Tärkeä voitto Ukista

(2.11.2018) #MeidänJoukkue haki perjantai-iltana tuiki tärkeän voiton Uudestakaupungista. Näin joukkueemme palasi voittokantaan kolmen vaisumman pelin jälkeen.

2.11.2018 Korihait – Ura Basket 90 – 108 (14 – 21, 22 – 30, 32 – 24, 22 – 33)

Perjantain ottelu eteni alusta asti lievästi oman joukkueemme komennossa. Kotijoukkueella oli jatkuvasti ilmiselviä vaikeuksia löytää sopivia vartijoita meikäläisille. Vastaavasti oma puolustuspelimme oli pitävää ja pääsimme juoksemaan nopeita vastahyökkäyksiä valmennusjohtomme haluamalla tavalla. Pitkällä tauolla eroa oli hyväksemme mukavat 15 pistettä.

Pian puoliajan jälkeen päällemme kasaantui tummia pilviä. Pyry Rainamaa (6/5/5s) satutti kätensä, Fiifi Aidoo (11/2/6s) tuhri donkkinsa aivan avopaikasta, ja parissa minuutissa johtomme oli kutistunut viiteen pisteeseen. Pahiten meitä kuritti tässä vaiheessa Korihaiden Topias Kuukkanen (26/5), jonka hurjaa tulitusta meikäläiset yrittivät hillitä onnistumatta.

Joukkueemme osoitti kuitenkin lujaa henkistä kanttia ja säilytt i kontrollinsa vaikeinakin hetkinä. Päätösneljänneksen alussa repäisimme eron uudelleen turvallisille lukemille.

Neljä minuuttia ennen päätösvihellystä johtomme oli 20 pistettä, ja kotiyleisö alkoi pettyneenä poistua salista. Mukavan alkukauden pelannut Korihait olisi ansainnut parempaa käytöstä. Oikeaan fanikulttuuriin kuuluu, ettei omaa joukkuetta jätetä pahoinakaan päivinä…

Paljon onnistujia

Malik Dime (28/24/3s/3bl) oli maalatun alueen kurko. Edellisen kerran on Korisliigassa revitty nuo mahtavat 24 levyriä liki seitsemän vuotta sitten John Fieldsin toimesta.

Avery Woodson (32/3/3s) heitti tarkasti, ja Mikael Sandberg (12/7/2s/2r/2bl) urakoi tehokkaasti korin alla. Eero Sahlberg (9 p.) osui jälleen hienosti kaaren takaa.


Tilastojen kertomaa

Pisteet 3 sek. alueelta Uralle 18 – 40

Levyrit Uralle 37 – 50

Pisteet per pallonhallinta Uralle 0.97 vs. 1.14

Uran menetysprosentti oli vain 8,5

Tilastot

Krisun kommentit

”Joidenkin pelaajien hienot suoritukset oli tänään semmosia, et ne ei ota toisilta mitään pois, vaan koko joukkue oli tyytyväisiä, kun nää ratkasut otettiin- koko joukkueen voitto!” huojentunut coach Kristian Palotie sanaili ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Monnari-moodi

Pitkään ei #MeidänJoukkue saa maiskutella tuoreita sarjapisteitään, sillä seuraava ottelu on jo sunnuntaina, kun kotipesäämme Littoisten monitoimitalolle saapuu vieraaksi Kobrat Lapualta. Päivä on isojen palloilulajien keskuudessa historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa kaarinalainen pääsarjaseura pelaa aikuisten sarjan kotiottelunsa kotikaupungissaan.

Kuvat: Ville Vuorinen

Sullotaan sunnuntaina  juhlan kunniaksi Monnarin mökki täyteen ja laitetaan kunnon hornankattila kiehumaan!

Korisliigaottelu Ura Basket – Kobrat alkaa Littoisten monitoimitalolla sunnuntaina 4. marraskuuta kello 17.00. Tervetuloa!

Tagged under

Yhteistyökumppanit