(16.5.2022) Ura-07 voitti Robert Petersen Cupin eli 15-vuotiaiden poikien SM-kultaa viikonvaihteen lopputurnauksessa Kaarinassa. Finaalissa Ura voitti BC Nokian luvuin 74–66.
Kahdeksan joukkueen lopputurnaus
Kahdeksan joukkueen lopputurnaus käynnistyi perjantaina puolivälieräotteluilla. Ura Basket voitti Vantaan Pussihukat ylivoimaiseen tyyliin. Lauantain välieräottelussa Tapiolan Honka koki saman kohtalon luvuin 101–67. Tie loppuotteluun oli raivattu.
Loppuottelussa hurja lataus
Sunnuntain loppuottelussa vastaan asettui BC Nokia, joka myös oli helpohkosti selvittänyt tiensä finaaliin. Kuten usein isoissa otteluissa, loppuottelujoukkueet olivat kovasti jännittyneitä ja varovaisia. Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasaista ja tunnustelevaa. Puolustuspäässä hurja lataus näkyi vastaavasti yli-innokkuutena ja turhina virheinä. Kummankin joukkueen virhetili täyttyi nopeaan tahtiin.
Aivan avauspuoliskon lopussa valmentaja Antti Saarinen otti aikalisän ja piirsi viimeisen hyökkäyksen kuvion. Sovitun mukaisesti Rasmus Laurila onnistui sitten heittämään vapauttavan kolmen pisteen korin.
Kolmannella jaksolla nykäisy
Kolmannella jaksolla kotijoukkueemme löysi oikeanlaista rentoutta otteisiinsa. Muutama hyvä stoppi puolustuspäässä tarjosi mahdollisuuden nopeisiin vastahyökkäyksiin ja helppoihin koreihin. Myös puolen kentän hyökkäyksissä pallon liike parani, ja meikäläiset pääsivät aiempaa paremmin hyökkäämään korille. Ero kasvoi hyväksemme parhaimmillaan jo 18 pisteeseen, kunnes kentän paras pelaaja Verneri Virtanen (23 p) sai neljännen virheensä ja siirtyi vaihtopenkille huilaamaan.
Nokialaiset käyttivät tilaisuutensa ja kavensivat eron jakson loppuun mennessä alle kymmeneen pisteeseen.
Paljon vastuunkantajia
Neljännellä jaksolla oma joukkueemme pysyi kaiken aikaa johtoasemassa, mutta vierasjoukkue hivuttautui koko ajan lähemmäs, pahimmillaan neljän pisteen päähän. Samaan syssyyn sekä Verneri Virtanen että Rasmus Laurila saivat virhetilinsä täyteen. Valmentaja Antti Saarisella oli kuitenkin heittää kentälle uusia kylmäpäisiä vastuunkantajia, jotka varmoin ottein pitivät joukkueensa voitonavaimet hyppysissään. Nollaseiskojen upea kausi huipentui siten ansaittuihin kultajuhliin!
Kv. pelit kehittävät
”Onhan tämä aivan huikea ryhmä! Meidän pelaajamateriaalimme laajuus ratkaisi tämänkin matsin. Kuka vaan voi nousta penkiltä ratkaisijaksi. Ykköspointit olivat virheiden takia tänään loppupelin ajan sivussa, mutta uusia onnistujia löytyi jälleen”, päävalmentaja Antti Saarinen hehkutti juhlahumun keskeltä.
”Kovat kansainväliset ottelut kehittävät ja ovat tietysti auttaneet meitä käsittelemään tämänkaltaisia tilanteita näissä kotimaisissa peleissä. Perustaitoihin me olemme kaiken aikaa panostaneet, ja työ niiden parissa tulee tietysti jatkumaan. Ehkä huomenna maanantaina voidaan kuitenkin hiukan huilata”, Antti velmuilee lopuksi.
Antin värisuora
Valmentaja Antti Saarisella on nyt kaikenvärisiä SM-mitaleja. Nyt saavutetun kultamitalin lisäksi hän on ollut voittamassa vastuuvalmentajana Ura-95-joukkueen kanssa U16-sarjan SM-hopeaa vuonna 2011 sekä U16-sarjan SM-pronssia Ura-98-joukkueen apuvalmentajana keväällä 2014.
Yhteensä seurallamme on nyt seitsemän juniorisarjojen SM-mitalia.
Kultamitalistit
Topias Reinikka
Verneri Virtanen (C)
Lucas Kalliomäki
Ami Hyvönen
Anttoni Ala-Nissilä
Elias Pura
Rasmus Laurila
Benjamin Granström
Frans Helin
Jimi Virtanen
Leo Korte
Aleksi Julkunen
Jesse Eskola
Into Herne
Heikki Liukkonen
Jimi Lunden
Valmentajat
Antti Saarinen
Simo Ala-Nissilä
Janne Reinikka
Joukkueenjohtajat
Juuso Virtanen
Tero Julkunen
Ami Kalliomäki
Rahastonhoitaja
Tuomo Korte
Ura Basket ylpeänä onnittelee Suomen Mestareita!
Kuvat: Pekka Tenhonen