Vajaalla kokoonpanolla vajaa tulos

Kataja Basket-Ura Basket 96-75 (15-27, 27-21, 29-20, 25-7)

Pitkä tauko peleistä ja parannellaan haavoja? Niinhän sitä kuvittelisi! Sen sijaan Ura Basketin kokoonpanosta puuttui keskiviikkona maajoukkuetauon jälkeen neljä pelaajaa, kun Avery Woodson, Fiifi Aidoo, Trey Niemi ja Joona Airenne olivat poissa erinäisistä syistä. Paikkaajaksi tuli jälleen junnuista 16-vuotias Lauri Hänninen pikahälytyksellä.

Ensimmäisellä jaksolla #MeidänJoukkue oli kentällä joukkueista se tehokkaampi. Hitaalla temmolla lähdettiin liikkeelle ja pyrittiin säästelemään akkuja. Tämä tuntui olevan täyttä myrkkyä isännälle. Jakso etenikin koko ajan meidän tahdissa ja tarkemmalla heittotyöskentelyllä johdimme avausjakson jälkeen 12 pisteellä.

Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen päättyi. Joukkue käytti paikkansa hyväkseen vielä hyvällä prosentilla ja jakson puolivälissä ero oli meille 18 pistettä. Tämän jälkeen alkoi tulla huonoja heittoja ja helppoja menetyksiä. Kataja alkoi kori korilta kirimään eroa kiinni erityisesti maajoukkuekaksikko Ilari SeppäläTopias Palmi johdolla. Ensimmäisen puoliajan loppu meni täysin reisille kun Ville Hännisen ohiheiton korjasi talteen Jesse Perry, kun aikaa oli jäljellä 8 sekuntia. Sen sijaan että oltaisiin otettu yksi heitto peliajan loppuun päätti Perry yrittää vääntää kolmen Kataja-pelaajan keskeltä koria. Lopputuloksena blokattu heitto ja Seppälä laittaa puolen kentän takaa heiton summerin soidessa sisään ja ero vain kuuteen pisteeseen puoliajalle.

Stephen Croone (19/4) oli vahva erityisesti ensimmäisellä jaksolla.

#MeidänJoukkue vietti pitkän ajan erätauolla kopissa ja keräsi voimia toista puoliaikaa varten. Kolmas jakso eteni meidän hienoisessa johdossa aina loppuminuuteille saakka. Ensimmäisen kerran Kataja, sitten ottelun alun, pääsi tasoihin 2 minuuttia ennen kolmannen jakson loppua. Tämä tuntui olevan viimeinen isku hyvin siihen asti taistelleelle #MeidänJoukkueelle. Jakson lopussa Kataja siirtyi vielä edelle ja viimeiselle tauolle tilanteessa 71-68.

Viimeinen jakso oli enää kosmetiikkaa. 9 miestä tasaisesti peluuttanut kotijoukkue oli selvästi pirteämmällä jalalla liikkeellä ja meidän virhevaikeudet 7 miehen rotaatiolla tekivät urakasta mahdotonta. Väsyneillä jaloilla ei enää kolmosia laitettu pussiin samalla prosentilla kuin ensimmäisellä puolikkaalla ja toisessa päässä Kataja pääsi kerta toisensa jälkeen tekemään helppoja pisteitä korin läheisyydestä. Kataja lopulta selvään voittoon, eikä meille jäänyt seliteltävää.

Jesse Perry (21/14) pelasi tilastojen valossa hyvän ottelun.

Lehdistössä kuultua

Eero Sahlberg: ”Onnittelut Katajalle. Pelasi täydet 40 minuuttia ja ansaitsi täysin voittonsa. Me ei missään vaiheessa puolstettu erityisen hyvin, mutta ensimmäisellä puoliajalla onnistuttiin hyökkäyspäässä vähän pienemmällä efortilla laadukkaille paikoille. Toisella puoliajalla Kataja tiivisti Mullingsin ja Jonin (Herrala) johdolla puolustusta.”

Kristian Palotie: ”Puolustus ei missään vaiheessa ollut sitä mitä sen kuuluu olla. Kataja pääsi just niihin heittopaikkoihin mihin ne halusi. Oikeestaan se puoliajan loppu oli mentaalisesti aika ratkaiseva. Toisella puoliajalla sitten Kataja laittoi kaasun pohjaan kun taas meillä miehet väsy fyysisesti ja henkisesti.”

Lauantaina tärkeä ottelu Littoisissa

Pitkän tauon jälkeen #MeidänJoukkue palaa kotiparketille, kun lauantaina Littoisissa vierailee Lapuan Kobrat tärkeässä peräpään kamppailussa. Pirteästi valmentajavaihdon jälkeen pelannut Kobrat hätyyttelee jo playoff-portteja, joten voitto kelpaisi molemmille joukkueille.

Korisliigaa Littoisten monitoimitalolla, Ura Basket-Lapuan Kobrat, lauantaina 2.3. klo 17:00.

Kuvat: Ville Vuorinen

Yhteistyössä