(22.2.2024) Ura Basket osallistuu tänä keväänä Läntisen alueen sarjoihin kymmenen tyttöjoukkueen voimin. Se on uusi seuraennätys. Kaikkiaan joukkueissamme pelaa jo liki 150 tyttöä ja naista.
Määrää ja laatua
Tänä keväänä Ura Basketilla on edustus kaikissa Läntisen alueen tyttösarjoissa aina WU16-ikäluokkaan saakka. Lisäksi WU14-joukkueemme osallistuu ikäluokkansa SM-sarjaan. Yhä useampi joukkueemme pelaa I-divisioonassa ja selviytynee aina aluefinaaleihin asti. ” Monesta tyttöjoukkueesta huomaa, että kauden aikana on kehitystä tapahtunut todella paljon. Myös harrastajamäärät ovat olleet kasvussa. Erityisen hienoa on ollut huomata miten helppoa uusien pelaajien on ollut tulla eri ikäluokissa joukkueisiin mukaan. Otettu lämpimästi vastaan ja heti ryhmään sisälle todella hienosti. Tästä iso kiitos kuuluu joukkueiden valmentajille, jojoille, muille vanhemmille ja meidän mahtaville pelaajille!”, kertoo tyttö -ja naiskorisvastaavamme Juho Lauri.
Aikuiset naiset täydentävät vahvan panoksemme pelaamalla alueen II-divisioonaa sekä Kuntosarjaa. ”Treeniryhmässä on ollut tällä kaudella 16 pelaajaa, muutama uusikin pelaaja tullut mukaan. Treeneissä ja peleissä on ollut tekemisen meininki ja aina pilke silmäkulmassa”, kertoo naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Teemu Sulonen.
Mikroissa vahvaa kasvua
Erityistä kasvua on tapahtunut nuorimmissa ikäluokissamme. Vähitellen olemme saamassa tytöissäkin poikien tapaan mikroista asti kasaan ehjät ikäluokkajoukkueet. Mikrotytöt osallistuvat kevään sarjoihin komeasti kolmen joukkueen voimin.
”Aloitimme syksyn kymmenellä tytöllä, nyt meitä on 24”, vanhempien mikrotyttöjen vastuuvalmentaja Pekka Tenhonen kertoo.
”Kaikki kokeilemaan tulleet ovat jatkaneet harrastusta. Tyttöjen iso määrä on haasteellinen pienessä salissa, mutta toisaalta meitä on aikuisia valmentajia kolme ja osaava juniori kerran viikossa neljäntenä ohjaajana.”
”Iso ilonaihe on paitsi joukkueen hyvä ja kannustava henki, myös se, että kaikki aktiiviset vanhemmat viihtyvät keskenään, joten enimmäkseen katselen hymyileviä aikuisia. Valmentajat valmentavat ja joukkueenjohtajat johtavat muuta toimintaa. Meillä on hyvin litteä organisaatio”, Pekka jatkaa.
”Meidän iso periaatteemme on laatu ja lämpö. Haluamme kohdata nuoret neidit itsenään, yksilöinä, mutta samalla ´vaadimme´ suorituksilta oikeita tekniikoita. ´Tuo ei kelpaa´ on tärkein lauseemme, mutta se sanotaan kauniisti.”
”Meillä pidetään kuri ja järjestys, niin että oppimishaluisille annetaan mahdollisuus kehittyä, mutta kyllä me toisaalta usein lopetetaan treenit ´toffeeseen´ kovan kiljumisen säestämänä”, Pekka naureskelee lopuksi.
Vahvaa naisenergiaa
Lisenssipelaajien lisäksi pienimmissä ikäluokissamme pallottelee kymmenittäin harrastepelaajia, jotka eivät vielä osallistu alueen sarjatoimintaan, useat kuitenkin seuramme järjestämiin Hippo-turnauksiin.
Iloksemme olemme tälläkin kaudella saaneet useita uusia naisvalmentajia joukkoomme. Lisäksi WU14-tytöt ovat osallistuneet Pikkususien ohjaamiseen sekä ohjaajakoulutuksiin.
Ja perinteisesti äidit ovat tietysti kantaneet kaikissa ikäluokissa ison vastuun joukkueenjohdosta, rahaston hoidosta ja muistakin tärkeistä taustatehtävistä.
Ura Basket kiittää lämpimästi kaikkia tyttöjä ja naisia merkittävästä panoksesta seuramme hyväksi!
Kuvat: Laura Tienaho