaruudesta.
Nousujohteinen ura
Riku Laine nousi aikanaan jo 15-vuotiaana Ura Basketin edustusjoukkueeseen. Menestyksekäs junioriura huipentui A-poikien SM-hopeamitaleihin keväällä 2014. Mukaan mahtui vuosien varrella toki myös tukku juniorimaaotteluita.
Syksystä 2016 asti Riku on edustanut Salon Vilpasta Korisliigassa. Kuluva liigakausi on siis hänelle jo kuudes. Peliminuutit ja tehot ovat olleet kaiken aikaa tasaisesti nousussa. Viime keväänä Riku oli tosi tärkeä palanen Vilppaan kultajoukkueessa.
Ura Basketin kultainen ansiomitali
Ura Basketin hallitus myöntää kiitoksena ja arvostuksen osoituksena ansiomitaleita menestyneille oman seuran kasvateille tai pitkään seurassa toimineille pelaajille. Kultaisen ansiomitalin saa pelaaja, joka on pelannut kymmenen kautta seuran edustusjoukkueessa tai pelannut aikuisten maaottelun tai voittanut aikuisten Suomenmestaruuden. Hallitus voi halutessaan muistaa ansiomitalilla myös muita seuran toimintaa arvokkaalla panoksella tukeneita henkilöitä.
Riku ansaitsee järjestyksessä 15. henkilönä paikkansa seurahistoriamme kuuluisimpien pelaajien joukossa.
Ura Basket lämpimästi onnittelee Rikua tunnustuksesta sekä toivottaa menestystä kohti uusia haasteita!