Trillerivoitto!

(23.10.2019) Ura Basket eGameStars väänsi väkisin kotivoiton Korisliigan keskiviikkoillan jännitysnäytelmässä. Lahti Basketball sinnitteli iskuetäisyydellä viimesekunneille asti, mutta joutui lähtemään kotimatkalleen neljän pisteen tappio niskassaan.

23.10.2019 Ura Basket eGameStars – Lahti Basketball 102 – 98 (32 – 25, 22 – 19, 20 – 23, 28 – 31)

Ottelun alkutahdit iski meidän ilmiömäinen Stephaun Branch (28/10/6s/4r/1bl). Hän jysäytti heti ensimmäisen pallonhallintamme päätteeksi räjähtävän donkin lahtelaisten koriin. Viisi ensimmäistä pallonhallintaa tuotti meille neljä koria, kaksi kolkkia ja kaksi donkkia. Lukemat 10 – 2 pakottivat Lahden ensimmäiseen aikalisään.

Miikka Luosmaa ilmojen teillä.

Vähitellen vieraatkin saivat rivinsä kuntoon, ja kori-iloittelua jatkettiin runsaslukuisen yleisön riemuksi meidän lievässä hallinnassa. Pitkällä tauolla johtomme oli kymmenen pistettä.

Kolmannella neljänneksellä Lahti nipisti eron seitsemään ja päätöskympillä pahimmillaan vaivaiseen kahteen pisteeseen. Oma joukkueemme alkoi väsyä. Pallon ja pallottomien pelaajien liike tyrehtyi. Korintekoyrityksemme alkoivat olla kovin pakotettuja.

Eero Sahlbergin käsi ei vapissut vapariviivalla.

 Jännittävillä loppuhetkillä Eero Sahlbergin (5/1/5s) ja Marius van Andringan (8/3) kylmäpäiset ratkaisut turvasivat kuitenkin kotivoittomme. Ensin Eero upotti kolmen pisteen heittonsa ja päätöshetkillä tärkeät kaksi vapaaheittoa. Marius puolestaan onnistui niin ikään tiukassa paikassa sekä kolmen pisteen kaaren takaa että vapaaheittoviivalta ja torjui vielä kaiken hyvän lisäksi vastustajan viimeisen korintekoyrityksen. Yleisöönmenevä matsi päättyi kannattajiemme riemuksi kotivoittoon.

Lahden Tuomas Hirvonen (32/4/6s/3r) oli huikealla pelipäällä. Hänelle emme löytäneet pysäyttäjää. Vieraiden ulkomaalaisosasto urakoi isot minuutit, kun runkopelaajista Vesa Mäkäläinen ja Arttu Saarijärvi olivat toipilaina sivussa.

Stephaun Branch palkittiin #MeidänJoukkueen parhaana. Hänen teholukemansa oli jälleen huikean hyvä (40). Myös Tyrell Bellot-Green (22/5/5s) ja Dustin Thomas (19/12/2s) pelasivat kelpo pelin. Ville Hännisen (5/1) paluu pelaavaan kokoonpanoon lukeutui illan iloisiin asioihin.

Tilastojen kertomaa

Molempien joukkueiden pisteet per pallonhallinta olivat poikkeuksellisen korkeita: 1.07 vs 1.03

Ura voitti pisteet penkiltä 29 – 14

Ura voitti pisteet 3 sek alueelta 44 – 34

Krisun kommentit

 ”Onhan tota Lahden hyökkäystä siisti katsoa. Kun ne meni pienempään viisikkoon, niin oltiin hetki pulassa. Samalla kun on nasta voittaa matsi, niin olen kans huolissani siitä, miten me matsin sisällä ailahdellaan noin paljon. Joku asia saa meidät ärsyyntymään. Se on äärimmäisen huolestuttava piirre.”

Ura Basket eGameStars pelaa seuraavan kotiottelunsa sunnuntaina 3. marraskuuta kello 17.00. Silloin Kupittaan palloiluhalliin saapuu vieraaksemme Karhu Basket Kauhajoelta. Tervetuloa!

Kuvat: Pekka Tenhonen

Yhteistyökumppanit