Toiveita herättävä esitys Kauhajoella

Toista kertaa kolmeen päivään vastassa hallitseva Suomen mestari. Haastetta ei ainakaan alkuviikosta ole puuttunut. Keskiviikkona #MeidänJoukkue jaksoi taistella tasapäin 2,5 jaksoa, mutta lopulta isännät katkaisivat selkärangan ja ottivat sarjapisteet kotiin.

Karhu Basket-Ura Basket 93-70 (22-23, 17-14, 24-17, 30-16)

Keskiviikon ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Jakson alussa ei kumpikaan saanut yli 3 pisteen eroa. Jakson puolivälin jälkeen, 6 pistettä ensikympillä tehnyt, Jesse Perry teki putkeen neljä pistettä ja nosti vierailijat 5 pisteen johtoon. Muutenkin joukkueemme tekeminen oli erittäin pirteää ja molemmissa päissä kenttää nähtiin parhaita otteita sitten joulukuun alun. Avausneljänneksellä Ura-pelaajista kuusi pääsi pisteille. Isänniltä puolestaan kesken kauden Kauhajoelle palannut Greg Mangano johti alussa yksin joukkoja, tehden joukkueen 9 ensimmäistä pistettä. Jakso meille pisteellä, 22-23.

Toinen jakso alkoi meiltä haparoiden. Mikael ”Ässä” Sandbergin upottaman hypärin jälkeen isännät veivät seuraavat neljä minuuttia 8-0 ja siirtyi viiden pisteen johtoon. Miehemme eivät tästä lannistuneet vaan nousivat peliin mukaan muutamalla kovalla yksilösuorituksella. Näin tasaisesti edennyt puoliaika päättyi Karhun kahden pisteen johtoon, 39-37.

Aleksi Akpaso pelaa taas peli peliltä paremmin

Toisen puoliajan alkuun #MeidänJoukkue siirtyi taas johtoon. Ville Hännisen jakson toisella kolkilla siirryimme 45-41 -johtoon. Tämän jälkeen hyökkäyspeli alkoi sakkaamaan. Erityisesti Korisliiga-konkari Eldar Skamon kaksi menetystä tulivat todella huonoon saumaan. Päälle vielä EU-virhe ja isännät otettu taas mukaan otteluun. Vieläkään ei Ura suostunut luovuttamaan vaan väänsi tasatahtiin aina jakson loppuhetkille saakka. Kolmannen neljänneksen loppuun Karhu Basket pääsi tekemään helppoja koreja ja kun omat ratkaisumme olivat pakotettuja, meni viimeiset kaksi minuuttia 6-0 ja ero yhtäkkiä yhdeksän pistettä.

Tasatahtiin pitkään edennyt ottelu ja yhtäkkiä kotijoukkueella johto yli kymmenen pistettä. Tässä vaiheessa alkoi väsy ja turhautuminen painaa ja neljännen jakson alku olikin murheellinen. Erityisvartioinnissa oleva Avery Woodson avasi joukkueen pistetehtailun viimeiselle kympille vasta neljän minuutin kohdalla ja peli oli tässä kohtaa jo ratkennut. Seuraava peli siintää jo lauantaina, joten pelin lopulla avausviisikon miehet saivat huilata kun vähemmän pelanneet vaihturit pääsivät kentälle.

Doug Wiggins jakeli 5 syöttöä keskiviikkona

Ottelu Kauhajoella oli ehdottomasti lupauksia herättävä. Eteenpäin on taas menty ja kokoonpano on saanut yhden ehjän matsin taas pelata keskenään. Seuraava haaste onkin luvassa jo lauantaina kun Turun oma poika Juha Sten johdattaa Joensuun Kataja Basketin Kupittaan palloiluhalliin. Joukkueet ovat kohdanneet vasta kerran tällä kaudella, kun Joensuusta haettiin riemastuttava 88-80 voitto. Eiköhän kannusteta porukalla #MeidänJoukkue voittoon?!

Lehdistötilaisuudessa kuultua

Ville Hänninen: ”Valmistautumisaika oli lyhyt edellisestä ottelusta. Koitettiin tehdä muutamia taktisia muutoksia ja osa niistä toimikin ekal puoliajalla. Saatiin pelattua tiukat 25 minuuttia, mut sit hallitseva mestari löysi vastalääkkeet meidän lääkkeisiin ja vei ansaitusti voiton.”

Kristian Palotie: ”Tultiin ihan toisella ilmeellä kuin edelliseen yhdeksään otteluun.  Toivottavasti tää oli askel oikeaan suuntaan. Meidän pitää pystyy reagoimaan tähän nyt oikein. Ekalla puoliajalla me taisteltiin hyvin, mutta ei niin hyvin et se olisi  voittoon asti riittänyt.”

Valmennuskolmikkomme saa taas tehdä tosissaan töitä, kun seuraava ottelu siintää edessä.

#MeidänJoukkue palaa lauantaina kotiparketille kun itärajalta saapuu Joensuun Kataja Basket ensi vierailulle Kupittaan palloiluhalliin. Lauantai ilta, mikäs sen parempaa kuin koriskatsomossa parhaiden ystävien kanssa! Soittolista on lastattu täyteen Queeniä, joten ei muuta kuin tanssikengät jalkaan. Omalla rummulla/torvella/millä tahansa  ääntä tuovalla läpsyttimellä sisään alennettuun 5€ hintaan. (Vuvuzelat ja paineilmatorvet kiellettyjä)

Ura Basket – Kataja Basket lauantaina Kupittaan palloiluhallilla klo 17:00.

Klikkaa itsesi mukaan Facebook-tapahtumaan

Kuvat: Ville Vuorinen

Yhteistyössä