U17 jatkaa SM-sarjan kärjessä

(3.2.2019) U17 pojat voittivat sunnuntain jännittävässä kotiottelussaan Helsingin NMKY:n ja jatkavat sarjansa kärkipaikalla, kun runkosarjaa on pelaamatta vielä viisi ottelua.

3.2.2019 U17 SM-sarja: Ura Basket – HNMKY 100 – 92 (22 – 24, 23 – 24, 33 – 32, 22 – 12)

Sunnuntain ottelu eteni tasaväkisenä ja hurjavauhtisena. Parhaimmillaan helsinkiläiset venyttivät johtonsa toisella neljänneksellä kymmeneen pisteeseen, mutta isännät kavensivat eron pitkään taukoon mennessä kolmeen pinnaan.

Niilo Rautavirta onnistui hyvin ottelun ratkaisuhetkillä.

Puoliajan jälkeen joukkueemme asteli kentälle päättäväisenä. Varsinkin Lauri Hänninen (42/3/5s/4r) takoi pisteitä kuin höyryvasara. Laurin teholukema oli lopulta peräti 40.

Puolustuspäässä joukkueemme taisteli jokaisesta pallosta leijonan lailla, ja aavistuksen kapeammalla peluutuksella operoinut vierasjoukkue alkoi silminnähden väsähtää. Päätösneljänneksellä meikäläiset juoksivat kotiyleisömme hillittömällä kannustuksella vastustamattomasti karkuun ja voittoon.

Edvard Gullischsen ajoi vahvasti korille.

Hännisen lisäksi joukkueestamme kunnostautuivat Edvard Gullichsen (18/3/4s/3r), Niilo Rautavirta (16/5/3s), Lenni Lönnqvist (11/9/2s/3r) ja Veeti Ala-aho (13/10/3s). Veetin +/-lukema (21) oli kentän korkein. Aleksi Airola (0/8/3s) paini puolustuksessa onnistuneesti helsinkiläisten isoja poikia vastaan.

HNMKY:n parhaita olivat nuorisomaaotteluissa esiintyneet Iiro Tuomi (21/8) ja Jose Botti (21/11/8s). Nikolas Kataja (28/9/4s) pelasi hienosti täydet 40 peliminuuttia.

U17-joukkueemme pelaa seuraavan kotiottelunsa sunnuntaina 10. helmikuuta kello 11.00 Littoisten monitoimitalolla. Silloin vieraaksemme saapuu Tapiolan Honka. Tervetuloa!

Yhteistyössä