Riku loisti U18 EM-kisoissa

Riku Laine, 18, onnistui upeasti U18 EM-kisoissa Kreikan Volosissa. Riku pelasi isossa roolissa Suomen säilyttäessä paikkansa Euroopan kärkimaiden joukossa.

Nahkea alku

Riku joutui yllättäen vähälle peliajalle turnauksen avausotteluissa. Valmennusjohtomme kokeili erilaisia vaihtoehtoja, mutta palasi ratkaisupelien tullen tuttuihin luottopelaajiinsa. Riku oli lopulta joukkueensa kolmanneksi paras pistemies kuuden pinnan ottelukohtaisella keskiarvollaan. Levyreitä miehen käsiin tarttui 2,9 ja koriin johtavia syöttöjä 2,1 per ottelu.

”Minulta menivät ekat pelit Venäjää ja Turkkia vastaan aika lailla penkin puolella. Turnauksen seitsemässä seuraavassa pelissä pelasin kuitenkin jo noin 20 minuutin keskiarvolla ja kolme viimeistä matsia olinkin sitten aloitusviisikossa”, Riku kertoo.

Kova taso

”Kisat olivat kovatasoiset. Vastustajat ovat säännöllisesti taitavia ja meitä kookkaampia. Sisäpelaajat ovat 215- ja laituritkin usein 205-senttisiä. Pelikovuudessa me jäämme jälkeen. Näissä peleissä on uskallettava ottaa vastaa kovia kontakteja, jos meinaa päästä edes vapariviivalle”, Riku analysoi.

”Kreikka voitti mestaruuden. Vasileios Charalampopoulos, 205 cm, valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän osasi vähän kaikkea ja oli joukkueessaan vähän niin kuin point forward eli saattoi mennä vaikka poustiin ja jaella sieltä tuplauksen tullen vapauttavia syöttöjä joukkuekavereilleen. Kaveri pelaa jo Panathinaikoksessa Euroliigaa.”

”Turkin sentteri Ömer Yurtseven, 208 cm, oli toinen vaikuttava pelaaja. Kaveri on -98 syntynyt ja häntä pidetään vahvana NBA-prospektina. Hänelläkin on jo Euroliiga-debyytti tehtynä Fenerbahcen riveissä. Hänen edesottamuksiaan seurattiin tarkkaan, ja turnauksessa oli muutenkin paikalla paljon agentteja ja scoutteja NBA:ta myöten”, Riku tietää.

Omilla vahvuuksilla

”Heittotaito näyttää meillä suomalaisilla olevan miehissä ja junnuissa se tapa pärjätä. Kolkkien määrä ja tarkkuus oli meillä turnauksen parhaiden luokkaa. Aggressiivisuudella ja aloitteellisella puolustuksella sekä nopeudellamme me pystyimme tekemään isokokoisempien vastustajien pelaamisen ajoittain hankalaksi”, Riku erittelee.

”Itse pärjään kovalla taistelulla ja pelikovuudella näissäkin ympyröissä. Puolustuspäässä pystyn painimaan kaikenkokoisten äijien kanssa. Usein sain puolustaa vastustajan senttereitäkin, kun Markkasen Laurilla alkoi virhetili uhkaavasti täyttyä.”

Uudet haasteet odottavat

Riku pitää nyt viikon verran hyvin ansaittua lomaa. ”Kroppa ja korvien väli kaipaa 4palautumista rankan maajoukkuekesän jälkeen. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen tulevaan sarjakauteen. Haluan tietysti auttaa viimeisenä junnuvuotenani A-pojat SM-sarjaan. Meillä on hyvä jengi ja parhaassa tapauksessa tulemme pelaamaan keväällä mitaleista.”

Riku valittiin viime kaudella seuramme parhaaksi pelaajaksi. ”Edarissa haluan pelata tasaisen ja ehjän kauden. Joukkueemme on vahva ja tavoittelemme tietysti sarjanousua.”

Ura Basket lämpimästi onnittelee Rikua hienosta kisareissusta sekä toivottaa onnea ja menestystä tulevalle kaudelle!

Tagged under

Yhteistyössä