
(19.1.2019) Vanhimmat junnujoukkueemme kunnostautuivat lauantain matseissaan
U19 I-div. Ura – Basket Karhu Basket 75 – 67 (23 – 21, 17 – 17, 11 – 20, 24 – 9)
U19-joukkueemme oli pitkään liemessä Karhu Basketin kanssa kotiottelussaan. Kauhajokiset olivat matkassa ainoastaan seitsemällä pelaajalla ja pelasivat voimiaan säästääkseen alusta loppuun paikkapuolustusta.
Meikäläiset puolestaan puolustivat ylhäältä asti ja laittoivat palloon mahdollisimman paljon painetta. Pyrkimys oli jatkuvasti nopeisiin vastahyökkäyksiin.
Viimeisellä neljänneksellä vieraiden jalka alkoi vihdoin painaa, ja ottelu kääntyi lopulta meille.
Voittonsa myötä meikäläiset taistelevat hyvistä asemista kevään Final Four-peleihin.
Karhun paras pelaaja oli Joona Hakamaa (31/14/6r/4bl). Meiltä tupla-tuplaan ylsivät Eino Sellman (19/13) ja Tuomo Aalto (17/12/5s).
”Tehtiin tästä turhan vaikea peli. Paikkapuolustuksen murtaminen oli hankalaa, kun sitä emme ole kovin usein harjoitelleet”, Ura Basketin otteluvalmentajana toiminut Jukka Valpola huokaili.

”Oskari Lehto (14/7/4s) meidät päätösjaksolla sytytti kahdella mahtavalla donkillaan miltei puolustajansa yli. Niiden innoittamana saimme lopulta nykäistyä ratkaisevan runin.”
U17 SM-sarja: Äänekosken Huima – Ura Basket 77 – 125 (18 – 32, 17 – 38, 14 – 29, 28 – 26)
Nuorimmat A-ikäisemme laittoivat matkaottelussaan heti ensi hetkistä alkaen hirmuisen rallin päälle. Pallo liikkui ja miehet kirmailivat siihen malliin, että kotijoukkue tuli täysin tyrmätyksi. Kolmen jakson jälkeen ero oli hyväksemme peräti 50 pistettä! Päätöskympillä jalka sentään nousi kaasulta.

Huiman Veeti Jämsen (24/5) oli kotijoukkueen paras. Edvard Gullichsen (30/7) ja Lauri Hänninen (37/10/7s/4r) olivat meidän primus motoreitamme.
Joukkueemme on sarjansa ykkösenä, kun runkosarjaa on pelaamatta kuusi ottelua.
”Hieno heittopäivä meiltä! Juoksimme kerta kaikkiaan naapurilta jalat alta. Joukkueemme alkaa olla hyvin hitsautunut yhteen”, valmentaja Petri Mäkitalo myhäili ottelun jälkeen.
U16 SM-sarja: Munkkiniemen Kisapojat – Ura Basket 92 – 97 (28 – 23, 25 – 18, 15 – 27, 24 – 29)
B-poikien alkukausi on ollut vaikea. Ensimmäiset yhdeksän ottelua sujuivat ilman voittoja, kun kaikki tiukatkin pelit kääntyivät vastustajan eduksi.
Lauantain ottelun avauspuolisko tuntui noudattavan tuttua kaavaa, kun eroa oli pitkällä tauolla kotijoukkueen hyväksi 12 pistettä. Pukuhuoneesta asteli kentälle kuitenkin päättäväinen joukkueemme. Puolustuspeli alkoi vihdoin toimia ja onnistumisia tuli vastakkaisessa kenttäpäädyssä solkenaan. Päätösneljännekselle siirryttäessä tilanne oli jo tasan.
Viimeisellä kympillä joukkueemme pelasi kylmähermoisesti ja vääntäytyi väkisin edelle ja voittoon.

Albatrit Syla (23/11/7s) oli kotijoukkueen ykkönen. Meiltä komeimmat tilastolukemat kokosivat Justus Kaasinen (20/5/4s), Ilya Karpin (19/10) ja Jesse Javanainen (18/8/3s). Atte Lähteenmäki (14/2s/3r) onnistui tärkeillä päätösminuuteilla.
”Olen todella iloinen poikien puolesta. Kaverit ovat harjoitelleet ahkerasti ja tulosta alkaa nyt tulla. Tänään me voitimme levypallot selvästi ja koriinjohtaneita syöttöjäkin oli 20 kappaletta. Puolustuspelaamista meidän on edelleen parannettava tuntuvasti”, valmentaja Jukka Lindberg painotti.
Myös U14 ja U15 pelaavat valtakunnan sarjaa
Kimmo Vyyryäisen ja kumppaneiden luotsaama U14-joukkueemme aloitti oman SM-sarjansa jo loppiaisaattona. Joukkue haki Kouvolasta rökälevoitot Kouvoista ja Joensuun Katajasta. Sarja jatkuu 3. helmikuuta Ilpoisten palloiluhallissa. Silloin vastaan asettuvat Turun NMKY ja EBT Espoosta.
U15-joukkueemme pelaa Tuukka Kaviston ja Sami Virtasen komennossa. Kevään avauspeli on ensi sunnuntaina Monnarilla, kun vieraaksemme saapuu WB-Pantterit Helsingistä.